perjantai 6. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 3: Dead Birds (2004)

Kuvaus: Saaliiltaan rahakkaan pankkiryöstön tehnyt rosvojoukko etsii itselleen turvapaikan vanhalta, jo aikaa sitten autioksi jääneeltä Hollisterin tilalta. Erityksissä muusta maailmasta oleva rakennus on kuitenkin kaikkea muuta kuin autio, sillä sen seinien sisällä asustaa itse pahuus, joka ei katso tunkeilijoiden saapumista hyvällä.

Yön saavuttua ukkosmyrsky mukanaan ryhmän jäsenet saavat nähtäväkseen näkyjä talossa tapahtuneista hirmuteoista, jotka värjäävät asuinsijan historian väriltään verenpunaiseksi. Kaivosta kantautuvat äänet, visiot pahoin ruhjotuista ruumiista ja portaiden alta kantautuva riipivän raapiva ääni piinavat kutsumattomia vieraita siinä määrin, että pelkohan siinä pakostikin puseroon hiippailee. Mielen järkkyessä ystävistä tulee lopulta vihollisia ja pakomatka kaoottisen sekavaksi reissuksi hulluuden syövereihin. 

Tuomio: Tunnelma tässä oli paikoin varsin aavemmainen ja sitä kautta enimmäkseen kohdillaan. Etenemistahti vain olisi saanut olla astetta ripeämpi, sillä tätä seuratessa ajatukseni lähti väliin harhailemaan jonnekin ihan muualle, ja sehän ei tunnetusti ole alkuunkaan hyvä juttu se. Tarina itsessään on sekin peruskauraa, josta syystä mitään yllättävää tai maata mullistavaa se ei käänteiltään pysty tarjoamaan. Yhdistää kuitenkin kohtuullisen hyvin kaksi toisiinsa harvemmin törmäävää lajityyppiä eli westernin ja kauhun, joten pakkohan siitä on pointsit kotiin tekijöille antaa. Vielä kun olisivat saaneet tähän lisää tietynlaista särmää, niin olisin antanut tälle kolme tähteä kahden sijaan.

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Katselin tämän silloin joskus uutena, ei tehnyt vaikutusta, mutta ilmeisesti juuri se kuinka se varisi pois mielestä aiheutti myöhemmin sen, että se tuli ostettua omaksi jotta muistaisi miksi se ei tehnyt vaikutusta.

Tuoppi kirjoitti...

Heh, onhan se jonkin sortin logiikkaa tuokin.