Nick Escalante Isn't a Violent Man by Nature. He's Just Good at it
Edellisiä nauhojakaan ehtinyt kunnolla vielä läpi käymään, kun jo uusia pukkaa sisään ovista ja ikkunoista. Voi mahoton paikka mitä menoa ja meininkiä...
Tuosta Eve of Destructionista olen hivenen kateeellinen, sillä sitä olen jo vuosia kaipaillut uudelleennähtäväksi. Niistä ns. Terminator-kopioista parhaimpia ja Eve on kova mimmi.
Siitä on aikaa rutkasti, kun itsekin sen olen katsonut. Jostain leffakanavalta sen taisin aikoinani nauhoittaa, mutta enpäs muista mitä sille nauhalle tapahtui. Joko se meni särki tai sitten nauhoitin siihen jotakin muuta päälle. Luultavasti jälkimmäinen vaihtoehto.
Ekan kerran Red Sonja ja Hämis seikkalivat kimpassa 70-luvun lopulla. Tuo kuvassa oleva albumi on jatkoa sille tarinalle. Se stoory tulee bonuksena mukana tuon julkaisun loppupuoliskolla. Toki irtonumeronakin se minulta myöskin löytyypi.
Marvelilla oli aiemmin tapana sijoittaa lisenssisarjiksetkin omaan universumiinsa. Godzilla, Transformers yms matsailivat myös Marvelin tyyppejä vastaan ja näihin tarinoihin myös viitattiin myöhemmin.
Ensinnäkin kiitos kommentistasi. Muistelen hämärästi joskus omanneeni ainakin sen läpyskän, jossa G.I.Joe otti yhteen Transformersien kanssa. Niin ja Wolverine taisi jossakin What if... sarjaan kuuluvassa numerossa kohdanneen itsensä Conanin. Että tuo mitä totesit pitää hyvinkin kutinsa.
6 kommenttia:

Eve on kovaa merkkiä kaikin puolin juu.
Eve on tiukka täti. Taisi olla jokin ruotsalainen kaapelikanava josta sen vuosia sitten näin.
Spiderman vs Red Sonja, I didn't see that coming.
Ekan kerran Red Sonja ja Hämis seikkalivat kimpassa 70-luvun lopulla. Tuo kuvassa oleva albumi on jatkoa sille tarinalle. Se stoory tulee bonuksena mukana tuon julkaisun loppupuoliskolla. Toki irtonumeronakin se minulta myöskin löytyypi.
Marvelilla oli aiemmin tapana sijoittaa lisenssisarjiksetkin omaan universumiinsa. Godzilla, Transformers yms matsailivat myös Marvelin tyyppejä vastaan ja näihin tarinoihin myös viitattiin myöhemmin.
Ensinnäkin kiitos kommentistasi. Muistelen hämärästi joskus omanneeni ainakin sen läpyskän, jossa G.I.Joe otti yhteen Transformersien kanssa. Niin ja Wolverine taisi jossakin What if... sarjaan kuuluvassa numerossa kohdanneen itsensä Conanin. Että tuo mitä totesit pitää hyvinkin kutinsa.
Lähetä kommentti