keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Disney osti Lucasfilmin
Disney on mennyt ja ostanut Lucasfilmin itselleen, lupaillen ohessa uutta Star Wars-elokuvaa, joka näillä näkymin pitäisi saapua teattereihimme jossakin kohtaa vuotta 2015. Tuleva elokuva tulisi olemaan suositun avaruusseikkailusarjan seitsemäs osio, eli Episode 7. Yhtiö ilmoittaa myös tekevänsä lisää Star Wars- elokuvia, mikäli sille päälle sattuu. Aivan kokonaan Lucas ei kuitenkaan aio Tähtien Sotaa hylätä, sillä Disneyn mukaan mies on pestattu toimimaan tulevien leffojen henkisenä tukena sekä neuvonantajana. Diili pitää sisällään myös Indiana Jonesin oikeudet, mutta Disney on toistaiseksi ollut vaitonainen aikooko se hyödyntää tätä optiota mitenkään....
Tunnisteet:
Disney,
elokuvat,
George Lucas,
Indiana Jones,
star wars,
uutiset
tiistai 30. lokakuuta 2012
SNIKT!
Tunnisteet:
elokuvat,
julisteet,
Marvel,
sarjakuvat,
supersankarit,
tiiseri,
toiminta,
Wolverine,
X-Men
Traileri: Asterix & Obelix: Au Service de Sa Majeste (God Save Britannia) (2012)
Asterix ja Obelix Britanniassa. Kolme Deenä... kuinkas muutoinkaan...
Synopsis: Asterix crosses the channel to help second-cousin Anticlimax face down Julius Caesar and invading Romans.
Ensi-ilta Suomi: 09.11.2012

Dead Air (2009)
Kuvaus: Mies, ääni ja ylimielinen asenne. Sanoja, joilla voisi hyvinkin kuvata Los Angelesissa omaa radioshowtaan hostaavaa Logan Burnhardtia (Bill Moseley), jolla sormi ei mene tiukassakaan tilanteessa suuhun, ja sanatkaan eivät takuuvarmasti juutu kurkunpohjalle kurnuttamaan. Illan aiheeksi Burnhardt on ottanut vainoharhaisuuden ja Taj Mahalin, josta miehen itsensä mukaan ei ikinä näe muita valokuvia kuin sen julkisivusta otettu. Lieneekö kyseessä pelkkä kulissi vaiko mitäkö että? Puhelujakin aiheesta otetaan vastaan. Keskusteluja soittajien kanssa käydään värikkäissä merkeissä, ja kaikilla tuntuu olevan joteensakin hauskaa. Jos ei nyt muilla, niin studiossa kököttävillä ainakin.
Hymyt kuitenkin hyytyvät alta aikayksikön erään soittajan ilmoittaessa läheisellä urheilupyhätöllä tapahtuvan kammottavia. Osasta siellä olevista immeisestä kun on tullut raivoa täynnä olevia lunattikkeja, hyökkien väkivaltaisesti kanssaihmisten kimppuun, luoden siten lisää näitä raivoa täynnä olevia lunatikkeja. Syy moiseen käytökseen löytyy terroristien areenan ilmanvaihtoon vapauttamasta viruksella varustetusta kaasusta.
Maailmanlopun edetessä radioaseman ulkopuolella, Logan pitää linjat auki, pyytäen ihmisiä ottamaan yhteyttä, saadaksen siten lisää tietoa missä mennään ja varoittaakseen ohessa niitä, joille illan tapahtumat ovat syystä tai toisesta vielä hämärän peitossa. Samalla Logan on enemmän kuin huolissaan vaimonsa sekä tyttärensä kohtalosta, lähettäen vapaaehtoiseksi ilmoittautuvan tuotantotiiminsä jäsenen varmistamaan heidän voitinsa. Tietämättään, että asemalle saapuisi pian epämiellyttäviä vieraita kaasun vapauttaneiden terroristien hahmossa...
Tuomio: Jos tuosta kuvauksesta tuli mieleen (...noirinkin mainiosti arvostelema) Pontypool, niin ihan väärässä ette siinä ole, sillä tämä Corbin "L.A. Law" Bernsenin ohjaama kauhistelupätkä liikkuu hyvin pitkälti samoilla radioaalloilla, ollen samankaltaisuuksistaan huolimatta silti omanlaisensa pätkä.
Yhteistä kummallekin leffalle ovat radioasema, siellä suutaan alati soittava DJ sekä 28 Days Later/The Crazies tyyppisesti riehuvat raivohullut (ei siis zombiet). Riehaantumisen syyt ovat kuitenkin toisistaan eriävät. Dead Airissa väkivaltaisesti käyttäytyvien kahjojen synty juontaa juurensa terrorismista, ja siten se ilmentääkin olemassa olollaan (hieman liiankin alleviivaavasti) niitä pelkoja, joita 9/11 iskut amerikaanoissa synnyttivät. Pontypoolissa taas raivokkaasti hilluvien hullujen origin menee hieman toisin, astetta omaperäisemmin. Tästä johtuen teen samoin kuin ...noir ja jätän paljastamatta kuinka, sillä moinen pilaisi elokuvallisen kokemuksen kohdaltanne täysin, ja sitä minä en tässä kohdin millään muotoa halua.
Mutta takaisin Dead Airin pariin. No joo, semmoinen kertaalleen katsottavahan se tämä. Kauhuleffaksi ei kovinkaan pelottava sellainen. Enemmänkin intensiivinen, joskin sitäkin aivan liian harvoin. Radioaseman klaustrofobista fiilinkiäkin olisi voinut hyödyntää paremmin, tekemällä tilasta huomattavasti pienempi. Näin olisi päästy leikittelemään erikoisilla kuvakulmilla sun muilla visuaalisilla kikoilla. Ulkoa raivoava uhkakin olisi näin ollessa tuntunut huomattavasti painostavammalta. Joltain Sam Raimilta moinen olisi onnistunutkin, mutta Raimilla oli tuolloin muuta tekemistä. Corbin Bernsenillä taasen... not so much.
Jotain hyvää? Bill Moseley. Tietäen millaisia rooleja mies yleensä saa/ottaa esitettäväkseen, oli mukava nähdä kaveria ihan tavallisen tasamaantallaajan hahmossa. Leffan kantava voima, etten sanoisi ja sanonkin. Myös Patricia Tallmannia oli hauska nähdä pitkästä aikaa, tosin hänelle olisin suonut enemmän tekemistä kuin pelkkä mukana olo. Ja koska ohjauksesta vastaa Bernsen, niin mies on ottanut leffaan mukaan myös muutaman muun L.A.Law naaman kuten Susan Ruttanin, jonka muuntuminen raivohulluksi oli aikasta hauskaa, joskin lyhytkestoista hupia. Larry Drake taasen tekee Frasierit, tyytyen olemaan yksi asemalle soittajista. Bernsen vilahtaa itsekin elokuvassaan, tosin vahvasti naamioituneena, joten häntä on siksi vaikea tunnistaa. Kaksi tähteä meikältä tähän kohtaan. Pontypool kun tekee kaiken paljolti paremmin.

arvostelut,
dvd,
elokuvat,
kauhu,
radio,
raivohullut
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
I'm Not a Number, I'm a Free Man!
Vaalipäivän kirpparireissun anti osoittautui varsin hedelmälliseksi. Ääniä kukkaroltani saivat kuvassa näkyvät ehdokkaat...
Ylärivi: The Prisoner, Stripes, Superman/Shazam: The Return of Black Adam
Alarivi: Viper sekä Dungeons & Dragons: Wrath of the Dragon God
Tunnisteet:
animaatiot,
dvd,
elokuvat,
fantasia,
kirpputori,
komedia,
musiikki,
pelit ja konsolit,
sarjakuvat,
Superman,
supersankarit,
televisio,
toiminta,
tv-sarjat,
tänään
lauantai 27. lokakuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
Conanin legenda
Ja nyt en puhu siitä punapäisestä talkshow hostista, vaan itse barbaarista. Näyttäisi pahasti nimittäin siltä, että Arnold Schwarzenegger olisi näillä näkymin palaamassa Robert E. Howardin luoman miekanheiluttajan rooliin toistaiseksi alkutekijöissään olevassa leffassa The Legend of Conan.
Ensitietojen mukaan tarina olisi suoraa jatkoa Arskan ekalle Conanille, ja näin ollen se jättäisi siis huomioimatta niin Destroyerin kuin myös Jason Momoan tähdittämän versionnin tyystin. Tämän kolmannen osan ja samalla jonkin sortin reebootin tulee näillä näkymin tuottamaan Paradox Entertainmentin iso juusto Frederick Malmberg ja kässärin rustaisi Universalin oma poika Chris Morgan, jolta löytyy crediitilistaltaan The Fast and The Furious 6:sen käsikirjoitus. Onko se hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä, mutta itse elokuvan pitäisi saapua teattereihin kesällä 2014. Asiasta tästä voipi halutessaan käydä lukemassa lisää linkin toiselta puolen.

torstai 25. lokakuuta 2012
Tiiseri: Stung (2014)
Jättiläisampparit tulevat. Oletko valmis?
Groom Lake (2002) aka The Visitor
Kuvaus: Katella (Amy Acker) ei mene kovinkaan hyvin. Hän kun sairastaa punahukkaa ja on tämän vuoksi viittä vaille vainaa. Ennen ennenaikaista poismenoaan Kate haluaa vastauksen häntä (ja varmasti meitä muitakin) pitkään askarruttaneeseen kysymykseen: Jos liimaa voileivän kissan selkään ja tiputtaa sen parvekkeelta alas, niin laskeutuuko kissa jaloilleen vai voidellun leivän voipuoli alaspäin?... eh... eikun siis tuota... onko ulkoavaruudessa elämää.. juusese oli... Onko ulkoavaruudessa siis elämää?
Vastauksen saadakseen Kate suuntaa poikaystävänsä Andyn (Dan Gauthier) kera kohti Groom Lakea, joka sijaitsee aivan legendaarisen Area 51:sen naapurissa. Alien aktiviiteetti kun sielläpäin on huomattavasti vilkkaampaa kuin missään muualla maailmassa ikinä. Kun sitten eräänä tähtikirkkaana yönä sotilastukikohdan kätköistä singahtaa taivaalle lentävä lautanen, joutuu toisiinsa syvästi rakastunut kaksikko vedetyksi mukaan massiiviset mittasuhteet omaavan salaliiton syövereihin. Salaliiton, jossa komentajakapteeni John Gossnerilla (William Shatner) on sormensa kyynärvarsiaan myöden pelissä....
Tuomio: Niin paljon kuin Shatnerista pidänkin, niin olihan tämä Groom Lake melkoisen kehno tekele. Hattua täytyy ukolle kuitenkin nostaa, sillä tirehtöröinnin lisäksi hän vastasi niin ikään tuotoksensa tuotantopuolesta, tarinasta sekä osittaisesta käsikirjoittaimisestakin. Ehtien kaiken tuon ohessa vielä kameran toiselle puolelle näyttelemäänkin. Melkoinen urakka, johon kovinkaan moni muu ei tietoisesti varmaankaan ryhtyisi. Yksi tähti itse elokuvalle ja tuo toinen menköön Shatnerin tuotteensa eteen uurastamiselle...

ajoneuvot,
alien,
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
scifi,
ufot,
William Shatner
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Traileri: Evil Dead (2013)
Evil lives..again.
Varoituksen sana: Alla oleva traileri sisältää jonkinverran sen sorttista matskua, että suosittelen heikompi hermoisten jättävän sen suosilla väliin. Niillä, joilla nautitut ravinteet taas pysyvät sisällä... ei muuta kuin traileria katsomaan...
Synopsis: In the much anticipated remake of the 1981 cult-hit horror film, five twenty-something friends become holed up in a remote cabin. When they discover a Book of the Dead, they unwittingly summon up dormant demons living in the nearby woods, which possess the youngsters in succession until only one is left intact to fight for survival.
Ensi-Ilta USA: 12.04.2013
tiistai 23. lokakuuta 2012
Wheels of Terror (1990) aka Terror in Copper Valley
Kuvaus: Copper Valley, Arizona. Rauhan ja onnen idyllinen tyyssija. Tuo mainittu idylli kuitenkin säröytyy pahoin tummanpuhuvan, parhaat päivänsä nähneen kulkuneuvon ilmestyessä kyläpahasen katuja terrorisoimaan. Kuski (joka elokuvassa jää tarkoituksellisesti kasvottomaksi. Mitä moinen merkitsee, sen saatte pähkäillä ihan ite) kun omaa kammottavan tavan kaapata kyytiinsä koulutyttöjä, harjoittaen heidän kanssaan yksipuolisesti sovittua seksuaalista kanssakäymistä. Eikä valitsemiensa uhrien hengiltä ottaminenkaan tuota tälle mysteerimiehelle minkäänlaisia tunnontuskia. Kun sitten paikallisen koulubussikuskin Lauran (Joanna Cassidy) tytär Stephanie (Marcie Leeds) joutuu ilkiän ukkelin sieppaamaksi, lähtee äiti busseineen päivineen armottomaan takaa-ajoon pelastaakseen hätääkärsivän jälkikasvunsa vauhdikkaasti paikalta pakenevan mielenpuolen kynsistä....
Tuomio: Televisiolle tehty trillleri, joka perusidealtaan kuulostaa varteenotettavan pätevältä. Harmi vain, että toteutukseltaan se onkin sitten aikalailla sieltä sekä syvältä. Eritoten lopun takaa-ajosession osalta, joka tuntuu kestävän pienen ikuisuuden toistuvasti tehokeinona käytettyjen hidastusten vuoksi. Kansipaperi (sekä kaikkitietävä IMDb) väittää Christopher Cainin ohjanneen tämän, ja näin varmasti onkin. Vaan minulla on silti omat vahvat epäilykseni siitä, että tuo CC on silkka pseudonyymi, jonka takana piilottelee itse Zack Snyder... tai Resident Evil: Afterlife moodissa oleva Paul W.S. Anderson... :D Yksi tähti, joka menee elokuvassa pahiksen autona käytetylle Dodge Chargerille.
P.S. Muutoin hieno tuo kansi, mutta miksi hitossa se on pitänyt mennä pilamaan tuolla pilvien seassa oleilevalla kauhusta kirkaisevalla hahmokkeella. Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta kait sitä kuitenkin kysyä saa?

Traileri: Iron Man 3 (2013)
Synopsis: Marvel Studios’ Iron Man 3 pits brash-but-brilliant industrialist Tony Stark/Iron Man against an enemy whose reach knows no bounds. When Stark finds his personal world destroyed at his enemy’s hands, he embarks on a harrowing quest to find those responsible. This journey, at every turn, will test his mettle. With his back against the wall, Stark is left to survive by his own devices, relying on his ingenuity and instincts to protect those closest to him. As he fights his way back, Stark discovers the answer to the question that has secretly haunted him: does the man make the suit or does the suit make the man?
Starring Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Guy Pearce, Rebecca Hall, Stephanie Szostak, James Badge Dale with Jon Favreau and Ben Kingsley, Iron Man 3 is directed by Shane Black from a screenplay by Drew Pearce and Shane Black and is based on Marvel’s iconic Super Hero Iron Man, who first appeared on the pages of Tales of Suspense (#39) in 1963 and had his solo comic book debut with The Invincible Iron Man (#1) in May of 1968. Iron Man 3 is presented by Marvel Studios in association with Paramount Pictures and DMG Entertainment. Marvel Studios’ President Kevin Feige is producing and Jon Favreau, Louis D’Esposito, Stephen Broussard, Victoria Alonso, Alan Fine, Charles Newirth, Stan Lee and Dan Mintz are executive producers. The film releases May 3, 2013, and is distributed by Walt Disney Studios Motion Pictures.

Ensi-ilta USA: 03.05.2013
Tunnisteet:
elokuvat,
Iron Man,
Marvel,
sarjakuvat,
supersankarit,
toiminta,
traileri
maanantai 22. lokakuuta 2012
Eppu Paranormaali
Hei, arvakkaas mitä? Paranormal Activity saa ensi vuonna viidennen osansa... Tuskin maltan odottaa olla katsomatta sitä... :D
In Dreams
Näin unta, että olin syystä tai toisesta joutunut kolmen palkkamurhaajan jahtaamaksi. Suojautuakseni heidän luodeiltaan, piilouduin unen jossakin vaiheessa hylättyyn tehdasrakennukseen, josta tuli hieman mieleen se Terminator 2:sen teräsvalimo. Piilopaikastani sitten tarkastelin rahasta tappavien olemuksia, koittaen selvittää keitä he mahtoivat olla. Kahden naamaa en pystynyt näkemään, sillä heidän feissinsä oli jonkinsortin cloaking devicen verhoamat. Mutta kolmannen naama ei ollut, ja hänet tunnistinkin heti. Lärväke kuului Angela "Murder She Wrote" Lansburylle(?!).
Siinä sitten jäin ihmettelemään, jotta mitähän pahaa minä olen Angelalle tehnyt, kun hän niin julmasti minut hengiltä halusi ottaa. Televisiosarjaansakin aikanani katselin töllöstä ja kaikki. Vastausta tähän en koskaan saanut, sillä kaksi noista tappajista äkkäsi minut piilostani. Seurasi lyhyt otsaanlyöntikilpa, jonka minä jotenkin onnistuin voittamaan. Iloni jäi kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi. Angela oli löytänyt minut myös, osoittaen aseellaan kohti. BANG! Luoti lähti tulemaan suuntaani. Se ei koskaan kuitenkaan osunut, johtuen unen seinän toiselta puolelta kantautuvasta metakasta, joka sai minut lopulta havahtumaan todellisuuteen. Hetken heräämiseni jälkeen istuin siinä sitten sänkyni laidalla, naureskellen uneni hölmöydelle. Ohessa pohdin myös niiden kahden muun tappajan henkilöllisyyttä. Sen verran jäi häiritsemään, kun en heidän naamaansa ikinä päässyt näkemään....

torstai 18. lokakuuta 2012
Traileri: Room 237 (2012)
Varsin vekkuli vilmintekijä oli tämä Kubrick...
Synopsis: A subjective documentary that explores the numerous theories about the hidden meanings within Stanley Kubrick's film The Shining. The film may be over 30 years old but it continues to inspire debate, speculation, and mystery. Five very different points of view are illuminated through voice over, film clips, animation and dramatic reenactments. Together they'll draw the audience into a new maze, one with endless detours and dead ends, many ways in, but no way out.
Aiheeseen liittyen suosittelen lukemaan/katsomaan Rob Agerin kirjoittaman/videoiman analyysin Hohdosta. Mikäli näin kuitenkin aiot tehdä, kannattaa varata sen tekemiseen sopivasti aikaa, sillä mainittu analyysi on varsin monilukuinen, ja edelleenkin laajeneva. Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoista luettavaa, olit sitten Agerin kanssa kaikkein samointa mieltä tai et. Watching The Shining will never be the same again...

dokumentti,
elokuvat,
julisteet,
Stanley Kubrick,
traileri
My name is Commander Shepard...
Tunnisteet:
kirjat,
Mass Effect,
pelit ja konsolit,
scifi
tiistai 16. lokakuuta 2012
Tiiseri: Carrie (2013)
Tunnisteet:
elokuvat,
kauhu,
kirjat,
Stephen King,
traileri
maanantai 15. lokakuuta 2012
RoboHawk
Jaahas, Katuhaukka reebotin ensimmäiset kuvat ovat ilm... eh.. mitä hittoa?!... Eihän tämä olekaan Streethawk. Kulmakunnan oma RoboKyttähän se siinä pönöttää uudenkarhean motopyöränsä selässä. Ilmeisesti autolla ajo ei ole enää coolia, joten Robolle onkin annettu tällä kertaa kaksipyöräinen ajettavaksi. Hyvä vai huono idea? You decide! Kommenttiosiossa sana on tuttuun tapaan vapaa....
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Snake Eater III: His Law (1992)
Kuvaus: Jack "Soldier" Kelly (Lorenzo Lamas) estää erään pienen kahvilan ryöstöyrityksen, ampumalla tarjoilijatarta panttivankinaan pitävää rötöstelijää keskelle otsaa. Koska moinen meininki on vastoin poliisin ohjesääntöjä, Soldier joutuu yllättäen ja pyytämättä hyllytetyksi. Jo kolmas kerta tällä viikolla ja vasta maanantaita eletään. Uutta puuhastelua kuitenkin löytyy varsin pian, sillä Kelly palkataan erään pariskunnan toimesta tuhoamaan tyttärensä henkisesti/fyysisesti pahoinpitelemä motoristijengistö. Vaativa tehtävä, josta Kelly ei ihan yksikseen tule selviämään. Niinpä hän pyytää avukseen Cowboyn (Minor Mustain), kovapintaisen ja nyrkkisen yksityisetsivän, ja yksissä tuumin tämä dynaaminen duo lähtee ottamaan mittaa ilkeistä motoristeista. Keinoja kaihtamatta. Armoa antamatta....
Tuomio: Leffasarjan tähän astisista osioista se parhain ja kaikin puolin toimivin elokuvallinen kokonaisuus. Tarina on yhtenäinen, ilman aiemmista osista tuttuja sivuhölmöilyjä, toiminta sujuvaa ja Lamasin suuhun kirjoitetut sutkautuksetkin ovat nokkelia ja osa jopa hauskojakin. Niinpä annankin His Lawlle kolme tähtöstä, aikaisempien osien saamien kahden sijasta. Jatkoa seurasi vielä yhden elokuvan verran vuonna '96 ilmestyneen Hawk's Vengeancen muodossa. Ilman Lorenzoa tosin, sillä siinä pätkässä pääosaa esittää Gary Daniels. Kyseistä leffaa en omista, joten se saa luvan jäädä ainakin toistaiseksi arvostelemati.

Lorenzo Lamas,
rikos,
toiminta,
vhs
lauantai 13. lokakuuta 2012
Elvira, Mistress of the Dark - Trick or Treat
Lähestyvän Halloweenin kunniaksi...
Elvira, Mistress of the Dark - Trick or Treat. Enjoy...
torstai 11. lokakuuta 2012
Traileri: Hitchcock (2012)
Good Evening...
Synopsis: A love story between influential filmmaker Alfred Hitchcock and wife Alma Reville during the filming of Psycho in 1959.
Ensi-ilta USA: 23.11.2012
Ensi-ilta USA: 23.11.2012
Tunnisteet:
Alfred Hitchcock,
draama,
elokuvat,
julisteet,
traileri
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Snake Eater II: The Drug Buster (1989) aka Snake Eater's Revenge
Kuvaus: Kun viimeksi tapasimme Jack "Soldier" Kellyn (Lorenzo Lamas), hänellä piti kiirettä siskonsa kaapanneita punaniskajuntteja kurittaessa. Nyt mies on täällä taas, hyllytettynä, aseistettuna ja aiempaa tuplasti vaarallisempana. Tällä kertaa Soldierin vihan saavat tuta nahoissaan katujen kierot huumekauppiaat, joiden rotanmyrkyllä terästämä kama tappaa tehokkaasti niin talossa, kuin puutarhassakin. Aivan yksin Soldierin ei tarvitse kulmakuntaa konnanketaleista puhdistaa, sillä avukseen hän saa Nynnyjen koston Lamarin (Larry B. Scott), joka tässä pätkässä kulkee nimimerkillä Speedboat. Kun Pikavene sitten joutuu tahtomattaan huumeparonin vangiksi, Soldier ottaa ja lähtee tätä vapauttamaan. Keinoja kaihtamatta, armoa antamatta....
Tuomio: Nyrkkitappelullisesti yllättävän kevyt, mutta lyijyllisesti että räjähdyksellisesti kohtuullinen pökkelöäksöneeri, jonka tahtia hidastaa (kuvauksesta tarkoituksella pois jättämäni) liian pitkäksi venytetty hullujenhuonekohkaaminen. Hukatun ajan kun olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin vaikkapa ripeähkön toiminnan parissa. Jatkoille päästiin vielä kertaalleen vuonna '92 Snake Eater III: His Law:n muodossa.

80's,
arvostelut,
elokuvat,
Lorenzo Lamas,
rikos,
toiminta,
vhs
Yhdistävä tekijä
Mitä yhteistä mahtaa olla tuossa alla olevassa kuvassa näkyvillä tuotteilla? Anyone, anyone, anyone?
Vastaus: Hollywood aikoo lähitulevaisuudessa tehdä kaikista noista kolmesta tuotteesta elokuvalliset versiot. Battleshipin heikosta menestyksestä huolimatta. Vau! Seuraavaksi Michael Bay varmaankin ilmoittaa tekevänsä eeppisen toimintarymistelyn paperi, sakset ja kivi pelistä. Pääosassa kukas muukaan kuin Shia LaBeouf...

tiistai 9. lokakuuta 2012
Traileri: The American Scream (2012)
Best Worst Movien tekijöiltä.... Tykkäsin siitä aivan älyttömästi, joten jo pelkästään siksi tämäkin dokumentti on nähtävä poikkee, mikäli se vain mitenkään mahdollista on.
Synopsis: October 31 has always been the target for mischief, monsters and – above all – FUN. But this dedication to Halloween mayhem isn’t just carried out by costumed children and prank-crazed teens. From the suburbs to the cities, there’s a tremendous world of devoted adults who spend the better part of each year transforming their homes into spine-tingling, heart-stopping Houses of Horror… or at least they give it their best shot. Beyond all the fog machines, plastic fangs, fake blood, coffins and cobwebs, there's a story about passionate die-hards who live to scare.
Tunnisteet:
dokumentti,
elokuvat,
Halloween,
julisteet,
traileri
Samaa universumia, eri sukua
Prometheus/Alien ja Blade Runner ovat osa samaa universumia. Näin meille ilmoaa Ridley Scott sekä alla näkyvä kuvakaappaus Prometheuksen dvd/blu-ray julkaisun "pääsiäismunasta". Jossain määrin mielenkiintoinen, mutta samalla aikasta turhanpuoleinen tiedonjyvänen, vai mitä olette mieltä?
Tunnisteet:
alien,
Blade Runner,
blu-ray,
dvd,
elokuvat,
Ridley Scott,
scifi,
uutiset
maanantai 8. lokakuuta 2012
Snake Eater (1989) aka Soldier
Kuvaus: Jack "Soldier" Kelly (Lorenzo Lamas) on entinen merijalkaväen erikoismies, Snake Eater, joka hyödyntää palvelusaikanaan opittuja taitojaan poliisivoimien edustajana. Erään väkivaltaisesti överiksi menneen drug bustin jälkimainingeissa Kelly hyllytetään määräajaksi, ja etsivän onkin täten etsittävä itselleen jotakin muuta puuhasteltavaa. Kovinkaan pitkään Soldier ei kuitenkaan peukaloitaan ehdi pyörittelemään, sillä Deliverancesta karanneet red neckit suorittavat rampagen, tappaen tämän veneilylomalla olevat vanhemmat, kidnapaten ohessa pikkusiskon. Moinen meininki ei arvatenkaan ole Kellyn mieleen, ja mies lähteekin hakemaan vangittua siskoaan takaisin. Keinoja kaihtamatta, armoa antamatta...
Tuomio: Tämä Falcon Crest tähti Lorenzon Lamasin ensimmäinen toimintarymistys on kuin köyhän miehen Syvä joki, jossa tahmeahkon oloiset äksönkohtaukset lyövät kättä kehnohkon huumorin kanssa. Ei missään nimessä kovinkaan hyvä pätkä, mutta väsyneessä mielentilassa ja/tai kavereiden kanssa (mikäli sellaisia omaat) katsottuna sopivasti viihdyttävä/riffattavissa oleva tekele. Parasta antia edustaa Lamasin hahmon kolhiintuneesta Harley Davidsonista fiksailtu pikavene, jonka hyödyllisyysarvo tässä rainassa jää kuitenkin harmittavan vähäiseksi. Jatkoille päästiin Snake Eater II: The Drug Busterin muodossa.
Tuomio: Tämä Falcon Crest tähti Lorenzon Lamasin ensimmäinen toimintarymistys on kuin köyhän miehen Syvä joki, jossa tahmeahkon oloiset äksönkohtaukset lyövät kättä kehnohkon huumorin kanssa. Ei missään nimessä kovinkaan hyvä pätkä, mutta väsyneessä mielentilassa ja/tai kavereiden kanssa (mikäli sellaisia omaat) katsottuna sopivasti viihdyttävä/riffattavissa oleva tekele. Parasta antia edustaa Lamasin hahmon kolhiintuneesta Harley Davidsonista fiksailtu pikavene, jonka hyödyllisyysarvo tässä rainassa jää kuitenkin harmittavan vähäiseksi. Jatkoille päästiin Snake Eater II: The Drug Busterin muodossa.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
elokuvat,
Lorenzo Lamas,
musiikki,
rikos,
toiminta,
vhs
lauantai 6. lokakuuta 2012
The Hideous Sun Demon (1959) aka The Sun Demon aka Blood on His Lips aka
Kuvaus: Tohtori Gilbert McKenna (Robert Clarke): alkoholisti, auervaara, tiedemies. Suorittaessaan krapulapäissään tieteellistä koetta uudentyyppisen isotoopin parissa, tapahtuu onnettomuus, jonka johdosta McKenna saa niskaansa aimoannoksen radioaktiivista säteilyä. Saastumisen seurauksena Gilbertin kroppa käy läpi mittasuhteiltaan massiivisia kemikaalisia muutoksia. Ja aina auringon paistaessa hänestä tulee irvokas aurinkodemoni, aiheuttaen kauhuntäytteisiä shokkireaktioita missä sitten kulkeekin. Perässään McKennalla ovat mahdollista parannuskeinoa tälle tarjoavat tri Buckell (Patrick Whyte), labra-assistentti Ann Russell (Patricia Manning) sekä tri Hoffman (Fred La Porta) kuin myös iso liuta herkällä liipasinsormella varustettuja reinikaisia. Onkin vain ajan kysymys kumpi ryhmittymistä saisi Monsteri- McKennanin kiinni ensimmäisenä....
Tuomio: Pökkelöhkön puoleinen, minimaalisen pienellä budjetilla kokoon kyhätty film noirimainen scifijuustoilu, jonka maku vain paranee dramaattista loppuaan kohden edetessä. Ryppyotsat sun muut jäykistelijät tuskin tästä pitävät, mutta ne jotka tuntevat olonsa kotoisaksi tämän tyyppisiä emmentaalipätkiä katselleessaan, viihtyvät tämänkin tuotteen parissa vallan mainiosti. Näin ollessa Irvokas Aurinkodemoni saa meikältä tässä kohdin kokonaiset kolme tähteä....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)