Skeletons (1997)

"You cannot hide from an AK-47 

that's been blessed by The Lord" 

                   - Reverend Carlyle

Kuvaus: Sydänkohtauksesta toipuva journalisti Peter Crane (Ron Silver) saa tarpeekseen New York Cityn hektisestä elämänmenosta, päättäen muuttaa vaimonsa Heatherin (Dee Wallace) ja poikansa Zachin (Kyle Howard) kanssa Mainen osavaltiossa sijaitsevan Saugatuckin rauhaisan idylliseen pikkukaupunkiin.

Aluksi kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä. Paikalliset asukit ovat ystävällisiä, ja ottavat Peterin perheineen lämpimästi hellään huomaansa. Aurinko paistaa, elämä hymyilee ja leipäkin maistuu taas oikealta leivältä. Harmi vain, että iloa tuota ei kestä kuin sen pienen hetkisen verran. Iltana eräänä Peter saa odottamattoman vieraan Sarah Nortonin (Carroll Baker), vanhemman rouvashenkilön muodossa. Rouva Norton on huolissaan poikansa Jimin (Dennis Christopher) puolesta, sillä hänet on viskattu tylysti kalterien taa miesystävänsä Chris Makonin (Thomas Wilson Brown) murhasta. Sarah uskoo vakaasti poikansa olevan syytön, pyytäen Peteriä tekemään Jimistä jutun lehteen, ja siinä ohessa selvittämään kuka oikeasti murhasi Chrisin. Kun Peter sitten syventyy asiaan tarkemmin, hän huomaa kyläläisten yllättäen kääntyneen itseään ja perhettään vastaan. Asukkaat kun eivät selvästikään pidä siitä, että heidän asioitaan ruvetaan noin vain tonkimaan, ja ovatkin siten valmiita tekemään kaikkensa estääkseen Peteriä saamasta juttuaan valmiiksi. Peter ei aio kuitenkaan antaa periksi, vaan jatkaa kaikesta huolimatta tutkimuksiaan, paljastaakseen kammottavan salaisuuden, jota Saugatuckin asukkaat ovat varjelleet ulkopuolisilta yli sadan vuoden ajan.

Tuomio: Nimekkäällä poppoolla varustettu, mutta siltikin auttamattoman keskinkertainen televisiojännäri, jossa ideansa puolesta olisi ollut varaa huomattavasti huikeampiinkin virityksiin kuin mitä tässä lopulta ulos annettiin. Onhan tarinassa tässä toki sanomaa erilaisuudesta ja siitä miten  erilaisuutta yli kaiken vierastavat ihmiset siihen suhtautuvat. Se viesti valitettavasti vain hukkuu kehnon toteutuksen alle. Edustaa olemassa olollaan roskaleffoistaan kaikelle kansalle tutuksi tulleen David DeCoteaun paremman puoleista tuotantoa. Ei paljon, mutta hivenen verran kuitenkin. Ennen tähtien antamista voisin tähän loppuun vielä turhana tietona mainita sen, että alunperin tämä pätkä oli tarkoitettu Ken Russellin ohjattavaksi. Mies kuitenkin ajautui sanalliseen harkkaan tuottajina toimivien Jordan Belfortin ja (krediitittömäksi jäävän) Charles Bandin kanssa, josta syystä Russell sai lähteä, ja tilalle tuotiin David DeCoteau, jonka leffahistoriikki on enintäänkin roskainen. Kaksi tähteä annoin, kun en puoltatoista antaa voinut.

Bad Karma (2012)

Kuvaus: Kurjuuttaan tehokkaasti maksimoiva sekakäyttäjänilkki Jack Molloy (Ray Liotta) havahtuu piitsillä tyhjien vinettopullojen keskellä siihen, että sehän on hänen kännykkänsä kun soi. Krapuloissaan ylös kömmittyään hämmentynyt Jack vastaa soivaan luuriinsa, todeten soittajan olevan Mack Yates (Dominic Purcell), pornoviiksinen toverinsa rikoksen hämärähköillä poluilla. Yatesilla on puhelimessa epäsopivaksi kerrottavaksi luokiteltua asiaa, joten tapaaminen kasvokkain sovitaan tapahtuvaksi Peteyn pitämässä kahvilassa. Ennen kahvilalle lähtöään Jack hokaa rannalla taju kankaalla makaavan, edeltävän illan partyistä iskemänsä naisen, jonka lompuukista mies kääntää ketterästi matkaansa sievoisen nipun käteistä. Matkaevääksi kelpaavat myös naisen olemuksen ympäriltä löytyvät, lähes tyhjäksi päätyneet pulveripussukat, ja sitten ei kun menoksi.

Peteyn kahvilaan saavuttuaan Jack ryhtyy tohkeissaan selostamaan tiskin takana olevalle paikan pitäjälle parhaasta hetki sitten syömästään juustohampurilaisesta, sieraimiensa ympäristöön jääneiden jauherippeiden kertoessa kuitenkin täysin toisenlaista tarinaa. Peteyn (Scott Brewer) pyynnöstä Jack putsaa nekkunsa ja Yateskin patsastelee paikalle.

Yates on jostakin onkinut tietoonsa, että joku tuntematon tekijä on tuomassa maahan isohkon lähetyksen narkoottisia substansseja, ja että kaupat aineista olisi tarkoitus suorittaa tulevana lauantaina lentokentän läheisyydessä sijaisevassa Holiday Inn merkkisessä majoituspaikassa. Josku siinä keskiyön paikkeilla. Yatesin suunnitelma on ryöstää niin kaupantekijöiden rahat, kuin myös kaupattavana oleva kauppatavara, ja siksi pyytää Molloyta keikalle mukaan. Suunitelma lyödään niillä puheilla lukkoon, avaimen kadotessa ties minne.

Lauantai-ilta koittaa, mutta Jackille itselleen se voisi hyvinkin olla vaikkapa torstai, sillä hänen iltansa kuluu hyvin pitkälti samoin kuten aina. Ryypäten, pöllyä siinä ohessa kitusiinsa läheisen ystävänsä Bearin (Aaron Pedersen) kanssa jossakin räkälässä nokkaansa vetäen. Niin ja yhtä pöllyssä olevien naisten kanssa pelehtien. Illan kuluessa Jack saa sekaisin olevaan nuppiinsa vihjauksen ajatuksesta, joka antaa hänen hetkellisesti ymmärtää, että hänen pitäisi olla jo jossakin ihan muualla, eli sitä ryöstöä suorittamassa. Ei kun äkkiä autoon ja baanalle paahtamaan kohti Holiday Inniä. Sinne saakka Jack ei kuitenkaan koskaan ehdi, sillä kesken matkan hän saa sydänkohtauksen, jonka seurauksena päätyy autoineen päivineen erään liiketoimintaa harjoittavan liikkeen näyteikkunaan, ja sitä kautta lasarettiin toipumaan. Yhtään sen paremmin ei käy ryöstöä yksin työstämään jätetylle Mack Yatesille. Poliisi nimittäin tekee kaupantekohuoneeseen yllätysratsian, pidättäen siellä olevat siltä seisomalta. Myös Yatesin. Linnaa, putkaa, vankilaahan siitä seuraa.

Sairaalassa tolkkuihinsa sillä välin tullut Jack väittää hoivaavalle hoitsulleen, jottei hän mikään Jack Molloy ole, vaan eksoottinen tanssijatar Dakota Moss nimeltään. Noh, ei vaineskaan, kunhan taasen yritin teittiä tässä kohdin vähän hoopottaa. Todellisuudessa hoitaja kertoo Jackille tämän saaneen isohkon sydänkohtauksen, mutta selvinneensä siitä kuin ihmeen kaupalla hengissä, saaden näin uuden mahdollisuuden elämänsä suhteen. Sisar hento valkoisen sanoilla on ilmiselvästi vaikutuksensa Jackiin, sillä...

...kolmisen vuotta myöhemmin Molloy on muuttunut mies. Rikollinen elämä on taakse jäänyttä elämää, samoin päihteiden sekakäyttäminen. Työpaikkakin Jackilla on, ja onnistunut parisuhde korukauppias Kellyn (Vanessa Gray) kanssa. Elämä hymyilee, aurinko paistaa ja leipäkin maistuu leivälle. Mutta vain hetkisen pienen, sillä päivänä eräänä vankilasta vapautunut Yates tekee paluun Molloyn elämään, pirullinen kosto mielessään...

Tuomio: Perustason jännäri, jonka parasta antia taitaa olla Ray Liottan alussa nähtävän sekakäyttäjän hörhöpörhöily aina siihen sydänkohtaukseen saakka. Sen jälkeen hänestä tuleekin sitten liiaksi Taavi Tavis, ja mielenkiinto hahmoon hiipuilee, vaikka sydänvialla siihen yritetään dramatiikkaa lisää saadakin. Purcell puolestaan tekee rutiinisuorituksen kostoa janoavana, yksi-ilmeisenä, mutta silti maanisena ex-rikostoverina, jolla ei ole mitään menetettävää. Muut hahmot pyörivät kukin vuorollaan jaloissa, eikä heidän suorituksistaan jäänyt mieleen oikeastaan mitään erikseen mainittavaa. Kunhan nyt olivat mukana menossa tilipussin itselleen lunastaakseen. Mutta joo. Siinäpä ne tärkeimmät taisivat jo tullakin, joten päätän raporttini tämän leffan suhteen kahteen sille antamaani tähtykäiseen.