The Persuaders - London Conspiracy (1974)

Kuvaus: Lordi Brett Sinclair (Roger Moore) saa postin mukana laskun erään maaseudulla sijaitsevan talonsa remontista, jota ei kuolemakseenkaan muista siihen teetättäneensä. Asia häiritsee Sinclairia siinä määrin, että hän päättää uteliaisuuttaan lähteä paikan päälle katsastamaan mistä ihmeestä oikein onkaan kyse. Mukaansa Sinclair nappaa ystävänsä ja työtoverinsa Danny Wilden (Tony Curtis), ja pian talolle saavuttuaan käy ilmi, että peijakas sentään sitähän asuttaa upo outo poppoo, jonka siellä oleilu on lain vastaista ja samalla äärimmäisen epäilyttävää. 

Tapausta pidemmälti selvittäessään käy ilmi, että talossa oleva ryhmittymä etsii kuumeisesti taitavahkoa näyttelijää, joka ottaisi lordi Sinclairin roolin esittääkseen, ja koska kukaan muu ei osaa esittää arvon lordia paremmin, kuin hän itse, niin tekoviikset naamallaan Sinclair tarjoaa luonnollisesti itseään tarjolla olevaan osaan. Joukkion headhonchona toimiva Sir John Hassocks (Andrew Keir) vakuuttuu Sinclairin kyvyistä esittää itseään, ja saa roolin näin ollessa esittääkseen. Ilman tekoviiksiä tosin. Wildekaan ei jää täysin toimettomaksi, sillä hän ujuttautuu rakennukseen sisään Budapestistä kotoisin olevan hovimestarin valeasussa.

Hassocks paljastaa Sinclairille jutun juonen, eli ulkoministeriön asiallahan tässä hänen mukaansa ollaan, ja että lordi itse henkilökohtaisesti olisi luovuttanut kartanonsa heidän käyttöönsä. Lordi oli ohessa lupautunut myös toimimaan piakkoin paikkansa ottavan tapahtuman isäntänä, johon tulisi ottamaan osaa Afrikassa sijaitsevan Zandan pikkuvaltion johtomiekkonen Richard Congoto (Cy Grant), jonka kanssa oli tarkoitus käydä tärkeitä neuvotteluja asiasta jos kohta toisestakin. Mutta sitten jostakin selittämättömästä syystä lordi oli ryhtynyt yhtäkkiä möksöttämään, kieltäytyen jyrkästi toimimasta tapahtuman houstina. Hassocksin mukaan lordi on tullut kuuluisaksi näistä äkillisistä murjotuskohtauksistaan, ja kun mies sille päälle sattuu, niin hänen päätään ei käännä mikään mahti maailmassa. Jotta tuleva kokoustaminen saataisiin onnistumaan, on jonkun muun esiinnyttävä siis lordi Sinclairina, ja siksi rooli laitettiin yleiseen hakuun. 

Kaikki tuo yllämainittu on kuitenkin täyttä bullshittiä, sillä oikeasti Hassocks joukkioineen halajaa itselleen Zandan runsasta mineraalivarantoa omaan hallintaansa, ja aikovat kiristää paikalle saapuvaa Congotoa luovuttamaan ne itselleen. Brettin ja Dannyn tehtäväksi jää tehdä Hassocksin katala suunnitelma tyhjäksi, ottaa talo takaisin haltuunsa sekä selvitä koko hässäkästä ehjin nahoin hengissä maaliin.

Myöhemmin Danny hankkii itselleen pahasti rappeutumaan päässeen mökkipahasen, jonka hän aikoo omin käsin korjata takaisin asumiskelpoiseen kuntoon. Brett on Dannyn aikeista sitä kuuluisaa toista mieltä, kehottaen toveriaan jättämään remonttihommelit ammattilaisten hoidettavaksi. Danny vähät välittää arvon lordin kehoituksesta, ryhtyen hommiin lapsekasta intoa puhkuen. Matkaan tulee kuitenkin pian yllättäviä mutkia asetta heiluttelevan lintubongarin, mökkirahjusta itselleen itsepintaisesti halajavan naapurin, ja pihan kaivosta löytyvän kuolleen ruumiin hahmoissa. Niin ja löytyypä alueelta kaiken kukkuraksi todisteita mustan magian harjoittamisestakin. On lienee sanomattakin selvää, että Danny ja Brett ovat onnistuneet jälleen kerran sotkeutumaan tavallista suuremman mysteerin arvaamattomiin pyörteisiin...

Tuomio: 70-luvun kulttitöllösarjan Veijaireita ja pyhimyksiä kahdesta, toisistaan täysin riippumattomista jaksoista (Greensleeves ja A Home of One's Own) kömpelöhkösti elokuvan mittaiseksi tuotokseksi Amerikan markkinoita silmällä pitäen kokoon kursittu kokonaisuus, jolla ITC yritti paikkailla tappioitaan rapakontakaisilla markkinoilla. Sarja kun ei menestynyt Jenkkilässä alunperin alkuunkaan niin hyvin, kuin sen toivottiin siellä tekevän, ja kourallinen jaksoista jäikin siten kokonaan siellä esittämäti. Näitä elokuvan mittaisia tuotoksia tehtiin yhteensä nelisen kipaletta, ja tämä arvosteluni alla oleva on yksi niistä, muiden kulkiessa nimikkeiden Mission: Monte Carlo (Powerswitch ja The Gold Napoleon), Sporting Chance (Someone Waiting ja Anyone Can Play) sekä The Switch (The Ozerov Inheritance ja Angie, Angie...) alla. Niistä lisää sitten, kun saa ne jossakin kohtaa katsotuksi.

London Conspiracy toimii parhaiten ensimmäisen, eli Greensleeves puoliskon osalta, sillä mainittua jaksoa pidetään yleisestikin sarjan parhaimpana. Mooren ja Curtisin suoritukset ovat kauttaaltaan tasokkaita, levottoman läpän lentäessä kumpaisenkin suusta nauruhermoja kutkuttavasti. Puheet siitä, että miehet eivät tulleet kuvausten aikana toimeen keskenään vaikuttavat tätä katsellessa enimmäkseen tuulesta temmatuilta höpinöiltä. Toisaalta Moore on itse todennut, että jos heitä jokin asia tuolloin yhdisti, niin se oli samankaltainen huumorintaju, ja sen kyllä hyvin huomaa Greensleevesia tutkaillessa. Hurtin huumorin lisäksi toimintaakin piisaa ihan mukavasti, Curtisin esitellessä vuosien varrella hiomiaan miekkailutaitojaan, tehden samalla hyväntahtoista pilaa itsestään, Mooren keskittyessä puolestaan lyömään konnanketaleita nyrkillä pyhimysmäisesti leukaan. 

Jatkeeksi ympätty A Home of One's Own on laadultaan hyvä tavaraa sekin, vaikka tuntuukin mainion Greensleevesin jälkimainingeissa pienoiselta pettymykseltä. Omana itsenäisenä jaksonaan se toimiikin astetta paremmin, ja sellaisena suosittelenkin sen yleisesti muutoinkin katsomaan. Moore ja Curtis pelaavat jälleen kerran hyvin yhteen, meiningin silti jäädessä vaisummaksi, kuin tätä edeltäneessä stoorissa. Kokonaisuutta ajatellen London Conspiracy on kuitenkin vikoinensa kaikkinensa mukavan kevyttä toimintaviihdettä, jonka parissa viihtyy jo pelkästään pääosakaksikon loistavan kemian ja komediallisten suoritusten vuoksi. Niin ja onhan se John Barryn teemabiisikin varsin loistokasta kuunneltavaa, vaikkakin kieltämättä antaa sarjasta hieman erilaisen kuvan kuin se oikeasti on.