torstai 21. tammikuuta 2016

The Shining - Board Game


Tiesittekös lapsukaiset, että Stephen Kingin kirjoittamasta Hohdosta on tekaistu myös lautapelillinen variaatio. Minä en tiennyt, enkä jaksa oikein uskoa, että tekään sitä tiesitte, vaikka kommenttiosioon varmastikin mielellänne muuta väitätte. Noh, semmoinen lautapeli on kaikesta huolimatta tehty, ja tarina kertoo vielä senkin, että kirjailija itse olisi ollut tätä peliä pelintekijöiden mukana suunnittelemassa. Niin ja tarjosipa King vielä palveluksiaan pelitestaajanakin, mikäli tähän maailman turuilla ja toreilla suusta korvaan liikkuvaan stooriin on yhtään uskominen. 



Mistä tätä peliä sitten oikein saa? Anttilastako? Valittettavasti ei, eikä sitä oikein saa mistään muualtakaan, paitsi internetin syövereistä, ja eritoten täältä. Tuon laittamani linkin takaa olette jokainen kykeneväinen lataamaan halutessanne ilmaiseksi (ja ihan laillisesti) Hohto-lautapelin (zip-paketti) ohjeineen päivineen vaikkapa PDF:nä. Latauksen jälkeen paketti purkuun ja pelilautaa muine tilpehööreineen printtaamaan. Itse en ole peliä vielä kokeillut, minulta kun puuttuu printteri, mutta enköhän minä sellaisen vempeleen äärelle jossakin muualla pääse, joten pääsen siten itsekin peliä muiden mukaan huijatuiden kera kokeilemaan. 


2 kommenttia:

Waltsu kirjoitti...

Tiesin olemassaolosta.



;)

Tuoppi kirjoitti...

Kehveli :D