Fraternity Vacation (1985)

Kuvaus: Nörttimäinen Wendell Tvedt (Stephen Geoffreys) on täysin toivoton tapaus, mitä tulee vastakkaista sukupuolta edustavien naisihmisten kanssa kanssakäymiseen. Hän on arka, kömpelö ja kaikin puolin muutoinkin nolo tyyppi, jonka kiinnostuksen kohteet löytyvät niin astrologian kuin myös biologian opinnoistaan. Vanhempansa Millard (Max Wright) ja Naomi (Julia Payne) ovatkin edellä mainituista syistä enemmän kuin huolestuneita siitä, kuinka lukutoukkamainen poikansa tulee pärjäämään myöhemässä elämässään, ja päättävät tehdä asian eteen jotakin. Niinpä he lähettävät Wendellin kahden paljolti kokeneemman kaverin, Joen (Cameron Dye) ja Mamman (Tim Robbins) kera Palm Springsin auringon alle viikoksi kokemuksia tyttöjen kanssa huseeraamisesta keräilemään.

Joe ja Mamma tekevät kaikensa valmentaakseen hintelästä ja ujosta Wendellistä oikean naismagneetin, vain havaitakseen, että tällä on meneillään omat originnellit kuvionsa, jotka pitkässä juoksussa tuottavat hänen kannaltaan positiivisenlaista tulosta. Siinä jäävät muskelimanut ja muut machomiehet nopeasti kakkoseksi, kun pehmopoika Wendell astuu remmiin, hevillä siitä irti päästämättä...

Tuomio: Kaikkinensa melkolailla mitäänsanomaton ja naurattamaton nuorisokomedia, josta on hyvin vaikea löytää mitään merkittävää sanottavaa. Näyttelemistyö ei päätä juuri huimaa, mutta eipä kait sen ole tarkoitus sitä millään muotoa tehdäkään. Brad Fiedelin säveltämä syntsamusakin on tasoltaan yllättävän helposti unohdettavaa, eikä siis alkuunkaan yllä sille tasolle, kuin esimerkiksi tämän leffan jälkeen ilmestyneessä Fright Nightissa, josta kirjoittamani arvostelun voipi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Kauhun yöstä puheenollen Amanda Bearse on Stephen Geoffreysin ohella mukana menossa tässäkin pätkässä, joten erittäin kaukaa, miljoonan mutkan ja tuhannen kurvin vinkkelistä haetusta esiosasta tässä on sillä tapaa jossain määrin kyse, eikä niin sittenkään. Mainittujen nimien lisäksi leffasta voipi bongailla muitakin tuttuja naamoja aina Matt McCoysta, Kathleen Kinmontin ja Barbara Cramptonin kautta, Sheree J. Wilsoniin ja John Vernoniin. Paljon on siis erinäistä talenttia kehissä mukana tässä, tuotteen ollessa lopulta kokonaisuutena vain ja ainoastaan yhden tähtykäisen arvoinen.

Brannigan (1975)

Kuvaus: Tuhma gangsterisetä Ben Larkin (John Vernon) ottaa luistot Amerikan Lahdesta, eli Chicagosta, ja piiloutuu lain pitkältä kädeltä Lontoon sumun kätköihin. Moinen meininki ei sovi sitten ollenkaan tuulisen kaupungin poliisivoimille, ja niinpä he lähettävät parhaan miehensä James Branninganin (John Wayne) hakemaan konnanketku takaisin siirtokunnan kamaralle. Helppo juttu, jonka ei pitäisi millään muotoa mennä pieleen. Tai niin ainakin voisi helposti kuvitella.

Lontooseen saavuttuaan Brannigan saa aisaparikseen Scotland Yardin nuoren naisetsivän Jennifer Thatcherin (Judy Geeson), joka sukunimestään huolimatta ei ole sukua eräälle Margaretille. Thatcher puolestaan tutustuttaa Branninganin pomolleen komentaja Swannille, jolla on omat epäluulonsa ja pelkonsa kovaotteisen jenkkikytän suhteen. Tästä johtuen Swann vaatii heti (ja myöhemminkin) Brannigania luovuttamaan tykkinsä hänen huostaansa. Lehmipoika meininki kun ei sovi ollenkaan hillittyyn, jäykän ylähuulen omaavaan brittikyttäilyyn. Brannigan on asiasta eri mieltä, luopuen vain ja ainostaan lainaksi saamastaan kravatista, vaatien sitten saada Larkinin matkakumppanikseen takaisin rapakon taakse. Suunnitelma menee kuitenkin pahemman kerran mönkään, kun Larkin kidnapataan ilkeiden kaappareiden toimesta. Lunnasvaatimus ja Larkinin irtileikattu sormi saapuu pian postin mukana Yardin jepareiden ihmeteltäväksi. Mikä nyt neuvoksi?

Brannigan on tapahtuneesta ymmärettävästi tuohtunut, pistäen välittömästi tuulemaan etsiäkseen Larkin käsiinsä keinoja kaihtamatta. Asianlaitaa mutkistaa kuitenkin tieto siitä, että Larkin on ennen kaapatuksi tulemistaan palkannut hiljaisen palkkatappaja Gormanin (Daniel Pilon) ottamaan jenkkijepen hengiltä. Brannigan huomioi tämän, mutta ei anna moisen tiedonjyväsen hidastaa itseään tippaakaan, vaan on valmis kääntämään koko Lontoon nurinkurin löytääkseen Larkinin, ja toimittaakseen hänet takaisin sinne minne mies oikeasti kuuluu, eli amerikkalaiseen vankilaan tiilenpää tutkimusta suorittamaan...

Tuomio: Seitkytluvun alkupuolella John Waynea kaavailtiin kovastikin tuolloin tuloillaan olevan Dirty Harry leffan pääosaan. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, sillä leffan tekijät pitivät 63-vuotiasta Waynea liian vanhana tähdittämään Likaista Hartsaa, ja rooli meni lopulta Clint Eastwoodille. Waynea itseään tämä ilmiselvästi jäi harmittamaan, varsinkin kun Dirty Harry menestyi lippuluukulla hyvin, saaden myöhemmin jokusen jatko-osankin, jotka nekin keräsivät mukavasti katsojia itselleen.

Ikääntynyt Western-tähti halusi saada osansa Dirty Harryjen menestyksestä, ja päätti tehdä kaksi samantyyppistä pätkää, joista ensimmäisenä ilmestyi McQ-asekettu (1974), ja sitten tämä Brannigan, joka ottaa vaikutteita myöskin toisesta Eastwood leffasta Rautaisesta Cooganista (1968). Ja vaikka Rotten Tomatoes antaakin ymmärtää, ettei Brannigan ole heidän mielestään juuri mistään kotoisin, niin minäpä kehtaan tässä kohdin olla asiasta eriävää mieltä. Toimintaa piisasi, niin myös nokkelaa sanailua ja hurttia huumoriakin pukkasi paikoittain kehiin kiitettävästi. Täydellinen sadepäivän pätkä, jollaisena muuten tämä tulin katselleeksikin.

Wayne ei näyttelijänä varsinaisesti tässäkään tuotoksessa päätä huimaa, mutta karismaa ja ruutupersonaallisuutta hänestä kuitenkin löytyy siinä määrin, etten tohdi hänen suoritustaan ruveta tässä sen kummemmin lyttäämään. Pienistä sivu- ja pahisrooleista tutuksi tullut John Vernon osoittaa tässäkin olevansa oivallisessa vireessä, ja onkin toisaalta hieman harmittavaa, ettemme näe häntä enemmältikin. Niin ja onhan siellä sitten vielä Jurassic Parkin luoja Richard Attenborough, joka hänkin hoitaa leiviskänsä himaan puhtain paperein. Kolmen tähden arvoisesti. Ai niin, tähän loppuun lienee syytä mainita sekin, että ilman tätä elokuvaa Dempsey & Makepeace olisi mitä luultavammin jäänyt kokonaan tekemäti. Sen verran isona vaikuttimena Brannigan on tälle legendaariselle televisiosarjalle aikoinaan nimittäin toiminut.