perjantai 25. toukokuuta 2018
sunnuntai 20. toukokuuta 2018
Lielahden vanha vesitorni
Graffitien lisäksi kuvasin Hiedanrannan alueella muutakin. Kuten esim. tämän Lielahden vanhan tehdasalueen vesitornin, joka pitkästä iästään huolimatta nököttää edelleenkin pystyssä omalla tontillaan. Kuvien alta löytyy pieni infonpalanen, joka kannattaa lukea ehdottomasti pois kuleksimasta, mikäli kiinnostusta historiallisten rakennusten suhteen löytyy.
Vesitorni
Vuoden 1918 sisällissodan aikana tehtaan toiminta oli pysähdyksissä ja se kärsi myös vaurioita tykkitulen johdosta. Sodan jälkeen toiminta käynnistettiin uudelleen ja tehtaan käyttöön rakennettiin Birger Federleyn suunnittelema punatiilinen vesitorni. Vesitornia tarvittiin tehtaan ja teollisuusyhdyskunnan vedenjakeluun, mutta sen kerrotaan palvelleen myös viereisen Niemen maatilan vesitaloutta. Lisäksi sitä käytettiin tehtaan palokunnan letkujen kuivattamiseen. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa ja myös vesisäiliö on edelleen jäljellä.
Vesitorni valokuvassa 1920-luvulta. Vapriikin kuva-arkisto
perjantai 18. toukokuuta 2018
tiistai 15. toukokuuta 2018
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
lauantai 12. toukokuuta 2018
Peruutetun Tremors töllösarjan pilotin ulos vuodettu traileri
Voi hemmetti Syfy minkä menitte tekemään, kun tämän töllösarjan menitte ilman yhtäkään hyvää syytä perumaan. Nyt olisi Netflixillä tai HBO:lla mahdollisuus tehdä kulttuuriteko ja ottaa tämä Syfyn hylkäämä tuote ohjelmistoon mahdollisimman pian. Kevin Baconkin tykkäisi ihan satavarmasti, jos jompikumpi niin tekisi.
Blood Hook (1986) aka Muskie Madness aka Leichen an der Angel aka Carnada aka Veriloma Hämähäkkijärvellä aka Ihmiskalastaja
Kuvaus: Muskie Madness on suuri jättihaukien kalastukseen erikoistunut kalastuskilpa, joka vuosittain sekoittaa Wisconsinissa sijaitsevan Haywardin tuppukylän rauhaisan arjen pahemman kerran. Tapahtuma on omiaan houkuttelemaan paikan päälle jos jonkin sortin sukankuluttajaa, joiden kaikkien tavoitteena on voittaa kisa ja sitä kautta tarjolla oleva palkinto.
Kisailijoiden lisäksi kylään saapuu Peter van Clease (Mark Jacobs), jonka isoisä katosi seitsemäntoista vuotta aiemmin hämärissä olosuhteissa läheisen järven pohjamutiin. Ihan yksin Peter ei kuitenkaan liikenteessä ole, vaan mukanaan hänellä mielitiettynsä Ann (Lisa Todd), paras kaverinsa Rodney (Patrick Danz) tyttöystävänsä Kierstenin (Sara Hauser) kera. Niin ja sitten siellä on vielä joku tyyppi, jonka nimi on Finner (Christopher Whiting) tai jotain sinne päin. Ryhmä tämä asettuu taloksi Peterin isältään 21-vuotispäivänään perinnöksi saamaan mökkiin, lomaillakseen ja ottaakseen muutoinkin löysin rantein. Lomafiilis lässähtää pian pannukakun tavoin kasaan, kun käy ilmi, että alueella liikkuksii murhanhimoinen psykopaatti, joka "kalastaa" saaliikseen saamansa hengiltä. Kun Peterin ystävät sitten yksi toisensa jälkeen päätyvät mielipuolisen kalamiehen koukkuun, ei hänen auta muu kuin selvittää kuka murhaaja on, ja siinä ohessa mitä isoisälleen oikeasti tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä seitsemäntoista vuotta aiemmin.
Tuomio: Halpparituotannoistaan tutuksi tulleen Troman vähemmän tunnettu slasheröinti, joka erottuu massasta kalastusaiheisen teemansa vuoksi. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että leffa itsessään olisi millään muotoa tasokas tai ylimaallisen hyvä, pikemminkin päinvastoin. Mainittu teema antaa minulle kuitekin hyvän syyn nostaa tähtimäärää aikomastani yhdestä kahteen, sillä onhan tämä nyt kaikessaan sen verran pöljä idea, että pakkohan siitä elokuvaa jotenkin palkita.
perjantai 11. toukokuuta 2018
Timecop (1994)
Kuvaus: Eletään vuotta 1994. Ajassa reissaamisesta on viimein tullut täyttä totta. Vain matkat menneisyyteen ovat mahdollisia, sillä tulevaan sijoittuvia tapahtumia ei vielä toistaiseksi ole tapahtunut, joten turha sitä sinne on siten yrittää edes mennä. Yhdysvaltain hallitus on luonnollisesti enemmän kuin huolissaan aikamatkailusta ja menneeseen menosta, josta syystä senaattorien tuella perustetaan uusi salaistakin salaisempi lainvalvontayksikkö (Time Enforcement Comission), jonka päällimmäisenä tehtävänä on tarkkailla tiukasti mahdollisia väärinkäytöksiä ajan virrassa.
Mainittuun yksikköön kuuluu myös siihen tuoreeltaan valittu lainvalvoja Max Walker (Jean-Claude Van Damme), jolta löytyy arsenaalistaan tarvittavat konstit ja keinot aikarötöstelijöiden kiinniottamiseen ja tuomarin eteen tuomiseen. Eräänä iltana tuntemattomat heppulit murtautuvat Walkerin kotiin, yrittäen ottaa hänet ja vaimonsa Melissan (Mia Sara) hengiltä. Max selviää hyökkäyksestä hädin tuskin hengissä, mutta vaimonsa Melissa puolestaan ei.
Kymmenen vuotta kuluu ja Max työskentelee edelleenkin aikakyttänä samaisessa yksikössä. Osa työkavereistaan on hairahtunut ajallisen rikoksen teille, ja heitä kiinniottaessaan Max pääsee uransa toistaiseksi suurimman jutun jäljille. Käy nimittäin ilmi, että senaattori Aaron McCombilla (Ron Silver) on tiettyjä yhtäläisyyksiä edesmenneen vaimonsa Melissan murhan suhteen. Walker lähtee McCombin perään, matkaten halki ajan saadakseen oikeutta niin itselleen, kuin edesmenneelle puolisolleenkin...
Tuomio: Tämä Mike Richardsonin ja Mark Verheidenin luomaan, samaa nimeä kantavaan sarjakuvaan pohjautuva scifiäksöneeri kuuluu eittämättä toimintatähti Jean-Claude Van Dammen pitkän uran parhaimmistoon, siitäkin huolimatta, että juonensa on reikäinen kuin tahkojuusto ikään. Aikamatkailun aiheuttamia ongelmia pohditaan kyllä, mutta mitään syvällistä tulkintaa aiheesta on tästä pätkästä turha lähteä hakemaan, joten onkin paljolti selvää, että tämän leffan tarkoitus on viihdyttää sen hetken kuin se kestää. Van Dammen jalka nousee kepeästi, ja esitetyt turpakäräjät ovat taidokkaan tasokkaasti toteutettuja. Hiljaisilla hetkillä Van Dammen draamallinen puoli nostaa sekin hitusen päätään, vaan ei millään muotoa kuitenkaan siinä määrin, jos verrataan tätä vaikkapa vuonna 2008 ilmestyneeseen JCVD:n, jossa Van Damme viimeistään osoittaa sen, että kyllä hän näytelläkin osaa, kun siihen mahdollisuus annetaan. Ron Silveristä (levätköön kaikesta huolimatta rauhassa) en ikinä pitänyt, mutta tämän leffan kohdalla inhoni häntä kohtaan vain lisäsi kaverin niljakuutta elokuvan pahiksena. Siitä plussat hänelle... kai.
Mitäs vielä? Ai niin. Leffa sai seurakseen vuonna 1997 ulos pukatun ja lyhyeksi jääneen televisiosarjan, josta siitä ei tässä kohdin sen enempää, kun en ole sitä jaksoakaan nähnyt. Elokuvallisille jatkoille taasen päästiin vuonna 2003 ilmestyneen Timecop: The Berlin Decisionin muodossa. Sekin minulta tuolta hyllystä löytyy, mutta siitä arvostelun kirjoittaminen on toistaiseksi harkinnan alla. Sanotaan näin, että kovin hyvähän se millään muotoa ole, joten mitään ette menetä, vaikken siitä sanaakaan täällä kirjoittaisi. Mutta joo. Jäljellä on enää tähtien anto, ja niiden määrän voitte jälleen kerran tuttuun tapaan havaita tämän höpinän alta.
torstai 10. toukokuuta 2018
sunnuntai 6. toukokuuta 2018
lauantai 5. toukokuuta 2018
Paul Feig haluaa ohjata Ghostbustersilleen jatkoa
Tämä tulee muutaman päivän myöhässä, mutta hitot minä siitä. Mitä taas tulee tuohon otsikkoon, niin mitäs jos Pate jättäisit jatko-osan duunaamisen väliin. Se sinun ensimmäinen viritelmäsikään kun ei toiminut millään muotoa ollenkaan. Olen melko varma, että löydät kyllä jostakin jonkun muun projektin, jonka sitten voit pilata samaan tyyliin kuin Ghostbusters reboottisikin. Että näin. Lisää aiheesta voi käydä halutessaan lukemassa täältä.
The Naked Face (1984)
Kuvaus: Chicagolaisen psykoanalyytikon Judd Stevensin (Roger Moore) potilaskäynnit vähenevät tuntuvasti, kun joku mieleltään pahasti vikainen ryhtyy systemaattisesti ottamaan hengiltä istunnoilla mielenrauhaa itselleen hakevia ihmisiä. Visaisen jutun saa tutkittavakseen liian paljon uransa aikana nähnyt, pahoin katkeroitunut ja alati kärttyinen rikosetsivä McGreavy (Rod Steiger), jolla on aisaparinaan astetta rauhallisempaa sortimenttia oleva rikosetsivä Angeli (Elliot Gould).
Heti alkuun käy selväksi, ettei McGreavy pidä Stevensistä alkuunkaan, vaan tuntuu enemmänkin kantavan pidemmän muotoista kaunaa arvon kuuppatohtorille. Aiempi yhteistyönsä erään keissin yhteydessä päättyi nimittäin hyvinkin ristiriitaisissa tunnelmissa. McGreavy menee vihansa sokaisemana jopa niin pitkälle, että pitää Stevensiä itseään syyllisenä potilaidensa murhiin. Stevens puolestaan vannoo, ettei tekisi pahaa kärpäsellekään, ja että joku tuolla jossain haluaa sen sijaan tappaa hänetkin. Moiset puheet kaikuvat kuitenkin McGreavyn kohdalla kuuroille korville.
Poliisin syytöksiin ja tehottomuuteen lopen kyllästynyt Stevens ottaa ohjat lopulta omiin käsiinsä, kääntyen Keltaisilta Sivuilta löytämänsä yksityisetsivän tointa harjoittavan Morgensin (Art Carney) puoleen. Stevens tulee pian kuitenkin katumapäälle, sillä Morgens vaikuttaa olemukseltaan ja käytökseltään kaikkea muuta kuin pätevältä, ja onkin siten valmis etsimään tilalle jonkun toisen samaan ammattikuntaan kuuluvan. Morgens onnistuu kuitenkin vakuuttamaan Stevensille olevansa oikea mies jutun hoitamiseen, ja tuloksiakin hän tulisi tutkimuksistaan pian saamaan. Näin tapahtuukin ja käy ilmi, että murhaaja ei olekaan mikään ihan tavallinen mielipuoli, vaan vaikutusvaltainen, järjestäytyneen rikollisuuden johtojuusto, jolla on oma kanansa Stevensin kanssa kynittävänään.
Tuomio: 80-luvun puoliväliin saavuttaessa Roger Moore alkoi auttamattomasti olla liian vanha esittämään James Bondia, tuota Ian Flemingin luomaa superagenttia. Sen lisäksi Moore oli myös lopen kyllästynyt esittämään mainittua hahmoa, haluten 007-seikkailujen välissä tehdä sellaisia elokuvia, joissa hänelle suotaisiin mahdollisuus touhuta muutakin, kuin virnuilla kameran edessä ilkikurisesti katsojille. Sidney Sheldonin ensimmäiseen, samaa nimeä kantavaan opukseen pohjautuva Pelon Kasvot on eräs näistä väliprojekteista, joka Mooren omien sanojen mukaan sai alkunsa siitä, että hän piti kirjallisesta versiosta erittäin paljon, ja tuumaili, että siitä voisi saada aikaiseksi myös hyvän elokuvan.
Valitettavasti The Naked Face ei lopulta ole elokuvana kovinkaan kaksinen tapaus, vaikka jossain määrin mielenkiintoisista asetelmista liikenteeseen lähteekin. Juoni ja sen kuljetus on paikoin tasapaksuisen hidasta, ilman minkäänlaista jännitettä. Lopussa nähtävä huipennuskin tuntuu kuin jostakin toisesta leffasta napatulta, ottaen huomioon alun tapahtumat. Moore esittää roolinsa hallitun hillitysti, jossain määrin jopa väsyneen oloisesti. Rankka Bond-putki takana.Yksi vielä edessä. Steiger taasen vetää oman roolinsa väliin niin nupit kaakossa, että hahmostaan tulee pakostakin silkkaa parodiaa. Elliot Gould hengailee lähinnä mukana, eikä Anne Archerkaan tarjoile mitään päätä huimaavaa suoritusta nähtäväksemme. Ja vaikka näyttelijöitä tässä hieman haukunkin, niin he ovat kaikki silti liian hyviä ollakseen tässä pätkässä mukana. Mitäs vielä? Noh, musiikista tykkäsin. Sitä meille tarjoilee kuultavaksi Michael J. Lewis, jolta löytyy vyönsä alta jokunen pätevähkön puoleinen sävellys. Kuten vaikkapa tämä tässä. Mutta joo, siinäpä ne tärkeimmät taasen taisi tullakin, joten jäljellä on enää tähtien antaminen. Niitä The Naked Face saa minulta arvokseen alta näkyvän määrän.
Solo: A Star Wars Story (2018) Movie Clip - Millenium Falcon Chase + Trailer
Bonus: Han and Lando gamble for the Falcon...
perjantai 4. toukokuuta 2018
The Forgotten Soldier (1986) aka The Forgotten Warrior aka Commander Rainbow aka U.S. Warrior
Kuvaus: Sota Vietnamissa on päättynyt amerikkalaisten tappioon. Suurin osa jenkkisoltuista suuntaa tiensä takaisin kotiin. Vain yksi on joukosta poissa. Vietnamilaiset kutusuvat miestä tätä Hulluksi Jenkiksi. Toiset taasen käyttävät hänestä nimitystä Unohdettu Sotilas.
Oikea nimensä on Steve Parrish (Ron Marchini), joka vankileiriltä paetessaan haavoittuu vakavasti päätyy päästään vinksallaan olevan majuri Thompsonin (Quincey Frazer) ampumaksi. Steven onneksi paikalle osuu Maila (Marilyn Bautista) niminen nuori nainen, jolta löytyy ensiaputaitoja siinä määrin, että kuolemaan jätetty sankarimme pelastuu. Steve rakastuu tulisesti Mailaan, jäädeen luokseen kylään asumaan. Onni tuo ei kuitenkaan ole tarkoitettu kestämään, sillä ilkeä majuri Thompson on ylempiensä käskystä lyöttäytynyt yksiin Viet Congin kanssa, etsiäkseen Parrisihin käsiinsä. Paikallisten avustuksella ilkimykset löytövät viimein Mailan kylän, aloittaen heti sinne saavuttuaan kylän asukkien silmittömän teurastuksen. Steve kehottaa Mailaa pakenemaan kylästä pikinmiten, mutta turhaan, sillä tuhma majuri löytää hänet, raiskaten naispolon kuoliaaksi.
Parrish tykkää tämmöisestä menosta tietenkin kyttyrää, lähtien verinen kosto mielessään etsimään niitä, jotka niin pahoin häntä vastaan menivät rikkomaan. Pelätyn kung fun ja uskollisen samurai-miekkansa (ja muutaman konetuliaseenkin) avutuksella Parrish julistaa pahiksille yksityisen sotansa, jossa vaihtoehtoja on vain ne tasan kaksi: voitto tahi kuolema. Ei, sota Vietnamissa ei todellakaan ole päättynyt, vaan se on vasta saanut alkunsa...
Tuomio: Sekavahkon oloinen viidakkoseikkailu, jonka parissa tuhlaa oikeastaan vain aikaansa. Tämä kun ei onnisutunut olemaan edes niin huono, että siitä olisi automaattisesti tullut hyvä. Odotin siis enemmän, kuin mitä leffalta lopulta sain.
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)