Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 1: The Demented (2013)

Kuvaus: Kuusi kumpaakin sukupuolta edustavaa opiskelijanuorta lähtee maaseudulla sijaitsevalle kesäasunnolle vapaa-aikaa viettelemään. Aluksi kaikki sujuu hauskanpidon merkeissä, mutta sitten tuhmat terroristit iskevät kemiallisine ohjuksineen, jonka jälkeen kenelläkään ei ole enää yhtään kivaa. Eikä se toisaalta mikään ihme ole, sillä maille ja mannuille levinneiden kemiallisten mömmöjen seurauksena lähialueella asuvista ihmisistä tulee lihanhimoisia zombeja, joita vastaan nuorisojengimme on taisteltava, mikäli mielivät selvitä tilanteesta tukalasta hengissä maaliin.

Tuomio: Tylsä. Mitään uutta tai innovatiivista genrensä suhteen tarjoamaton. Huonosti kirjoitettu, näytelty ja ohjattu. Zombikoiran suusta sinkoileva kuola on sekin tehty tietokoneella. Kehnosti. Henkilöhahmot? Mitään sanomattomia ja vaikeasti pidettäviä tyhjäpäitä, joista jokainen ansaitsee tulla zombien pureskelemaksi heti ensimmäisen minuutin kohdalla. Elävät kuolleet itsekin ovat näitä tolloja fiksumpia tapauksia. Lopussa nähtävä valeloppukin (sillä pitäähän sitä nyt sellainenkin olla) on sitä luokkaa tökerön kliseinen, että sen nähdessään tekee mieli ottaa sukka välittömästi jalasta, ja käydä mätkimässä sillä tekijöitä isosti ympäri korvia. Täyskurapätkä, jonka jälkeen toivoo dementian pian tulevan ja iskevän kuin miljoona volttia, pyyhkäisten pääkopasta pois kaikki ne kammottavat kuvajaiset, jotka sinne tästä törkypaakusta jo ehtivät jäädä kummitelemaan. Jessus, mitä sontaa!

The Grinning Man - Short Horror Film

Oh You're So Cool, Brewster: The Story of Fright Night (2016)

Kuvaus: Kaiken kattava katsahdus Kauhun yön (1985) syntyyn, tekovaiheeseen ja sen jättämään perintöön populaarikulttuuria ajatellen. Haastateltavina nähdään ja kuullaan leffaa tekemässä olleita näyttelijöitä, kuvausryhmän jäsenistöä, että myöskin ohjaaja/käsikirjoittaja Tom Hollandia. Eikä sovi unohtaa myöskään musiikista vastannutta Brad Fiedeliä, jolla hänelläkin on oma mielenkiintoinen tarinansa Fright Nightin suhteen. Mainittujen lisäksi saamme nähtäväksemme harvinaisia valokuvallisia otoksia, elokuvan tekoaikaan tehtyjä haastatteluja sekä runsaasti leikkisästi turhaksi tiedoksi luokiteltua nippelitietoa, jota ilman yksikään Fright Night fani ei ilman voi millään elää.

Tuomio: Tuossa taannoin tein divarissa käydessäni muutaman mukavaksi helposti luokitellun blu-ray bongauksen, joista olen täällä ehtinyt jo arvostelemaan nostalgisia viboja meikäläisessä aiheuttaneen The Monster Clubin. Siinä samassa hötäkässä matkaani lähti myös Fright Nightin erikoisjulkkari, joka leffan lisäksi pitää sisällään messevän määrän erinäistä ekstraa ja muuta lisäsälää. Sieltä ekstramatskun joukosta sitten bongasin tämän pitkähköllä nimellä varustetun retrospektiividokkarin, joka katsottaessa osoittautui lopulta erittäin mielenkiintoiseksi sekä informatiiviseksi kokonaisuudeksi. Mikäli siis olet jossain vaiheessa maallista vaellustasi tullut pohtineeksi, että mites sitä Kauhun yötä aikoinaan tehtiinkään, niin suosittelen lämpimästi katsomaan tämä dokkarin. Voin hyvällä omalla tunnolla vakuuttaa, että et varmastikaan tule sen parissa tylsistymään saati sitten pettymään. Sen verran tasokkaasta tuotoksesta tässä loppujen lopuksi on nimittäin kyse.

Little Dead Rotting Hood (2016)

Kuvaus: Vuosien ajan metsän keskellä asuva Isoäiti aka Susinainen (Marina Sirtis) on pitänyt puskissa asustelevat sudet kurissa ja nuhteessa. Isoäidin siirtyessä ajasta ikuisuuteen vailla valvontaa jääneet Canis Lupukset saavat päähänsä outoja ajatuksia, kuten vaikkapa sen, että hyökitäänpä yhdessä ja erikseen lähistöllä sijaitsevaan kylään siellä asuvia ihmisiä iltapalaksi napostelemaan.

Lakia ja järjestystä kylässä ylläpitävä sheriffi Adam (Eric Balfour) ottaa tutkiakseen miksi sudet käyvät viattomien ihmisten kimppuun, ja miten pedot saataisiin pysäytettyä, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä. Metsän keskeltä ihmisten ilmoille ilmaantuu Samantha (Bianca A. Santos) aka Punahilkka, joka sattuu olemaan läheistä sukua edesmenneelle Isoäidille, ja jolta löytyy arsenaalistaan tarvittavat keinot ihmislihan makuun päässeiden karvaturrien pysäyttämiseksi.

Tuomio: Keskivertoa parempaa Asylum tuotantoa, jossa vanhan kunnon Punahilkan tarina puetaan uuteen kuosiin varsin kauhistelevan toiminnallisissa meinigeissä. Yleensä kehnohkon puoleisista tietokoneellisista efekteistä tunnettu yhtiö yllättää tässä positiivisesti myös käyttämällä elokuvassa ihan oikeita susihukkia, jättäen jo normiksi muodostuneen CGI:n tavallista vähemmälle. Hyvä niin, sillä se on tämän tuotoksen kannalta vain ja ainoastaan täyttä plussaa se. Jotakin negatiivista? Noh, Marina Sirtisiä olisin mielelläni halunnut nähdä enemmältikin tässä pätkässä. Roolinsa on nimittäin vähän turhankin lyhyenkön puoleinen. Astetta pidempi cameo, jos sellaista termiä tässä kohdin käyttäisin. Ja käytänkin. The Asylum pätkäksi vaihteenvuoksi tasokasta katsottavaa. Hullujenhuoneen asukeilla on siis edelleenkin toivoa parantumisensa suhteen.

Justice League (2017) hahmoposterit