Onneksi se oli vain unta

Aamuyöstä olin sillä hetkellä näkemässäni unessa päättänyt jostakin kumman syystä lähteä pilkille. Vieläpä sellaiselle järvelle, jonka läheisyydessä oleminen on hyvin pitkälti elokuvallisessa maailmassa hengelle vaarallinen paikka oleskella. Varmaan jo arvaattekin mistä lätäköstä tässä on kyse, mutta niille, joille paikka ei ole ennestään tuttu, paljastettakoon mainitun järven olevan Perjantai 13:sta päivä leffoista tuttu Crystal Lake.

ki ki ki ma ma ma

Siellä minä sitten istua kökötin, keskellä jäätynyttä Kristallijärveä, palellen ja odotellen josko kala vaikka söisi. No söihän se lopulta, mutta tämä kala oli jotakin aivan muuta. Jotakin sellaista, jota kukaan ei halua pyydykseensä saada. Kävi nimittäin niin, että jossakin vaiheessa mormuskaani tarttui jotakin, joka ensin nykäisi onkeani hetkellisesti kevyesti. Sitten hieman voimallisemmin, ja lopulta niin rajusti, että koko hemmetin onki lennähti käsistäni suoraa jäähän kairaamastani aukosta vesistön alle uppoilemaan. Aluksi olin asiasta tästä tietenkin äärimmäisen pöllämystynyt. Mikä ihmeen kala voisi olla noin vahva, että se veisi riuskaisullaan kalamiehen työvälineen mennessään. Pöllämystymisen jälkeen uteliaisuus voitti, ja tyypilliseen kauhuleffatyyliin lähestyin jään pinnalla olevaa aukkoa, tuumien ohessa jos vaikka näkisin onkeni menetyksen aiheuttajan. Virhe, joka hetkeä myöhemmin osoittauisi kohdallani kohtalokkaaksi.

Doomed... You're all doomed!

Siinä jään pinnassa maatessani aukosta syöksähti esiin isohko käsi, joka kietoutui tiukasti kiinni kaulani ympäri, kuristaen minusta ilmat kertalaakista pihalle. Otteessa räpiköidessäni koitin parhaan kykyni mukaan irroittautua siitä, mutta turhaan, sillä mitä enemmän rimpuilin vastaan, sitä tiukemmin käsi kuristi kurkkuani. Ohessa huomasin jotakin muutakin. Jään alta kurottava käsi oli kuristamisen lisäksi ryhtynyt vetämään minua lähemmäs jään pitää, kohti kairamaani reikää, ja siinä tajuttomuuden ja todellisuuden välimaastossa harhaillessani tajusin, että jään allehan tämä kätönen minua väkipakolla vetää.

En ole kooltani mikään pikkumies, mutta niin vain kävi, että käsi onnistui lopulta vetämään minut pienestä aukosta kokonaisuudessaan jään alle, valtoimenaan ympäriinsä roiskuvan hurmeen ja sinkoilevien suolen pätkien koristellessa lumivalkoisen ympäristön kauttaaltaan punaisella. Hetken aikaa vallitsi aavemainen hiljaisuus. Mutta vain hetken, sillä yhtäkkiä ja pyytämättä kuului valtava paukahdus, jonka seurauksena jäälautat lennähtivät massiviisella voimalla ilmaan, peittäen hetkellisesti näkyvyyden tyystin.

I've seen enough horror movies to know any weirdo wearing a mask is never friendly

Tilanteen rauhoittuessa jään pinnalle oli ilmaantunut jo parhaat päivänsä nähneeseen, risaisen oloiseen asusteisiin sonnustautunut hahmo, joka selin kameraa kohti seistessään hengitti tasaisen rauhallisesti jonnekin kaukaisuuteen tuimasti tuijottaen. Mainittu kamera lähestyi muutamalla kuvan välistä poistaman editin avulla tuota hahmoa, joka lopulta käänsi nopeasti pahoin kulahtaneen jääkiekkomaskin taakse piilottamansa kasvot kohti kameraan. Jason Voorheeshan se siinä...

Some folks have a strange idea of entertainment

Enpäs heti muista koska olen viimeksi nähnyt unta, saati sitten painajaista, mutta tänä aamuna sekin ihme tapahtui. Tapahtuman tärkeyttä lisäsi vielä sekin, että tämän painajaisen minä muistin herätessäni, joten pakkohan se oli ylös jonnekin heti kirjata, ja nyt sitten myös tänne teidänkin iloksenne/kauhuksenne.

Sängynlaidalla istuessani mietin ohessa myös sitä, jotta tässähän olisi varsin loistava alku vaikkapa jouluaiheiselle Friday the 13th-spesiaalille, joka alkutekstiensä jälkeen voisi hyvinkin jatkua läheiselle leirintäalueelle bussilla saapuvien ihmisten ajouneuvossaan matkansa ratoksi suorittamalla joululaulusikermällä tai jotakin sen sorttista. Spesiaalin edetessä Jason voisi sitten käydä jakamassa oman käsityksensä joulurauhasta näiden poloisten keskuudessa. Mahtiviihdettä tulisi olemaan se spesiaali kaikille Friday-faneille aina alkumetreiltä hamaan loppuun saakka.