sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Deadly Intent (1988)

Kuvaus: Reppureissaaja ja osa-aika arkeologi Raymond Keaton (Lance Henriksen) varastaa Maya-intiaaneilta kallisarvoisen timantin, jonka sitten salakuljettaa muassaan kotiinsa Yhdysvaltoihin. Pian paluunsa jälkeen Keaton menettää henkensä jalokiveä itselleen havittelevan tahon toimesta. Timanttia tappajat eivät kuitenkaan löydä, sillä Keaton on ehtinyt kätkeä sen jemma-nimiseen paikkaan, jonka sijainnin mies harmittavasti vei mukanaan hautaan. Hengiltä ottajat ovat kuitenkin varmoja siitä, että Laura (Jill Eilbacher), leskeksi jäänyt vaimo, on hyvinkin tietoinen arvokiven olinpaikasta. Armoton ajojahti on valmis alkamaan...

Tuomio: Nimekkäällä kaastilla varustettu, kaikinpuolin umpitylsä trilleripökiöinti, joka kaikessa pitkäpiimäisyydessään toimii oivallisena unilääkkeenä kroonisesta unettomuudesta kärsiville. Yksikään hahmoista ei ole millään muotoa kiinnostava, eikä heidän välilleen liioin synny minkäänlaista jännitettä tai ylipäätään mitään muutakaan, mistä voisin tähän kohtaan hyvällä omallatunnolla kirjoittaa. Toiminnallinen reippailukin loistaa sekin lähes täysin poissaolollaan, joten jäljelle jää vain unissakävelyä muistuttavaa, koko vartaloa ansiokkaasti puuduttavaa haahuilua, jonka seuraamisen rinnalla maalin kuivuminenkin on Michael Bay elokuva. Yksi tähti, josta siinäkin on puolet liikaa.

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Henriksen näyttää siltä kuin miettisi miksi on täällä.

Tuoppi kirjoitti...

Onnekseen hänen osansa tässä leffassa oli lyhyehkön läntä. Semmoinen haenpa palkkapussin pois kuleksimasta tyyppinen juttu.