In Memoriam

Bill Paxton

1955 - 2017

Twin Peaks (2017) posterit

Leffamusa - War Party - Chaz Jankel

Cage & Goldblum: Roomies - Episode 3 - Once Upon a Time in Mexico

Wilder (2000) aka Slow Burn aka Bad Boys Hunting

Kuvaus: Della Wilder (Pam Grier) on teräväkielinen ja paljolti uransa aikana kokenut chicagolaiskyttä, jolta löytyy omat keinonsa rikosten selvittämiseen. Kun nuoren naisen, Vera Churchin (Charlene Francique) ruumis löytyy asunnostaan matkalaukuun tylysti sullottuna, pidetään tapausta yleisesti helppona nakkina. Epäiltykin on jo, eli gynekologi Samuel Charney (Rutger Hauer), jonka entinen potilas ja rakkauden kohde Vera eläessään oli. Yllätysraskaus aiheutti välirikon kaksikon välille, poikien Charneylle ainoastaan syytteen virkavirheestä.

Wilder on enemmän kuin varma Charneyn syyllisyydestä, mutta joutuu muuttamaan mielensä oikean tappajan iskiessä uudestaan. Ohessa selviää myös sekin, että Churchin ja kymmennen kadonneeksi ilmoitetun naisihmisen välillä on ilmiselvä yhteys. Wilder päättää lyöttäytyä yksiin Charneyn kanssa ennen kuin kylmäverinen murhaaja ehtisi iskeä uudemman kerran.

Tuomio: Valjuhko, ponnettoman pliisulla tarinankerronnalla liikkeellä oleva rikosjännäri, joka haiskahtaa vahvasti televisiolle sarjaksi asti etenemättömän töllöseriaalin pilottipätkälle. Grier ja Hauer ovat mukana menossa, mutta lähinnä vain siksi, että se pannahisen vuokrakin täytyy taasen maksaa, joten äkkiä jostakin rahat kokoon. Parhaansa kumpainenkin kuitenkin yrittää, vaikkei välillään minkäänlaista kemiaa ole ensinkään. Taustalla soivasta musasta on pakko tässä kohdin mainita se, että se on teemoiltaan 70-lukuisen funkahtavaa tavaraa, tuoden väkisinkin mieleen Grierin tähdittämät blaxploitaatiopätkät, joita tätä katsoessa tuli kieltämättä hieman ikävä. Eivät nekään kaikki mitään varsinaisia mestaristeoksia ole, mutta enemmän niillä silti viihdearvoa on kuin tällä keskiverrolla ajanhukalla ikinä. Kaksi tähteä, joista toisessa on puolet liikaa.

Traileri: Injustice 2 (2017)

Write a Sad Story Using Only 3 Words

Out of ideas.

The Dark Power (1985)

Kansikuvassa näkyvät vihreät
örkit eivät esiinny tässä elokuvassa.

Kuvaus: Mitä tapahtuu, kun muutama opiskelijatyttönen muuttaa taloon, joka heidän tietämättään on rakennettu tolteekkien ikiaikaisen hautausmaan päälle? Noh, ei juuri mitään, sillä ensimmäinen tunti menee pelkästään puhua pälpättämisessä, johon eräs opiskelijatar heittää mausteeksi ripauksen vihapuhetta erästä kanssasisartaan kohtaan eriävästä ihonväristään johtuen. Paljon pelätty n-sanakin kuullaan näissä lausahduksissa pariinkin eri otteeseen.

Hieman myöhemmin samaiseen taloon paukkaa kaljoittelemaan joukkio hulttiomiekkosia, ja se ilmeisesti on sitten jo liikaa tolteekeille, sillä nelisen kappaletta aivan älykehnosti maskeerattuja muinaismuistoja nousee hetikohta kuolleista, ryhtyen killerclownsfromouterspacemaisen koomisesti harventamaan talossa asustavia asukkeja. Oh noes, mikä nyt neuvoksi? Piinattujen nuorten onneksi lainvalvojan tointa harjoittava Texas Ranger Girard (Lash Larue) on varsinainen pahapersus mieheksi. Niin pahapersus, ettei hän kanna tuliasetta lainkaan, vaan sen sijaan lanteeltaan löytyy Indiana Jones-leffoistakin tutuksi tullut härkäruoska, jonka avustuksella hän haastaa elävät kuolleet lopulliseen taistoon elämästä tai epäkuolemasta....

Tuomio: 

Elokuvana:                Pölhöviihteenä:

"Onks Reiska täällä?"

Kong: Skull Island (2017) Movie Clips

Töllömusa - The Plot - Lalo Schifrin

Bonus: Jaws Theme - Lalo Schifrin 

Popcorn (1991) aka Phantom of the Cinema

Kuvaus:  Käsikirjoittajan urasta haaveileva Maggie (Jill Schoelen) on jo pidemmän aikaa nähnyt toistuvia painajaisia pienestä Sarah nimisestä tytöstä, jonka Charles Mansonia ulkonäöltään etäisesti muistuttava lunatikki yrittää teurastaa veitsen terävällä veitsellään. Maggie ei muista poiketen pidä unia kuitenkaan pelottavana, vaan enemmänkin hyvänä leffaideana, sillä heti herätessään hän tallettaa muistonsa unesta sanelukoneessa olevalle nauhalle myöhempää käyttöä silmällä pitäen. Maggien äityliini Suzanne (Dee Wallace) on taasen puolestaan saanut riesakseen demonisella äänellä puhuvan puhelinhäirikön, joka saattaa hyvinkin olla nimeltään Billy tai vaihtoehtoisesti Stu. Kurkkutautista puhelinmyyjän mahdollisuuttakaan en tosin tässä kohdin lähtisi silti pois sulkemaan. 

Koulun pihaan saavuttuaan Maggie törmää poikakaveriinsa Markiin (Derek Rydall), joka niin kovin haluaisi viedä naisensa kämpilleen helliä hetkiä, karpaloretkiä kanssaan kokemaan. Nuori käsikirjoittajan alku kuitenkin tyrmää sulhonsa ehdotuksen tylysti, sillä kässäri menee lemmiskelyn edelle Maggien tärkeysjärjestyksessä. 

AV-luokassa Toby D'Amato (Tom Villard) esittelee muille oppilaille saamaansa ideaa, eli koko yön kestävää Horror-thonia, jonka tuottamilla tuotoilla he voisivat hankkia itselleen pysyvän editointiin tarkoitetun sopen, josta heitä ei häädettäisi enää tylysti pois. Muut oppilaat suhtautuvat Tobyn ideaan nuivasti, mutta muuttavat mielensä opettajansa Mr. Davisin (Tony Roberts) ilmoittaessa, että ylijääneillä rahoilla jokunen onnekas saattaisi päästä tekemään omaa elokuvallista tuotantoa. Festivaalin pitopaikkakin on jo selvillä, eli valitut elokuvat tultaisiin näyttämään kaikelle kansalle purkutuomion saanessa Dreamland teatterissa, jolla tottakait on oma värikäs, joskin selkäpiitä karmiva historiikkinsa. Siitä lisää hetkisen kuluttua, sillä nyt on tullut aika esitellä ne kolme pätkää, joita tämän maratoonin aikana katsojat saisivat katsoakseen. On Mosquito, joka tultaisiin esittämään 3D versiona. Sitten olisi The Attack of the Amazing Electrified Man, joka puolestaan vyörytettäisiin kankaalle Shock-o-Scope tekniikkaa hyväksi käyttäen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä The Stench tultaisiin osittain katsotuksi pahanhajuisen löyhkän keskellä. Melko williamcastlemaista vai mitä?

Apua tilaisuuden järjestämiseen ryhmämme rämä saa tohtori Mnesyneltä (Ray Walston), leffan Forrest J. Ackerman vastineelta, joka antaa nuorille vapaa pääsyn penkomaan elokuvakrääsään etikoistuneen putiikkinsa sisältöä. 

Tavaroita penkoessaan oppilaat löytävät laatikon, jonka sisuksista taasen kulttifilmiksi luokiteltu Possessor, jossa perskules sentään heiluu Maggien painajaisissaan näkemä, Charles Mansonia etäisesti muistuttava miekkonen. Mr. Davis ilmoaa, että kyseessä on 60-luvulla Lanyard Gatesin (Matt Falls) tirehtöröimä pätkä, jonka viimeinen, livenä suoritettu näytös päättyi perheensä verilöylyyn ja sitä seuranneeseen tulipaloon, jonka raivotessa tapahtumaan osallistunut yleisö paloi hengiltä kuoliaaksi. Maggie on syystäkin äimän käkenä tästä löydöksestä, haluten pakkomielteen omaisesti selvittää miksi tämä Lanyard Gates vierailee niin usein hänen kauhun täytteisissä unosissaan. Joku yhteyshän heidän välillään täytyy olla, mutta mikä?

Festivaali-ilta koittaa viimein ja teatteri pakkautuu täyteen erinäisiin halloween-asuihin päästä varpaisiin sonnustautuneita kauhuleffafriikkejä. Joukossa tässä liikuksii myös julmahko tappaja, joka systemaattisesti ryhtyy harventamaan av-luokan jäsenistöä. Kuka on tämä mystinen hengiltäottaja, ja mikä mahtaa olla hänen motiivinsa suorittamiinsa veritekoihin? Niin ja liittyykö Martin Balsam jotenkin tämän pätkän tapahtumiin. Se selviää vain ja ainoastaan katsomalla tämä elokuva.

Tuomio: Kieliposkella ja ilkikurinen pilke silmäkulmassa tuotettu slasheri, joka tasapainoilee oivallisesti niin tummahkon huumorin kuin karmivan kauhunkin välimaastossa. Jäänyt vuosien saatossa ehkä hitusen unohduksiin, eikä siten nauti paatuneiden genre fanien keskuudessa sellaista suosiota, johon se oikeutetusti oikeutettu olisi. Sääli sinänsä, sillä onhan tämä kokonaisuutena varsin nautittava tapaus, jonka aikana hattua nostellaan niin 80-luvun alun viiltopätkille, että myöskin 50- ja 60-luvun halpistuotantoina tehdyille scifi- ja kauhutuotannoille a'la Jack Arnold sekä William Castle. Kolmen tähden arvoisesti.

The Sitter (1991)

Kuvaus: Nell (Kim Myers) vaikutti niin mukavalta. Setänsä Carlkin (Eugene Roche) suositteli häntä lämpimästi. Ja siltikin Ruthilla (Susanne Reed) on sellainen tunne takaraivossaan, ettei kaikki ole aivan kohdillaan, jättäessään tyttärensä Melissan (Kimberly Cullum) Nellin huostaan. Nellille lapsenvahtikeikka on kuitenkin sairaalloisen mielensä unelmien täyttymys, sillä jo pidemmän aikaa hän on haaveillut jonakin päivänä olevansa "täydellinen äiti". Nyt tuo unelma kävisi viimein toteen, eikä kukaan pilaisi sitä viemällä oman pienen Melissansa pois hänen luotaan. Kun Ruth sitten palaa tarkistamaan onko jälkikasvunsa suhteen kaikki hyvin, on Nell valmiina tekemään kaikkensa uutta "perhettään" puolustaakseen. Jopa tappamaan...

Tuomio: Televisiolle duunattu umpitylsä psykotrilleri, joita mahtuu helposti kolmetoista kipaletta tusinaan. Sisältönsä puolesta se ei tarjoa mitään sellaista, josta olisi syytä innostua sen isommin. Vain moneen kertaan kierättettyjä jippoja, joiden parhain teho on jo aikaa sitten hiipunut olemattomiin. Ennen tähtien antoa turhana tietona voisi mainita sen, että tämä pätkä on itseasiassa uudelleen lämmitelty versio Marilyn Monroen ja Richard Widmarkin tähdittämästä leffasta Don't bother to knock (1952), eli Draama hotellissa. Tuo viimemainittu onkin se ainoa kiinnostavan oloinen asia tästä pätkästä, eikä sekään ole niin kiinnostava, että antaisi aihetta katsoa Melissan painajaisen sitten niin alkuunkaan.

Traileri: The Devil's Candy (2017)

Traileri: The Sound (2017)

The Sound - Rose McGowan Horror Film from Chris Webster on Vimeo.

Päivän leffabongaukset: No Holds Barred ja muita juttuja

Hieman huono kuva, mutta menkööt. Eli tuo tuossa vieressä tuli tänään bongatuksi, kun divarissa poikkesin. Painilegenda Hulk Hoganin ihka eka koko pitkä leffa, jota olinkin jo pitkään metsästänyt kokoelmiini eri eläinlajeja siinä hyödyntäen. Vaan nyt ei tarvitse enää etsiä, sillä tuokin leffa on nyt meikän. Ja se ei tuttuun tapaan ole ollenkaan huono juttu, vaan se on hyvä juttu se...

Bonuksena mukaan lähti myös seuraavat VHS-nauhakkeet...

The Wild Pair (1987)

Kuvaus: Los Angelesin kaduilla työskentelevä narkkikyttä Benny Avalon (Bubba Smith) on jo pidemmän aikaa koittanut saada Ivory (Raymond St. Jacques) nimistä pulverikauppiasta kiikkiin, siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta. Myös FBI on samaisesta diileristä kovastikin kiinnostunut, ja nörtähtävän oloinen pallonaama-agentti Joe Jennings (Beau Bridges) on hänkin jo jonkin aikaa ollut mainitun rötöstelijän kannoilla, yhtä laihoin tuloksin. Avalonin pomo, kroonisesta vihaisuudesta kärsivä/nauttiva komisario Kramer (Gary Lockwood) saakin tästä idean lyödä epäonniset lainvalvojat yksiin, jos vaikka yhteistyötä tehden saisivat Ivoryn vihdoin telkien taakse. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä epäsuhtainen kaksikko osoittautuu väleiltään niin epäsuhdaksi, että koko projekti on vaarassa miesten keskinäisen kinastelun vuoksi kaatua korttatalon lailla heti ensikättelyssä nurin.

Juttua tutkiessaan Avalon ja Jennings saavat selville, että Ivorylla on yhteyksiä paikalliseen militia-poppooseen, jonka johtajana häärii hämäräperäinen eversti Heser (Lloyd Bridges), jolla tuntuu olevan rurtkasti antipatioita tiettyjä ihmis- ja uskontoryhmiä edustavia kanssaihmisiään kohtaan. Heser näkisi mieluusti suuresti rakastamansa maansa puhtaana edellä mainituista elementeistä. mutta unelman toteuttaminen vaatii rutosti rahaa, ja sitä saadakseen arvon everstimme on siten ryhtynyt yhteistyöhön lain pitkältä kouralta alati karkuun pääsevän huumediilerin kanssa. Avalonin ja Jenningsin on  unohdettava hetkellisesti keskinäiset kiistansa, mikäli mielivät pistää lopullisen stopin Heserin katalahkon kierolle suunnitelmalle...

Tuomio: Richard Donnerin Tappavaa asettahan tässä koitetaan kovasti apinoida, mutta esikuvaansa nähden Kyttäpari on kokonaisuutena lopulta melkolailla laimeahko ilmestys.Vitsejä kyllä viljellään, vaan kovinkaan moni niistä ei jaksa kuitenkaan pahemmin naurattaa. Toiminnalliset osuudet taasen toimivat astetta paremmin, vaikkei nyt mitään ennennäkemätöntä tai paremmin tehtyä katsottavaksemme tarjoillakaan. Lloyd Bridges pääpahiksena taasen pelaa tasan yhtä hyvin kuin helikopterin heittoistuin, eikä häntä kykene Hei me lennetään! leffojen vuoksi ottamaan vakavasti sitten niin millään. Beau Bridges ohjaa ja siinä ohessa näytellessään pallinaamailee, Bubba Smithin keskittyessä enimmäkseen näyttämään tapansa mukaan pitkältä. Kahden tähden arvoisesti.

Traileri: The Beguiled (2017)

Traileri: Aftermath (2017)

In Memoriam

Richard Hatch

1945 - 2017

Traileri: Life (2017)

A Father's Revenge (1988) aka Das Rattennest

Kuvaus: Länsi-Saksassa majapaikkaansa pitävä terroristisolu Lokakuun ryhmä kaappaa väkivalloin matkaansa amerikkalaisen lentoyhtiön monikansallisen miehistön, joukossaan lukiossa koripalloa valmentavan Paul Hobartin (Brian Dennehy) ja vaimonsa Barbaran (Joanna Cassidy) lentoemäntänä työskentelevä tytär Karen (Helen Patton).

Terroristien el jefe Wolfgang Donner (Christoph M. Ohrt) vaatii kahden vangitun lajitoverinsa vapauttamista määräaikaan mennessä tai muutoin edessä olisi punatulkkujen verilöyly. On hänellä toinenkin toive, eli jenkkisotilaiden poistuminen maan puolikkaansa ilmapiiriä pilaamasta. Tätä toivetta emme voi tosin vahvistaa Donnerin sanomaksi, sillä sen meille paljastaa tämän televisioleffan turhimmaksi hahmoksi helposti nouseva tutkiva journalisti Max Greenwald (Ron Silver), josta tulikin tässä kohdin kerrottua kaikki tarpeellinen. 

Hobartit ovat tapahtuneesta luonnollisesti hädissään ja niinpä he kääntyvät maansa hallituksen puoleen mahdollisen avun toiveessa. Mutta kuten me kaikki hyvin tiedämme USA:n hallitus ei tunnetusti neuvottele terroristien kanssa. Keskustelee sujuvasti kyllä, mutta ei missään nimessä neuvottele, joten sieltä suunnalta onkin siten turha odottaa apua minkäänlaista. Turhautuneena oman maansa päättävien elinten vitkasteluun Hobartin pariskunta suuntaa tiensä hetikohta Frankfurtiin, jossa sama peli sikäläisten viranomaisten kesken saa jatkoa. Paul on jo heittää kirveensä kaivoon, kun varjoista esiin astuu Vickers (Anthony Valentine) niminen miekkonen, joka omaa spesiaalin setin taitoja, joita hyödyntämällä hän on kykeneväinen metsästämään, löytämään ja tarvittaessa tappamaan Wolfgangin alaisineen. Entinen SAS-operatiivi kun on. Paul puolestaan on käynyt armeijan. Oikein urheilujoukoissa palvellen, joten ei hänkään nyt sentään ihan täysin turha jäppinen ole. Hyvää hyvyyttään Vickers ei Patea suostu kuitenkaan auttelemaan, vaan vaatii palkkiokseen 35 000 dollarin verran riihikuivaa vihreäselkäistä. Paul suostuu maksumieheksi, mutta vain sillä ehdolla, että pääsee itse keikalle mukaan. Raivoisa terroristijahti ja siihen yhdistetty pelastusoperaatio on valmis alkamaan.

Tuomio: Viime vuosina olemme saaneet ihmeteltäväksemme ns. isätoimintaelokuvia, jossa tietyn koulutustaustan omaava vanhempi herrasmies lähtee potkimaan konnan ketaleita takalistoille milloin milläkin verukkeella. Raivoisa vastaisku lokeroituu tietyin piirtein tuohon mainitsemaani kategoriaan, vaikkakin sitten sillä erotuksella, että tämä pätkä on tehty 80-luvun loppupuolella televisiota ajatellen. Meno ja meininki onkin tasoltaan kesyehköä, joten mitään verikekkereitä luiden napsumisella höystettynä on turha odottaa. Suoran toiminnan sijasta Isin kosto onkin enemmän jännärin omainen tapaus, joka puolen välin paikkeilla jää liiaksi junnamaan virkamiesten saamattomuutta kuvaavaan kierteeseen. Loppua kohden meno onneksi kuitenkin piristyy, kun toiminnallinen vaihde isketään viimein päälle, ja Dennehykin pääsee näyttämään hetkellisesti kuka käskee ja komentaa.  Lopun toiminnallisuus ei kuitenkaan valitettavasti riitä pelastamaan tuotoksen vajoamista keskinkertaisuuden pohjattomaan suohon, joten kaksi tähteä on tässä kohdin omiaan tälle televisioproduktiolle.

Leffamusa - Second Day - Paul Hertzog

American Cyborg: Steel Warrior (1993)

Kuvaus: Ydinsodan päättymisestä on ehtinyt kulumaan seitsemäntoista vuotta, ja mainitusta rähinästä selvinneet ihmiset ovat eläneet siitä asti kädestä suuhun, vilua ja kroonista ketutusta ohessa kärsien. Lasten teostakaan ei tule enää mitään. Näin siksi, että käyty sota teki ihmisistä steriilejä, josta syystä koko lajikkeemme tulevaisuus on siten tuttuun tapaan jälleen kerran vaakalaudalla. Valtaa tässä epäkelvossa yhteisössä pitävät ihmisten tappamiseen erikoistuneet tappajarobotit, jotka hampaisiin asti aseistettuina partioivat tuhoutuneen kaupungin katuja, ottaen tylysti hengiltä kaikki heitä vastaan vastarintaan ryhtyneet. 

Toivo paremmasta kuitenkin kipinöi vielä. Murskaantuneen betonin ja taittuneen teräksen keskeltä esiin ilmaantuu Mary (Nicole Hansen) niminen nuori nainen, joka kantaa selkärepussaan olevassa säiliössä laboratorion koeputkessa kasvatettua sikiötä, ihmiskunnan jatkuvuuden mahdollista pelastajaa, jonka henkiinjääminen tulisi turvata keinolla millä hyvänsä. Kuten viemällä sikiö Eurooppaan, jossa ydinlaskeuman mukana tuoma säteily on huomattavasti USA:ta siedettävämällä tasolla. Reitti vanhalle mantereelle vievälle laivalle on pitkä ja vaarojen täyttämä, eikä reissua tee millään muotoa helpommaksi sekään, että Maryllä on kannoillaan murhanhimoinen tappajarobo (John Ryan), jota ei niin vain pysäytettäkkään. Avukseen Mary saa Austinin (Joe Lara), kaiken nähneen ja kokeneen soturin, jolta näyttää löytyvän arsenaalistaan tarvittavat keinot heitä jahtaavan peltiheikin suhteen, ja Maryn sekä tämän lapsosen saattamiseen matkalle kohti Europppaa, kohti parempaa tulevaa.

Tuomio: Legendaarisen Cannon Filmsin joutsenlauluksi jäänyt toimintascifistely, joka lainailee surutta ja isompia tunnontuskia tuntematta juonikuvionsa James Cameronin Terminator elokuvista, ollen toteutukseltaan kuitenkin huomattavasti halvemmman oloinen, ja kaikin puolin muutoinkin kömpelöhkön puoleinen tuote. Näyttelemispuoli on kesäteatteritasoa, eikä taustalla soiva musiikkikaan laadukkuudellaan pahemmin päätä huimaa. Lienee sävellettykin jollakin kirparilta eurolla ostetulla rihkamapimputtimella. 

Kaikesta yllä sanomastani päätellen voisi siis hyvinkin luulla, että kyseessä on huono elokuva. Noh, onhan se sitä, mutta ei nyt ihan niin huono kuin voisi olettaa. Oma viihdearvonsa tälläkin pätkällä on, sillä se onnistui ainakin minua viihdyttämään yhden illan verran varsin mainiosti. Saatoin toki olla sitä katsoessani hyvinkin päivän riennoista väsähtynyt, mutta viihdyin silti, ja siten leffa täytti tehtävänsä oivallisesti. Siksipä annankin American Cyborg: Tappajarobotille sen tavallisen yhden tähden lisäksi vielä toisenkin sellaisen, jottei ensimmäinen tuntisi itseään yksinäiseksi. Aika reilua, vai mitä?

Jos nyt joku siellä ihmettelee, että mites Billy Idol liittyy millään tavalla arvosteluni kohteena olevaan leffaan, niin ei suoranaisesti liitykkään. Sen sijaan Nicole Hansen liittyy, sillä hän esittää tuossa Cradle of Love videossa taulussa olevaa Andy Warholin näkemystä Marilyn Monroesta. Roolisuoritus, jonka Hansen muuten uusi toisessa Billy Idol videossa, eli David Fincherin ohjaamassa L.A.Womania kuvittavassa sellaisessa. Että tämmöistä turhaa tietoa pukkasi kehiin tällä kertaa...

  

Traileri: Nightmares in the Makeup Chair (2017)

The Sword of Bushido (1988) aka Sword of the Bushido

Kuvaus: Reservissä oleva laivastoupseeri Zac Connors (Richard Norton) saa selville, että toisen maailmansodan päättyessä isoisänsä varasti Japanissa ollessaan kansallisaarteeksi siellä luokitellun Kananote-miekan, jota myös armon jumalattaren kädeksi kutsutaan. Kotiinsa isoisä ei kuitenkaan koskaan palannut, sillä häntä kuljettanut lentokone putosi tonttiin Thaimaan vihertävien viidakkojen yli lentäessään. Japanin ja Kaukoidän historiaa kiehtovana pitävä Zac päättää etsiä mainitun teräaseen käsiinsä, sillä hän tuntee olevansa velvollinen palauttamaan sen takaisin japanilaisten haltuun.

Paikan päälle Thaimaahan saavuttuaan Connors saa kuitenkin pian huomata, että hän ei ole ainoa, joka miekkaa etsii. Japanilaisten miekasta lupaama löytöpalkkio on nimittäin saanut liikekannalle kaikki kynnelle kykenevät, joista jotkut ovat valmiita tekemään mitä vain historiallisen esineen itselleen saadakseen. Jopa tappamaan....

Tuomio: Löysän laiskasti liikkeelle lähtevä ja kestonsa ajan turhankin verkkaisesti etenevä seikkailupätkä, joka pitää sisällään pari pätevän puoleista tappelua,mikroautolla suoritettavan takaa-ajon, rutkasti kehnoa näyttelemistyötä ja yhden nuijan ninjan, jolle sillekin käy Richard Nortonin avittamana lopulta varsin köpsästi. Keskiverrolla seikkailulla on nimi ja se nimi on Bushidon miekka.