maanantai 30. huhtikuuta 2018
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
Never Made Movies: Clive Barker's The Mummy
Tiesittekös, että kauhukirjailija ja elokuvantekijä Clive Barker suunnitteli 90-luvun alussa tekevänsä Mick Garrisin avustamana oman variaationsa Universalin Muumiosta. Ette tienneet vai? Noh, en tiennyt minäkään ennen eilistä iltapäivää, jolloin osuin eräällä elokuvasivustolla pyöriessäni kuviin, jotka erikoistehostevelho Steve Johnson tuolloin otti tätä nimenomaista projektia varten.
Barker ja Garris koittivat myydä ideansa Universalin pukumiehille, joilla heilläkin oli aikeinaan tuottaa uusinta versio Boris Karloffin tähdittämästä kauhistelusta. Tuottaja James Jacksin mukaan tämä uusi tuleminen oli tarkoitus tuottaa mahdollisimman pienellä rahalla, mutta kuitenkin niin, että se olisi aidosti pelottava, ja että siihen olisi mahdollista tehdä monituisia jatko-osia, mikäli tilanne niin vaatisi.
Kävi kuitenkin niin, että Barkerin ja Garrisin luoma visio osoittautui Universalin kannalta katsottuna lopulta liiankin kinkyksi ja perverssiksi tapaukseksi. Pukumiehillle kun tuotti jonkinasteisia vaikeuksia sulattaa sitä, että päähenkilö oli transseksuaali kulttijohtaja, jolla oli iso hinku herätellä muinaisia rättimaakareita henkiin maineikkaan museon sisuksissa. Maailma ja varsinkin Universal ei ollut tuossa vaiheessa vielä valmis tällaisen leffan tekemiseen, josta syystä Barkerin ja Garrisin projekti hylättiin ja jätettiin tyystin toteuttamati.
Vuonna 2015 Clive Barker kertoi kariutuneesta projektistaan Fangoria lehdelle jotakuinkin seuraavaa:
“Looking back, our version of The Mummy was precisely what the powers that were at Universal did not want,” Barker told Fango. “It made the Mummy story over for the late 20th century, not in terms of its effects—this was before CGI brought its dubious gifts to the process of horror filmmaking—but in terms of content. We had one particular narrative hook that we were very proud of. In the first scene, a strange boy-child is born, under circumstances—high howling winds and a ferocious thunderstorm—that suggest something unnatural is afoot. The narrative then jumps ahead 20 years or so, and we pick up the story of how sacred Egyptian artifacts are being brought to America for an exhibition that would put the Tutankhamen exhibit to shame.”
He continued, “An uncommonly beautiful woman is threaded into the action, a seducer and murderer of mysterious origin. Of the boy-child, now presumably grown to adulthood, we get no sight. Meanwhile, our antiheroine is seducing her way through the male character, only to be revealed in the third act as the boy-child, now turned via surgery and hormones into a woman.”
“We loved the idea, so much so that we put the mystery surrounding this ambiguous creature and her extraordinary secret at the heart of our story. Our creation was not welcomed at Universal, needless to say. The script, which Mick had labored hard over, working in a diminutive hotel room in London, which I visited daily for story conferences, was eviscerated by the script readers and our producers. How could we expect to get away with something so weird? Nobody in America, we were told, would accept such a ridiculous premise.”
Universalin yritykset Muumion uudelleen lämmittelyyn eivät kuitenkaan päättyneet tähän, vaan Barkerin ja Garrisin poistuessa kuvioista ohjausvastuuta tarjottiin myöhemmin niin Joe Dantelle, George Romerolle, Wes Cravenille ja hieman yllättäen Mick Garrisille, mutta lopulta kukaan edellämainituista nimistä ei kelvannut Universalille erinäisistä syistä, joista saatan hyvinkin vielä kirjoitella tämän otsakkeen alla, mikäli kiinnostusta niistä lukemiseen joltakulta siellä vähänkin vain löytyy.
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Heroes Three (1988) aka Warriors Three aka Three Warriors aka Hunted in Hong Kong aka To Live & Die in Hong Kong
Kuvaus: Jenkkiläinen sota-alus saapuu Hongkongin satamaan, pudottaen ohessa kyydistä loman viettoon suuntaavat sillit Jimin sekä Dutchin. Hetikohta maihin noustuaan mainittu kaksikko ajautuu tahtomattaan ja pyytämättä vaikeuksiin, sillä paikallinen sormiaan (westsidestorymaisesti) napsutteleva ja naamioita kasvoillaan käyttävä jengi ympäröi upseerin sekä herrasmiehen turpakäräjät mielessään.
Sankarimme taitavat pelätyn kung fun salat varsin oivallisesti, mutta reipasta ylivoimaa vastaan taistellessa väsy iskee nopeasti, eikä aikaakaan kun kaksikkomme jää kovasta vastaanlaitosta huolimatta alakynteen. Mutta kun hätä on suurin, on pelastava enkelikin lähellä. Tällä kertaa enkeli ilmaantuu paikalle yksityisetsivä Horatio Limin hahmossa, jolta löytyy sen verran ruista ranteestaan ja ruutia potkuistaan, että tuhmat jengiläiset katsovat parhaakseen paeta paikalta hippulat vinkuen.
Myöhemmin taitavana taistelijana tunnettu Jim katoaa mystisesti jälkiä sen isommin jättämättä, löytyen lopulta tylysti murhattuna hotellihuoneestaan. Dutch ja Horatio lyöttäytyvät yksiin selvittääkseen kuka Jimin tappoi. Vauhdikas ja vaarojen täyttämä etsintäreissu johtaa Hongkongin rikosten kyllästämään alamaailmaan, ja sitä rautaisella otteellaan hallitsevan kiinalaisen mafian jäljille. Ohessa paljastuu vielä sekin, ettei Horatio ole mikään tavallinen privaatti dekkari, vaan hän omaa ainutlaatuisen aseen, jonka edessä vihollisen kuin vihollisen puntti alkaa väkisinkin tutisemaan. Viimeinen taisto hyvän ja pahan välillä on valmis alkamaan...
Tuomio: Kaikin puolin pökkelön kömpelö kasarikungfuilu, jolla elokuvallisia arvoja ei ole nimeksikään, mutta viihteellistä vastaavaa siltikin roppakaupalla vaikka muille jaettavaksi. Pölhöviihteen puolelle mennään siis jälleen kerran, eikä siinä mitään, sillä Kolme taistelijaa puolustaa mainiosti mainitun kategorian kunniaa kaiken sen puolentoista tunnin kestoaikansa ajan. Hieman hankalasti löydettävä tapaus, vaan jos kohdallenne reisuillanne vain osuu, niin suosittelen ostamaan leffan pois katseltavaksi. Tästä ei leffa enää huonomman hyväksi voi mennä... vai voiko sittenkin? (liitä tähän kohtaan dramaattista musiikkia).
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)