Kansikuvassa nahisteleva pariskunta ei liity tähän elokuvaan.
Kuvaus: Nuorimies Steve Cisco (Bruce Boxleitner) yrittää päästä baseballia pelaavan Houston Astrosin rivistöön, mutta suureksi pettymyksekseen saa johtoportaalta kieltävän vastauksen. Steveä tämä veetuttaa kuin pientä oravaa. Mainitun lisäksi Astros onnistuu raivaamaan tiensä World Seriesiin, ilman Steveä, ja tottakait sekin saa hylätyksi tulleen pelimiehen sapen kiehahtamaan yli äyräiden.
Välitön kosto mielessään Steve laatii pirullisen suunnitelman joukkueessa pelaavan pelaajan vaimon kidnappaamiseksi, lunnasrahoja siten itselleen kiristääkseen. H-hetken koittaessa kaikki menee kuitenkin pahemman kerran reisille, sillä Steve huomaa tyrmityksekseen kaapanneen matkaansa väärän naisihmisen, jolla ei ole sitten niin mitään tekemistä baseballin, ja sitä pelaavien pelaajien kanssa. Vaan eipä mitään, sillä Steve päättää pitää kiinni suunnitelmastaan, vaatien poliisiille lähettämässään C-kasetissa lunnaiden maksua, tai pakettiautoonsa aikasytyttimellä virittämänsä räjähde lennättäisi naisen kilon palasina Maata kiertävälle radalle.
Vaan kohtalo nakkaa jälleen kerran laakapallolla Steveä suoraa otsalohkoon. Lunnasrahat saatuaan mies nimittäin onnistuu tumpeloimaan asiansa niin, että ne päätyvät takaisin ulottumattomiin. Pakettiauto puolestaan hinautetaan keskeltä ei mitään pois sillä seurauksella, että se posahtaa tuhannen palasiksi panttivankeineen päivineen. Ei siis mennyt kuten Strömsössä tämä juttu.
Epätoivoinen Steve ei kuitenkaan lannistu, vaikka vastoinkäymiset iskevät häntä kasvoille kuin miljoona volttia ikään. Hän varustaa itsensä muutamalla dynamiittipötköllä ja käsiaseella, lähtien kohti täpösen täyttä baseball pyhättöä, aikeinaan aiheuttaa niin paljon tuhoa ja kuolemaa kuin suinkin vain kykenenee. Arvatkaas piruuttanne kaksi kertaa kuinka siinä käy?
Tuomio: Pitkäpiimäinen ja muutoinkin tylsähkön puoleinen kostotrilleri, jossa päätarinan kaari hukkuu täysin turhanpuoleisten sivuhahmojen liialliseen esittelyyn ja heidän edesottamuksiinsa. Okei, näitä hahmoja esittää joukko nimekkäitä näyttelijöitä (mm. Janet Leigh, Michael Parks ja Murray Hamilton), joille ruutuaikaa on tottakait pakkokin suoda, mutta olisihan sen voinut tehdä niinkin, että he olisivat enemmän osana päätarinaa, eikä vain pelkkiä puhuvia päitä, joilla ei juurikaan ole mitään mielenkiintoista sanottavaa. Paremmissa käsissä tästä olisi voinut saada varsin messevänkin jännärin, mutta silloin kun taidot eivät riitä, niin tuloksena on tämmöinen yhden tähden anesteetti, jota katsellessa hereillä pysyminen on mahdottomaakin mahdottomampi tehtävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti