Traileri: Death Race - Beyond Anarchy (2018)

First Look: Death Race 4 - Beyond Anarchy (2018)

Traileri: Death Race 2050 (2017)

Death Race 2050 (2017) posteri

Two-Lane Blacktop (1971)

Kuvaus: Tarina Kuskista (James Taylor), Mekaanikosta (Dennis Wilson) sekä tuhkanharmaasta Chevy '55:sta, jolla vähäpuheinen kaksikko matkaa läpi Amerikan kiihdytysajoissa muita vauhtikalloja vastaan väliin kilpaillen. Huoltoasemalla lounastaessaan kaksikon autoon hiippailee tien päällä oleva Tyttö (Laurie Bird), joka on menossa jonnekin, eikä sitten niin yhtään minnekään. Matkan jatkuessa kolmikko kohtaa myös G.T.O:n (Warren Oates), keski-ikäisen, enimmäkseen sontaa suustaan ulos suoltavan miekkosen, jonka kanssa lyödään veto kiinni siitä, kumpi ennättää ensiksi ajokkeineen Washingtoniin. Panoksena hävijäjän auto...

Tuomio: Elokuva, jossa ei oikeasti tapahdu juuri yhtään mitään. Tienpäällä tosin ollaan ahkerasti, mutta mihinkään ei olla varsinaisesti kuitenkaan menossa. Ei, vaikka henkilöhahmot jatkuvasti puhuvatkin siitä, kuinka hienoa elämä olisi jossakin New Yorkissa, Floridassa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa Chicagossa. Tienpäällän ollaan aina vaan, mitä nyt välillä pysähdytään kilpailemaan kiihdytysajojen merkeissä tai käydään huoltiksella syömässä. Sitten ollaan taas tienpäällä. Matkalla kohti päämääräntöntä määränpäätä. 

Entäs henkilöhahmot sitten? Noh, niistäkään ei jää käteen mitään kouriintuntuvaa. Taustat, oikeat nimet ja tulevaisuuden kuviot jäävät kaikki hämäränpeittoon. Tiedämme vain sen, että hetken pienen saamme kulkea heidän mukanaan, ja että elämässään ei juuri ole muuta kuin tuota mainittua kulkemista. Siinä se. Ei mitään muuta. Ja kaikesta yllä mainitusta huolimatta tässä pätkässä on jotakin hypnoottisen maagista meininkiä koko kestonsa ajan menossa. Jotakin sellaista selittämätöntä, joka vangitsee katsojansa lumoutuneen katsomaan leffan loppuun saakka sohvaltaan hievahtamatta. Jotakin sellaista, joka jättää elokuvan päättymisen jälkeen jotakuinkin tyhjähkön olon. Kolmen tähden arvoisesti. 

Repo Jake (1990)

Katsokaa tarkkaan tuota kansipaperin kuvaa, sillä se on ainoa kerta, kun

näette Jaken haulikko hyppysissään. Itse leffassa ette meinaten

sitä tule koskaan, ikinä, milloinkaan näkemään.

Kuvaus: Nallekarhumainen ja joulupukkia paljolti ulkoiselta olemukseltaan muistuttava entinen merijalkaväen sotilas Jake Baxter (Dan Haggerty) saapuu Los Angelesiin aloittaakseen siellä uuden, rauhaisan puoleisen elämän. Kovin välkky kaveri tämä Jake ei siis ole, sillä Los Angeles on kyllä se vihonviimeinen city, jos seesteistä olemassa oloa itselleen etsiskelee. Joku Läyliäinen toimisi Jakekin kohdalla tässä asiassa takuuvarmasti huomattavasti paremmin.

Anyways, kaupunkiin saavuttuaan tämä kiltin luonteen omaava flanellipaitashrek törmää ensitöikseen näpsäkän näköiseen Jennyyn (Dana Bently), jolta joku epäkelpo sikanauta koittaa anastaa tämän käsveskan. Jake esittää tällaiseen toimintaan eriävän mielipiteensä, paiskoen hintelää konnanretaletta all the way downtown to Chinatown, tai noh, ei nyt kuitenkaan sentäs. Parin ilmiselvän liikehuoneiston ikkunan läpi vain, mutta sen verran tehokkaasti, että passikuvansakin joutuu vastedes turvautumaan lähitulevaisuudessa pilliruokintaan. Jake palauttaa käsilaukun takaisin oikealle omistajalleen, solmien samalla ensimmäisen uuden ystävyyssuhteensa kaupunkiin saavuttuaan. Niin ja saapa Jake vielä kiitokseksi vinkin vapaasta asunnosta eräässä lähistöllä sijaitsevassa rakennuksessa. Samaisessa, jossa Jenny itse muuten sattumalta asustaa.

Kun Jakey tapasi Jen... hetkonen... onkos tuo Suomen lippu, kun
tuolla taustalla näkyy? Onhan se... Sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että TORILLE!!!!!

Taloksi asetuttuaan Jake lähtee työnhakuun, saaden itselleen sellaisen autoja (ja muita kulkuneuvoja) maksukyvyttömiltä tampioilta perivästä Bulldogin (Paul Hayes) perintätoimistosta. Uudet työkaverinsa ovat vähintäänkin värikästä sakkia. Sieltä kun löytyy mm. tilavuudeltaan laajahko amerikanafrikkalainen, joka työn teon ohessa räppää kehnosti. ollen silti huomattavasti tasokkaampi tapaus, kuin joku Keekki. Sitten siellä on kuivahko, eläkkeelle joutava ukonkäppänä, korvakoruhörhö, jolta autojen takavarikointi ei ole kertakaan toistaiseksi onnistunut. Niin ja Megadethin Dave Mustaine.... ei kun ihan oikeasti. Katsokaa nyt vaikka. Kuin kaksi marjaa...

Autojen (ja muiden kulkupelien) perinnän ja Jennyn kanssa heilastelun ohessa Jake onnistuu jotenkin sotkeutumaan pornopisneksen ihmeelliseen maailmaan, ja päätyypä mies vielä ottamaan osaa laittomaksi luokiteltuun kilvanajoon, jota niin kovin leikkisästi Slam Trackiksi kutsutaan. Kuulostaako tämmöinen meno teistä muka rauhalliselta? Eriävät mielipiteet voi halutessaan käydä kirjaamassa tämän tekstin alta löytyvään kommenttilootaan...

Tuomio: Tässäpä jälleen leffa, jonka alkuperäisideassa ei sinällään ole mitään vikaa, sillä kyllähän tästä olisi saanut osaavimmissa käsissä varsin messevän toiminallisen komedian. Mutta kun homma annettaan voimakaksikko Pepin sekä Merhin hoidettavaksi, niin heidän kosketuksestaan hyväkin idea muuttuu kertalaakista silkaksi sonnaksi. Repo Jake on kaikin puolin täyttä sitä itseään. Se on huonosti kirjoitettu, kuvattu, editoitu ja ennenkaikkea näytelty. Taustalla soiva musiikkikin on joko kehnohkoa kantrirämpytystä tai sitten jostakin markan Casio kosketinsoittimen demopätkästä omin luvin nyysittyä helvetillisitä korvakidutusta, joka saa väkisinkin harkitsemaan hetken kuulutuna kokopään välitöntä amputointia. Yksi tähti ja siinäkin on puolikas liikaa.