Kuvaus: Ikkunoita työkseen pesevä ikkunanpesijä syöksyy päätä pahkaa kuolemaansa Barcelonassa korkeuksiin kurottavan pilvenpiirtäjän lasiselta seinältä. Suoraa henkensä samassa rytäkässä menettävän ohikulkijan niskaan vieläpä. Kaikki merkit viittaavat onnettomuuteen, mutta rakennuksessa työskentelevän arkkitehdin Carolyn Pagen (Jenny Agutter) mielestä tapauksen taustalta löytyy jotakin paljolti pelottavampaa. Hän nimittäin uskoo, että pesijän otti hengiltä edesmenneen miehensä kummitus, joka nyt vaeltelee Evil Deadistä tutuksi tulleen kamera-ajon tavoin pitkin rakennuksen sokkeloisia käytäviä.
Poliisi pitää Pagen puheita luonnollisesti täytenä höpönä, mutta kun kuolemantapauksesta nyt kuitenkin on kyse, niin tutkiahan se täytyy, vaikka tapahtuneeseen tavalla tai toisella liittyvät henkilöt kummia puhuisivatkin. Virkavallan lisäksi paikalle kiperää keissiä setvimään saapuu myös turvallisuuskonsultti Dennis Randall (Michael Moriarty), jonka suorittamat tutkimukset johtavat hänet varsin nopeasti umpikujaan. Randall ei kuitenkaan anna periksi, vaan mystisten hengen menetysten jatkuessa jatkaa puuhasteluaan, saaden lopulta selville, että Unicon Placan käytävillä kulkee pahansuopa kummitus, jolle ihmishenki ei merkkaa punaista puupenniäkään, ja jonka pysäyttäminen tulisi olemaan kaikkea muuta kuin pala kakkua...
Tuomio: Tulitikkuaskin kanteen kokonaisuudessaan helposti mahtuvan juonikuvion omaava, sekavahkon pökkelö kummittelupätkä, joka lupaavan alkunsa jälkeen lässähtää kasaan kuin ilmapallo kaktuksen sitä halatessa. Järin pelottavakaan se ei ole, vaan pikemminkin tylsääkin tylsempi tuotos, jossa parempiakin suorituksia uransa aikana tehneet näyttelijät käyvät jokainen vuorollaan ruudullamme pitkästymässä, jos ei nyt aivan kuoliaiksi, niin kokovartalopuuduksiin asti kuitenkin.
Jotakin elokuvasta itsestään kertoo sekin, että vuonna 1987 suoritettujen kuvausten jälkeen se hyllytettiin, ja pukattiin ulos suoraa videolevitykseen parisen vuotta myöhemmin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä ohjaajiakin tälle tolloilulle löytyy oikein kaksin kappalein, eli Hammer elokuvistaan tuttu Freddy Francis, joka myöhemmin korvattiin syystä tai toisesta Ken Wiederhornilla. Saattoi tuo vaihdos olla toisinkin päin, mutta eipä sillä isommin väliä ole, sillä kumpainenkin sai lopulta krediitin tehdystä työstään tämän tuotoksen parissa pseydonyymillä Ken Barnett. Lienee parempi niin, kun ottaa huomioon, ettei
Pimeä torni todellakaan ole sellainen tuote, josta olisi syytä olla millään mittapuulla mitattuna mitenkään ylpeä.
