torstai 28. marraskuuta 2013

Traileri: Blonde Squad (2014)




Uusi Perjantai 13. leffa tulossa



Kyllä, luitte aivan oikein. Jason Voorheesin veriset  seikkailut ovat saamassa jatkoa rebootin muodossa. Siitäkin huolimatta, että näin tapahtui jo vuonna 2009 Marcus Nispelin ja Platinum Dunesin toimesta.

Jasonin uuden tulemisen juonikuvio on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta netissä vellovien arvelujen mukaan Paramount olisi kallistumassa found footage-tyyppisen tuotoksen suuntaan. Se kun on viime vuosina ollut varsin suosittu ja hyödynnetty tekniikka eritoten kauhuelokuvien teossa.

USA:n ensi-iltansa kolmastoista Friday saa näillä näkymin maaliskuun kolmantenatoista vuonna 2015.



lauantai 23. marraskuuta 2013

Leffamusa - Best of the Best 2 Main title - David Michael Frank


Doctor... Who?

Doctor Who täyttää tänään pyöreät 50 vuotta. Onnittelut tohtorille, siitäkin huolimatta, etten ole koskaan ollut tämän pitkäkestoisen sarjan suurin fani, tai ylipäätään lähiystävä.

Näinä päivinä harva sarja on jaksanut pyöriä kuvioissa kovinkaan pitkään, saati sitten 50 v, joten siinä suhteessa erittäin kunnioitettava, ja näin ollen myös onnittelujen arvoinen suoritus....



Päivän natsizombiehankinta: Shock Waves (1977)


perjantai 22. marraskuuta 2013

Traileri: Sabotage (2014)



Synopsis: A team of Drug Enforcement Administration operatives, led by John Wharton (a.k.a "Breacher") is sent to bust the safe house of a drug cartel, although the main and actual motive is to pocket millions of dollars worth of loot. With the money safely hidden, the squad thinks that their secret is safe – until a mysterious assassin starts assassinating the team members one by one.

Ensi-ilta USA: 11.04.2014

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Traileri: Rambo - The Video Game

Tahtoo tämän! Siitäkin huolimatta, että se näyttää ulkoasultaan aivan kamalalle.... :D




Kauppojen hyllyille saapumispäivä Suomi: 17.01.2014

tiistai 19. marraskuuta 2013

Machete Kills Again... In Space

Ten Years Ago HE Changed The Face of Halloween. Tonight HE'S BACK!

Oli tarkoitus tuossa aamusella laajelmalti käydä kiertelemässä keskustan divarit ja kirppikset lävitse. Vaan eipä minun sitten tarvinnutkaan, kun heti ensimmäisestä vierailupaikasta, eli Lukulaarista, sain hankituksi itselleni alla näkyvät boksit (myyjä oli laittanut ne ihan minua varten oikein syrjään, kun arveli etukäteisesti minun olevan niistä kiinnostunut. Aikasta kilttiä vai mitä?)

Seuraavaassa pienoinen listaus linkkeineen päivineen lotjujen sisällöistä. Aloitetaan tuosta vasemmalla näkyvästä...

Night of Horrors:
Beyond the Door II, Body Count, The Boogeyman, Boogeyman IIHalloween 4: The Return of Michael MyersHalloween 5: The Revenge of Michael MyersHouse IIISkeletons in the Closet, Vampire Clan ja With Friends Like These...

...ja sitten siirrytäänkin oikeanpuoleisen paketin pariin...

Killer Creature Features:
Boggy Creek II: And the Legend Continues, CrocodileCrocodile 2: Death SwampOctopusOctopus 2: River of FearShark AttackShark Attack 2Shark Attack 3: MegalodonSpiders, ja Spiders II: Breeding Ground

Tämmöiset boksit tuli siis tänään hommailtua. Ensi kerralla sitten luultavasti taasen jotakin aivan muuta...


maanantai 18. marraskuuta 2013

When the Lights Went Out (2012)


Kuvaus: Eletään vuotta 1974. Leveälahkeisten housujen, villinä rehottavien pulisonkien ja karmaisevien  kuviotapettien aikaa. Maynardien perhe muuttaa Yorkshiressa sijaitsevaan taloon. Aluksi asumus vaikuttaa varsin oivalliselta, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, ettei tönössä sittenkään ole kaikki aivan kohdallaan. Kämpässä kun oleskelee vasta muuttaneiden lisäksi ilkikurinen räyhänhenki, joka rajantakaista feng shuita harjoittaen ryhtyy kliseisesti siirtelemään huonekaluja haluamiinsa paikkoihin. Mööpeleiden lisäksi perheen jäsenistökin saa yhdessä ja erikseen tuta nahoissaan villisti raivoavan poltergeistin vihan. Jopa siinä määrin, että Maynardien on lopulta pakko kutsua paikalle pappismies manaamaan rauhaton sielu pois. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tämä räyhänhenki on tullut taloon sinne jäädäkseen....

Tuomio: Tositapahtumiin perustuva kumpiokauhistelu, joka käy kaavamaisesti läpi kaikki ne samat kuviot, jotka olemme nähneet jo ziljoona kertaa aiemminkin. Ei siis tarjoa katsojalleen mitään uutta, jääden siten kokonaisuutena keskikertaisen valjuksi katselukokemukseksi. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.

Van Damme mainostaa 2





sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Leffamusa - Jagten (Main theme) - Nikolaj Egelund


Jagten (2012) aka The Hunt


Kuvaus: Rankan avioeroprosessin läpikäyneen Lucasin (Mads Mikkelsen) elämä palailee pikkuhiljaa uomiinsa. Hän käy työssä paikallisessa lastentarhassa, deittailee uutta naistystävää, ja parantelee ohessa   pahoin tulehtuneita välejään teini-ikäisen poikansa Marcuksen kanssa. Huonomminkin siis voisi mennä... ja pian meneekin. Pienen tytön suusta livahtaa ulos valhe, joka leviää kulovalkean tavoin yhteisön jäsenten keskuudessa. Järkytys, epäluulo ja lopulta viha pääsevät ihmisissä valloilleen. Nurkkaan ajettu Lucas ei voi muuta kuin ryhtyä yhden miehen epätoivoiseen taistoon saadakseen elämänsä takaisin...

Tuomio: Vaikeasta ja paljon puhuttavasta aiheesta tehty loistavan realistinen psykologinen draama, jonka pääosassa Mads Mikkelsen tekee yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista. Nurkkaan ajetusta ja ystäviensä hylkäämästä hahmosta irtoaa sellaista angstia, että se saa katsojansa, puolellaan olostaan huolimatta, kiemurtelemaan sohvallaan epämielyttävissä fiiliksissä. Tilanteen alakuloisuutta vahvistavat myös syksyisen ankeahkot maisemat ja taustalla soiva Nikolaj Egelundin kauniin surumielinen kitaramusiikki. Kokonaisuutena ajatuksia herättävä elokuva, jota suosittelen kaikelle kansalle ehdottomasti katsottavaksi.




Luethan myös nämä:

tiistai 12. marraskuuta 2013

Päivän Blu-ray hankinta: Necessary Evil: Super-Villains of DC Comics

Mutaa vai tähtiä? blogista lukemani arvostelun innoittamana pistin tilaten tuon vieressä näkyvän sinisädeläpyskän ennakkoon.

Eilen kusti sitten polki levyn perille ja sen sisältö tuli katseltua pitäessäni pientä taukoa Batman - Arkham Originsin läpitahkomisesta.

Mistä tässä Christopher Leen narratoimassa Necessary Evilissä sitten on oikein kyse? Noh, sehän on dokumentaarinen katsahdus DC Comicsin supersankarisarjisten konnien sielunelämään, ja suhtaumisestaan sankarishahmoihin.
Mukana menossa ovat oikeutetusti sellaiset vakionaamat kuten Lex Luthor, Jokeri ja Pingviini, mutta mainittujen lisäksi esittelyvuoronsa saa myös rypäs hieman tuntemattomampiakin ketaleita. Osa heistä jopa sellaisia, joista itse en ollut koskaan ennen edes kuullutkaan, vaikka kakarana sarjiksia paljon luinkin. Eli jotakin uuttakin tuli siis tätä dokumenttia katsellessa opittua. Ja se jos mikä ei ole huono juttu, vaan se on kuulkaas hyvä juttu se.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Doctor Sleep

Kun tässä on tullut jo elokuvallisesti hieman juhlittua tuota Halloweenia, niin juhlistetaan sitä nyt vielä kirjallisestikin.

Poikkesin eilen nimittäin Suomalaisessa kirjakaupassa ja sieltä mukaan lähti Stephen Kingin kirjoittama Doctor Sleep. Opushan on sisällöltään jatkoa vuonna 1977 julkaistulle The Shiningille, josta sittemmin on tehty niin elokuvallinen, kuin myöskin minisarjallinen sovitus.

Veikkaan, ettei mene kovin kauaa, kun joku tekee Tohtori Unestakin jonkinsortin filmatisoinnin. Harmittavasti tämä henkilö ei tule olemaan Stanley Kubrick, sillä ohjaajanero on jo ehtinyt poistumaan keskuudestamme. Sinänsä sääli, sillä olisi ollut mielenkiintoista nähdä millä tavoin Kubrick olisi Kingin onnistunut uudelleen suututtamaan...