maanantai 19. elokuuta 2019
lauantai 17. elokuuta 2019
perjantai 16. elokuuta 2019
Traileri: The Dark Crystal - Age of Resistance (2019) Final Trailer
Tunnisteet:
animaatiot,
elokuvat,
fantasia,
Jim Henson,
julisteet,
Netflix,
seikkailu,
The Dark Crystal,
trailerit
Merkilliset kirjoitukset
No niin. Aamun divarikierrokseni yhteydessä haaviini tarttui tavallista harvinaisempi kirjallinen tuotos. Matkaan nimittäin lähti S. Albert Kivisen vuonna 1990 ulos pukkaama opus Merkilliset kirjoitukset, joka sisältää H.P. Lovecraftin hengessä kirjoitettuja, taatusti kotimaisia Cthulhu-tarinoita. Vieläpä kauan ennen kuin Kirotun kirjan vartija toisti saman tempun kolmisen vuotta takaperin.
Muistan aikaan kuulleeni tästä Kivisen kirjasta ohimennen juttua, kun aloittelin itse Lovecraftin lukemistani joskus 90-luvun alkupuolella. Itse kirjaa en kuitenkaan mistään tuolloin käsiini onnistunut saamaan, saati sitä edes vilaukselta näkemään. Tänään sitten kävi tuuri, mäsis eli säkä ja sain viimeinkin kirjan itselleni kokoelmiini hankituksi. Löysin minä toki muutakin, vaan en mitään sellaista, mikä löisi laudalta tuon vieressä näkyvän kirjan. Että näin.
Muistan aikaan kuulleeni tästä Kivisen kirjasta ohimennen juttua, kun aloittelin itse Lovecraftin lukemistani joskus 90-luvun alkupuolella. Itse kirjaa en kuitenkaan mistään tuolloin käsiini onnistunut saamaan, saati sitä edes vilaukselta näkemään. Tänään sitten kävi tuuri, mäsis eli säkä ja sain viimeinkin kirjan itselleni kokoelmiini hankituksi. Löysin minä toki muutakin, vaan en mitään sellaista, mikä löisi laudalta tuon vieressä näkyvän kirjan. Että näin.
Tunnisteet:
Cthulhu,
divari,
H.P. Lovecraft,
kauhu,
kirjat,
S. Albert Kivinen,
scifi,
tänään
tiistai 13. elokuuta 2019
maanantai 12. elokuuta 2019
sunnuntai 11. elokuuta 2019
The Dungeonmaster (1984) aka Ragewar
"I reject your reality
and substitute my own!"
- Paul Bradford
Kuvaus: Paul Bradfordille (Jeffrey Byron) tietokoneet ovat kaikki kaikessa. Voisi hyvinkin sanoa, että hän on myynyt sielunsa tekoälylle. Ei siis mikään ihme, että Paul työskenteleekin suuren tietokoneyhtiön konsulttina, etsien vikoja järjestelmistä. Kotonaan Paulilla on itse ohjelmoimansa tietokone, jonka parissa mies viettää suurimman osan vapaa-ajastaan - jopa siinä määrin, että naisystävänsä Gwen Rogers (Leslie Wing) on datamasiinalle syystäkin mustasukkainen.
Eräänä yönä tietokone välittää vieraan... Paholaismainen velho Mestema (Richard Moll) saapuu pahat mielessään kyläilemään, kaapaten pahaa-aavistamattoman Gwenin vangikseen. Ohessa Mestema haastaa Paulin kaksintaistoon valitsemiensa vihulaisten kanssa. Seitsemän vastustajaa, toinen toistaan taidokkaampaa soturia, joiden päihittämiseksi Paulin on laitettava kaikkensa kehiin. Panoksena tässä pirullisessa pelissä on, ei enempää kuin vähempää, Paulin ja häntä suuresti rakastavan Gwenin sielut. Ja viimeisenä opponenttina on tietenkin Mestema eli Vanha Vihtahousu itse!
Tuomio: Seitsemän eri ohjaaja/käsikirjoittajan luoma seitsemän eri tarinan antologiafantasia, joka ei ehkä isommin elokuvallisilla arvoillaan päätä huimaa, mutta korvaa kaiken sen kekseliäisyydellään, rohkeudellaan yrittää jotakin kaavasta poikkeavaa ja tietysti köpöisen halvanoloisella viihdyttävyydellään. Ole nyt tälle sitten vihainen, kun suu vääntyy väkisinkin hymyyn leffaa katsellessa. Laulu- ja soitinyhtye W.A.S.P. käy esittämässä yhdessä tarinoista hittikipaleensa Tormentor ja edistämässä juonenkulkua laulaja Blackie Lawlessin toimesta.
Tunnisteet:
80's,
antologia,
arvostelut,
Charles Band,
elokuvat,
fantasia,
Jeffrey Byron,
John Carl Buechler,
Leslie Wing,
musiikki,
Richard Moll,
scifi,
vhs,
WASP
tiistai 6. elokuuta 2019
No Man's Land (1987)
Kuvaus: Benjy Taylor (D.B. Sweeney) on lainvalvojan uransa vastikään aloittanut mokkeripoliisi, joka joutuu heti tiukan paikan eteen. Pomonsa Vincent Bracey (Randy Quaid) nimittäin passittaa hänet peitetehtäviin erääseen Losilaiseen autokorjaamoon, ohjeistuksenaan ottaa selvää kuka tai ketkä ovatkaan ne henkilöt, jotka varastavat Porsche-merkkisiä urheiluautoja miljoonakaupungin öisiltä kaduilta ja kujilta.
Iltana eräänä Benjy hälytettään fiksaamaan Ted Varrickin (Charlie Sheen), korjaamon omistajan tien päälle odottamatta lauennutta menopeliä, joka sattuu muuten sekin olemaan Porsche. Miehet ystävystyvät ja kohta Ted jo esitteleekin Benjylle Chicagossa muutoin opiskelevan, mutta kesäisin Los Angelesissa aikaansa viettävän siskonlikkansa Annin (Lara Harris), jonka loveen undergover heromme tietenkin päätä pahkaa lankeaa.
Mutta onko Ted autovarasliigan takana - ja onko hän mahdollisesti ohessa myös murhaaja? Asiat etenevät kiihtyvällä vauhdilla kohti vääjämätöntä päätepistettään. Kohti lopullista välienselvittelyä, jossa varsinaista voittajaa ei ole...
Tuomio: Tämä Ei kenenkään puolella on sarjassamme niitä leffoja, jonka olen viimeksi nähnyt ollessani nuori ja nätti eli aivan hiton kauan aikaa sitten. Johtuen kaiketi enimmäkseen siitä, että sen saatavuus ei välttämättä ole ollut aina se paras mahdollinen, ja se FilmNetiltä aikonaan tallentamani nauhakin meni vuosien saatossa särki... tai hukuksiin... tai jotain. Sillä nyt niin enää väliä ole, sillä tänään bongasin sen divarissa poiketessani oikein sinireiskana ja ostin pois kuleksimasta. Hetki sitten lopettelin sen katselemisen tuossa ja täytyy sanoa, että edelleenkin siitä tykkäsin. Aivan kuten silloin kauan sitten, kun sen ensi kertaa katselin. Hyvinkin napakka toimintatrilleri, joka ottaa ehkä hitusen takkiinsa televisioelokuvamaisesta toteutuksestaan. Vaan eipä se meikää pahemmin jaksanut häiritä, menon muuten ollessa tasokkaan mainioita. Sellaista kolmen tähden arvoista. Mainittakoon tähän loppuun vielä se, että uraansa aloittelevan Brad Pittin voi bongailla tässä pätkässä vuorosanattoman tarjoilijan roolissa.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
autot,
autovarkaus,
Bill Duke,
blu-ray,
Brad Pitt,
Charlie Sheen,
D.B.Sweeney,
elokuvat,
murha,
Porsche,
Randy Quaid,
rikos,
toiminta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)