lauantai 27. huhtikuuta 2019

Tiiseri: Alien III



Alien 40th Anniversary Short Films


Tunnel (2002)

Kuvaus: Robert Geary (Kim Coates) on jalokiviin erikoistunut varas. Tähtäimessään hänellä on arvokas jalokivikokoelma, joka on määrä huutokaupata siitä eniten tarjoavalle taholle. Syntyy armoton tulitaistelu, jonka tuoksinassa ihmishenkiäkin valitettavasti menetetään. Kaiken kaaoksen ja paniikin keskellä Gearyn onnistuu paeta arvokivineen paikalta. Alkaa kiihkeä takaa-ajo, jonka päätteeksi erikoisagentti Tom Seale (Daniel Baldwin) onnistuu saamaan Gearyn kiikkiin. Gearyn ajoneuvoa tarkemmin tutkiessaan Seale huomaa pian suureksi harmikseen, että anastetut kivet loistavat poissaolollaan.

Kuolemantuomion välttääkseen Geary lupautuu antamaan viranomaisille kaiken mahdollisen apunsa kadoksissa olevien jalokivien löytämiseksi. Eikä aikaakaan, kun ryhmä rämä jo matkaakin junalla kohti pohjoisessa sijaitsevaa vuoristoa. Kun juna sitten saapuu tunnelliin, sen kummatkin suut tukkii räjähdyksen aiheuttama kivivyöry. Geary on hälyttänyt paikalle apureitaan, jotka auttavat hänet ulos junasta ja tunnelilabyrinttiin, jonka kautta on käynti läheisille kukkuloille turvaan. Juna ja sen sisälle loukkuun jääneet ihmiset puolestaan haudataan syvemmälle kiven sisään tarvittavia lisäräjäytyksiä suorittamalla. Tom Seale ei kuitenkaan anna periksi, sillä hän on kanssaihmistensä ainoa toivo hengissä maaliin selviytymiseen. Vanhassa tunneliverkostossa alkaa pirullinen kissa ja hiirileikki, jonka kulisseina toimivat niin hylätty työmaa-alue ja sen jo parhaat päivänsä nähneet varastorakennukset. Niin Seale kuin rosvojoukkiokin haluavat hinnalla millä hyvänsä ulos tunnelista. Aika vain on harmittavasti käymässä vähiin...

Tuomio: Daniel Baldwinin itsensä ohjastama toimintatrilleripökiöinti, jota ilmankin matonen maailmamme olisi melko varmasti pärjännyt vallan mainiosti. Yksi tähtönen ja sekin menee Kim Coatesille, jolla on kyllä ilmiömäinen talentti erinäisten konnanketaleiden esittämiseen äärimmäisen ärsyttävällä tavalla. 

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Night Creature (1978) aka Out of the Darkness aka Devil Cat aka Fear

Kuvaus: Kuuluisa kirjailija Axel MacGregor (Donald Pleasence) aikoo ottaa hengiltä mustan pantterin, jonka hän on tuottanut Thaimaassa sijaitsevalle yksityissaarelleen. Näin siksi, että mainittu kissapeto tappoi ennen elokuvaa surutta useita ihimisiä, teloen hänet jalaltaan vialliseksi viimekohtaamisellaan. Koston aika on viimein koittanut.

Aseenaan Axelilla on luotettavaksi luokittelemansa kivääri ja yhdeksän siihen sopivaa luotia. Yksi kutakin tappajakatin henkeä kohdin. Axelin metsäsyssessio kuitenkin mutkistuu, kun saarelle häntä katsomaan saapuvat tyttärensä Georgia (Jennifer Rhodes) ja Lesly (Nancy Kwan) sekä Georgian oma tytär Peggy (Leslie Fine). Matkanjohtajanan kolmikolla on Ross (Ross Hagen), joka fanittaa ankarasti Alexin kirjallisia tuotoksia.

Yön pimeydessä Georgia joutuu pantterin hyökkäyksen kohteeksi, kohtalokkain seurauksin. Tyttärensä Peggy onnistuu pakenemaan paikalta, löytämättä tietään kuitenkaan takaisin Axeln asumukselle. Tyttärentyttärensä pelastaakseen Axel laatii tarkoin pohditun suunnitelman pantterin tuhoamiseksi. Toimiiko suunnitelma vai onko kissaeläin sittenkin lopulta viekkaampi?

Tuomio: Tylsähkö ja pitkäveteinen animal attack elokuva, joka keskittyy enimmältä ajaltaan tuhlaamaan katsojansa aikaa ja ajamaan tämän väkisinkin unten maille sitä katsoessa. Alussa menneitä tapahtumia kertova kertojaääni kävi sekin hieman hermoille. Nekin hetket olisi voinut kertoa näyttelijöitä käyttäen näyteltynä, välillään käytävän dialogin kautta. 

Ehkä isoin pettymys tämän leffan kohdalla itselleni oli kuitenkin lopulta se, että päästään pahoin vialla kissapeto ei raatele ihmispoloja hengiltä juuri lainkaan. Yhden kerran isommin sen hyökätessä Georgian kimppuun ja siinä kaikki. Bläh!

Donald Pleasencekin tuntui hänkin olevan täysin väärässä roolissa, sillä hän ei varsinaisesti ole koskaan ollut mikään macho miehen (jollaisena hahmonsa tässä esitellään) perikuva, eikä hän liioin ole sitä tässäkään. Kaksi tähteä, kun en voi asteikkoni vuoksi puoltatoistakaan antaa, vaikka mieleni niin kovin tekisi.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Päivän DVD-bongaus: Samurai Cop

Otsake on jälleen kerran harhaanjohtavaa sorttia, sillä enhän minä Samurai Copia tänään löytänyt, vaan itseasiassa se oli viime viikolla, kun niin pääsi tapahtumaan.

Vaan hitot minä siitä välitän. Sainpahan tekosyyn tehdä paluuta tänne blogistanian puolelle, pienoisen tauon poikasen jälkeen. Tarkoitus oli alunperin kirjoitella tauon syistä, mutta sitten tulin siihen tuloksen, ettei sitä tuubaa kukaan kuitenkaan halua lukea, joten tein päätöksen olla kirjoittamatta siitä sen isommin.

Samurai Cop edustaa... tai siis edusti olemassa olollaan niitä leffoja, joita jo pidemmän aikaa ehdin etsiäkin. Viime viikolla kävi tuuri, flaksi, eli mäsis, ja nyt tuokin leffa sitten löytyy kokoelmistani. Syytä helpotuksen huokaisuun ei silti ole, sillä nyt sitten tarttis löytää vuonna 2015 ilmestynyt jatke, joka kulkee maailmalla niinkin komealla nimellä kuin.... Samurai Cop 2: Deadly Vengeance. VAU!






Alien 40th Anniversary Short Films




Traileri: High Moon (2019)

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Päivän DVD-bongaus:Star Wars - Ewok Adventures (Caravan of Courage / The Battle For Endor)







Lähti eilettäin mukaani divarissa poiketessani. Nähnyt nuo viimeksi hyvin pitkälti silloin, kun ne VHS-nauhoina jostakin vuokraamosta kotiin katsottavaksi kannoin. Eli on siitä jo jokunen vuosi(kymmen) ehtinyt siitäkin hetkestä vierähtämään.