Tämä on tuolta toisesta blogistani napattu vanhempi postaus. Vuodelta 2009. Liittyen elokuva sekä tv-sarja musiikkiin. Sisältää läppää kahdesta toisiaan eredyttävästi muistuttavasta kipaleesta. Miksikö postaan sen tähän nyt? Ihan muuten vaan ja piruuttaan, heh.
Elokuvien katselun lisäksi olen aika peto kuuntelemaan sujuvasti leffoihin sekä televisio-sarjoihin varta vasten sävellettyä musiikkia. Viime aikoina stereoissani onkin pyörinyt laidasta laitaan eri säveltäjien teoksia vuosikymmenien varrelta. Viimeisimpänä The Hammer Film Music Collection Volume 1. Alla hieman kansitaidetta kyseisestä levystä.
Koska minulla on edelleenkin ärsyttävä tapa jäädä kiinni tiettyihin asioihin, joista muut eivät välitä tuon taivaallista, niin tyylilleni uskollisena jämähdin sitten tämän levyn kohdalla kappaleeseen numero kaksi. Se on Harry Robinsonin säveltämä teema elokuvaan Pirun Kaksoset (Twins of Evil,1971). Eikä siinä mitään se on -ainakin minusta- hieno kipale. Seuraavassa näyte Robinsonin sävellyksestä...
Miksikö sitten jumitin juuri tuon biisin kohdalle? No, minäpä kerron. Tulin tässä katsoneeksi nimittäin dvd-levyllisen Oikeuden Puolustajien (Justice League,2001) animoituja edesottamuksia erilaisia superikkollisia vastaan. Ei ollenkaan hassumpi sarja. Piirrostyyli ei ehkä ole niitä kaikkein silmiähivelevämpiä, mutta itse tarinat ovat ihan mukiinmeneviä, joten annettakoon tuo ensimainittu seikka sarjan tekijöille anteeksi.
Yllämainitsemani jutut ovat kuitenkin sivuseikka tässä postauksessani. Niistäkin saisi irti vaikka mitä, mutta jääköön se nyt tuonnemmaksi. Se mihin haluan teidän kiinnittävän huomionne, on sarjan tunnusmelodia. Siinä on nimittäin jotakin erittäin tuttua. Jotakin sellaista, jonka olette ehkä kuulleet jossakin aikaisemminkin. Jossakin niinkuin esim. tässä blogauksessani muutama sekunti takaperin. Kun kuulin kyseisen kipaleen ensimmäisen kerran, olin lentää perseelleni siihen paikkaan. Aivan selvä plagiaatti Twins of Evil teemasta. Siitä ei ole epäilystäkään. Kuunnelkaapas vaikka ihan ite...
Eiköstä vaan olekin aikalailla samanlaiset. Ettei vaan olisi animaatiosarjan säveltäjää laiskottanut ja ripannut biisin melkolailla suoraa Harry Robinsonilta. Hävytöntä meininkiä, jos niin on mennyt tekemään. Nurkkaan häpeämään ja heti. Suoraa vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ja jälkiruokaa on sitten päivällisen jälkeen ihan turha odottaa. Aikuisten oikeasti ja niin kerta.
Ei sillä etteikö molemmat teemat ole musiikillisesti hyviä. Se on vaan se niiden samankaltaisuus kun häiritsee minua enemmän kuin laki sallii. No joo. Olkoon. Tuolle nyt enää näin jälkikäteen mitään voi, joten päätän rutinani asian tiimoilta sitä myöden tähän. Seuraavaksi Terhi Nikkanen kertoo meille viiden vuorokauden sääennusteen...