perjantai 31. elokuuta 2012

At Midnight I Will Take Your Soul

Piipahdin tuossa pikapikaa viikko sitten keskustassa aukaistussa Puolenkuun peleissä. Ei ollenkaan hassumman oloinen liike. Valikoimastaan kun löytyy lautapelejä, konsolipelejä, sarjakuvia sekä tietysti elokuvia. Uusia ja käytettyjä. Sieltä mukaani lähti jo pitkään halajamani The Coffin Joe Collection....

Olisihan siellä tuon lisäksi ollut muitakin varsin mielenkiintoisia boxeja ostettavaksi, mutta hommaillaan niitä sitten kun köyhtymästä lakataan. Eli luultavasti joskus tuossa ensivuosituhannen puolella...tai jotain....

torstai 30. elokuuta 2012

Doghouse (2009)

Kuvaus: Vince on hiljattain eronnut naisystävästään, eikä tunnu millään pääsevän siitä yli. Niinpä hänen ystävänsä päättävät piristää tätä, vieden miehen viikonlopuksi syrjäiseen kyläpahaseen sikailemaan, juopottelemaan ja kohottamaan kolhiintunutta itsetuntoaan alkukantaiseen tyyliin. Kylään saavuttuaan joukkio huomaa jonkin olevan pahasti vialla. Siellä asuvia immeisiä kun ei näy niin missään. Hetken aluetta tutkittuaan kaveruksille selviää, että kaikki kylän naiset ovat muuntuneet armeijan kehittämän viruksen (joka tarttuu vain ja ainoastaan hameväkeen) ansiosta kaksilahkeisia vihaaviksi ihmissyöjäzombeiksi....

Tuomio: Shaun of the Deadin hengessä tehty pölhöhkö brittikauhukomedia, joka seksistisestä lähtöasetelmastaan huolimatta on kokonaisuutena varsin messevä paketti gorepitoista zombiehjuumoria. Kolme heittotähteä minulta saapi hän.



Delivery (2006)

Kuvaus: Järkälemmäisellä Monty Gothilla (Matt Nelson) ei mene kovinkaan kaksisesti. Hän työskentelee Pie in the Sky nimisessä pizzapaikassa lähettinä, haisee homejuustolle ja käy kuuppatoktorilla vanhempiensa edesvastuuttomien tekosien aiheuttamien traumojen vuoksi. Mainitun lisäksi kukaan ei tunnu piittaavan ulosteen vertaa hänestä. Paitsi silloin kun tarvitaan joku lyttyyn haukuttavaksi.

Kun Monty sitten erään keikkansa yhteydessä kohtaa kuvankauniin Bibin (Tara Cardinal), alkaa leipäkin taas maistua leivälle. Tosin vain hetken pienen, sillä kyse on Montysta ja koska kyse on hänestä, ei hänen kohdallaan minkään pidä onnistuman. Suhteen kariuduttua Gothin päässä kuuluu kovaääninen naksahdus, ja hän lähtee verenkyllästämälle tappokeikalle, ottaakseen hengiltä ne, jotka häntä vastaan ovat rikkoneet....  

Tuomio: Reseptivapaa lääke krooniseen unettomuuteen. 'nuff said.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Traileri: Batman: The Dark Knight Returns Part 1 (2012)

The Goddamn Batman is back.... ja sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että rahanmenoa ei voi estää. Sillä onhan tämä nyt vannouteena Battis fanina pakko-ostos meikäläiselle.... :D

Synopsis: It’s been a decade since Bruce Wayne hung up his cape, following most of the other superheroes who had been forced into retirement. Facing the downside of middle age, a restless Bruce Wayne pacifies his frustration with race cars and liquor – but the bat still beckons as he watches his city fall prey to gangs of barbaric criminals known as The Mutants. The return of Harvey Dent as Two-Face finally prompts Wayne to once again don the Dark Knight’s cowl, and his dramatic capture of the villain returns him to crime-fighting – simultaneously making him the target of law enforcement and the new hope for a desolate Gotham City. Particularly inspired is a teenage girl named Carrie, who adopts the persona of Robin and ultimately saves Batman from a brutal attack by the Mutant leader. Armed with a new sidekick, and re-energized with a definitive purpose, the Dark Knight returns to protect Gotham from foes new…and old.

Flight of Black Angel (1991)

Kuvaus: Kapteeni Eddie "Black Angel" Gordon (William O'Leary) on hävittäjälentäjistä parhain. Jopa siinä määrin, että mies ottaa harjoitustehtävätkin tosissaan. Ehkä vähän liiankin, sillä hän kuvittelee olevansa keskellä oikeaa ilmataistelua, oikeiden vihollisten ympäröimänä. Tästä syystä kanssalentäjänsä, pois lukien esimiehensä eversti Matthew Ryan (Peter Strauss), pitävät tätä täytenä pöpinä, tietämättä kuinka oikeassa he oikeasti ovatkaan. Viikonloppulomansa aikana Gordon nimittäin ampuu kylmäverisesti hengiltä niin äitinsä, isänsä kuin myös pikkuveljensä.

Tukikohtaan palattuaan Gordon valmistautuu jälleen uuteen harjoitussessioon. Ennen lennolle lähtöä hän kuitenkin aseistuttaa koneensa oikeilla ohjuksilla ja ydinkärjellä. Ilmassa ollessaan Eddie julistaa olevansa itse Tuhon Enkeli, ampuen alas kaiken mikä tielleen osuu. Jopa eversti Ryanin, joka kuitenkin onnistuu pelastautumaan heittoistuimensa avulla. Jotta enemmiltä tuhoilta vältyttäisiin, Ryan ryhtyy kiireen vilkkaa jäljittämään päästään vinksahtanutta pilottiaan. Käy ilmi, että omasta mielestään Jumalan tehtävää suorittava Gordon, on ottanut kohteekseen Las Vegasin, aikeenaan ydinräjäyttää tuon syntien tyyssijan kertaheitolla pois karttakirjoistamme...

Tuomio: Televisiolle tehty, yllättävän jännittävä teknotrilleri, joka pitää katsojansa mukavasti nojatuolinsa reunalla aina alkumetreiltä loppuun saakka. Ohjauksesta vastannut Jonathan Mostow nousi myöhemmin parrasvaloihin tirehtöröimällä Breakdownin, U-571sen sekä kolmannen Terminator rymistelyn. Vaipuen sittemmin jonnekin hämärän rajamaille umpisurkean Surrogatesin myötä. 

Leffamusa - Fletch Theme - Harold Faltermeyer


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pelillisiä kirpparilöytöjä

Jep. Tällä kertaa tuli tehtyä sellaisia, kun elokuvat olivat jostain syystä vallan vähissä määrin. Mutta ei se mitään, sillä ovathan nämä löytämäni pelit varsinaisia klassikkoja. Etenkin tämä ensimmäinen....

Ei liene esittelyjä pahemmin kaipaa tuo yllä näkyvä. On se semmoinen legenda peliksi, että oksat poikkee. Eikä tämä toinenkaan nyt aivan tuntematon tekele ole...

Edellisen kerran kun Driver 2:sen omistin, se jäi minulta kesken. Jäin jumittamaan erääseen mahdottomalta tuntuvaan ajotehtävään, hermoni totaalisesti menettäen. Nyt olisi sitten revanssin paikka. Saas nähdä kuin äijän eli meikän tällä kertaa käyp. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ärräpäät tulevat luultavasti taas lentämään tämän toistaiseksi läpipääsemättömän kohdan kohdalla. :D

Ai niin. Löysin minä vielä yhden PC pelinkin. Nimittäin tämän....

Ihan varmaksi en mene sanomaan vörkkiikö Klingoni XP:n alla, mutta eipä sillä loppujen lopuksi kaiketi niin kauheasti väliä ole. Onpahan kuitenkin osa kokoelmaani sekin, heh. Että tämmöisiä kirppislöytöjä tällä erää. Ensi kerralla sitten jotain ihan muuta....

lauantai 25. elokuuta 2012

The Unseen (1980)

Kuvaus: Televisioreportteri Jennifer Fast (Barbara Bach) lähtee siskonsa Karenin (Karen Lamm) ja ystävänsä Vickin (Lois Young) kanssa tekemään juttua Solvangin pikkukaupungissa vuosittain järjestettävistä festivaaleista. Paikan päälle päästyään kolmikolle selviää, että sikäläinen hotellimotelli on onnistuneesti sotkenut heidän varauksensa, ja majatalosta ei täten heille yösijaa löytyne. Sellainen järjestyy lopulta museoksi muunnetusta hotellista, jota ylläpitää sleazeballin oloinen Ernest Keller (Sydney Lassick), ja tämän vähäpuheinen sisko/vaimo. Astuessaan majataloon naiset ovat autuaan tietämättömiä siitä näkemättömästä kauhusta, joka rakennuksen kellaritiloissa rymyää, ja jota Animal Housesta ja Babylon 5:sta tuttu Stephen Furst esittää....

Tuomio: Kömpelöhkön koominen kauhutrilleri, jonka parasta antia on ehdottomasti Sydney Lassickin roolisuoritus limaisen karmaisevana Ernerst Kellerinä. Elokuvan viimeiset puoli tuntia ovat myös varsin unohtumattomat, ja tässä kohdin onkin vaikea löytää sopivia sanoja, joilla kuvata tätä eeppistä loppuhuipentumaa. Matrixin tavoin se pitää kokea ihan ite.


torstai 23. elokuuta 2012

Leffamusa - Battle Adagio - Brian Tyler


Gamera Tai Uchu Kaiju Bairasu (1968) aka Destroy All Planets aka Gamela vs Viras aka Gamera vs Bairus

Kuvaus: Paskeripäiset alienit ulkoavaruudesta saapuvat helistimen näköisellä aluksellaan sieltä jostakin vallatakseen maapallon. Lentävä mutanttininjakilpikonna Gamera on asiasta kuitenkin toista mieltä, pysäyttäen hyökkimisen alkutekijöihinsä. Alienit vetäytyvätkin väliaikaisesti punomaan uusia juonia planeettamme päänmenoksi. He scannaavat Gameran aivot, tullen siihen tulokseen, että otusta voisi kontrolloida mielenhallintahärpäkällä, ja siten saada kilppari pistämään Tellus palasiksi heidän puolestaan.

Saadakseen Gameran kääntymään Voiman pimeälle puolelle, avaruusmatkaajat sieppaavat kaksi pientä partiopoikaa, jotta jättiturtle jättäisi heidät rauhaan, ja että he saisivat mind control devicensä asennettua. Laite päässään Pahis-Kilpinen lähtee pikaiselle riehumiskierrokselle, tehden rumaa jälkeä siellä sun täällä nousevan auringon maata. Enimmäkseen Tokiossa.

Samaan aikaan aluksessa vankina olevat partiolaiset onnistuvat vapauttamaan itsensä ahdingostaan. Hetken pohtimisen jälkeen kaksikko kääntää mielenhallintalaitteen takaisin asentoon hyvä. Huomatessaan tämän Gamera lopettaa välittömästi paikkojen paskaksi paiskomisen, lähtien armottomaan alien jahtiin. Tällä kun on jättimäinen kana kynittävänään heidän kanssaan....

Tuomio: Kehnon hauska miehet kumipuvuissa pätkä, josta riittää hillitöntä hupia koko kestonsa ajan. Ei tosikoille, sillä aivokasvaimen luultavasti saatte, mikäli menette ja tämän katsotte....



keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pistin tilaten: Hell Comes To Frogtown (1988)

Hinta oli kohdallaan, joten pistin sitten tilaten tämänkin klassikon oikein DVD:nä. Kasettiversioni kun on jo parhaat päivänsä nähnyt ja näin ollen voin siirtää sen hyvillä mielin eläkkeelle...

Synopsis: Hell' is the name of the hero of the story. He's a prisoner of the women who now run the USA after a nuclear/biological war. Results of the war are that mutants have evolved, and the human race is in danger of extinction due to infertility. Hell is given the task of helping in the rescue of a group of fertile women from the harem of the mutant leader (resembling a frog). Hell cannot escape since he has a bomb attached to his private parts which will detonate if he strays more than a few hundred yards from his guard.  


Traileri: Stolen (2012) & The Frozen Ground (2012)



Stolen - Ensi-ilta USA: 14.9.2012
The Frozen Ground - Ensi-ilta USA: 30.11.2012

2010: Moby Dick (2010) aka Moby Dick

Kuvaus: Vuonna 1969 amerikkalainen sukellusvene USS Acushnet (terveydeksi vaan) vierailee silloisen Neuvostoliiton aluevesirajan tuntumassa. Kimppuunsa he saavat massiivisen kokoisen valkoisen valaan, Moby Dickin, joka pistää pureskellen uppeluspaatin kahtia. Samassa rytinässä merisotamies Ahab (Jay Gillespie) menettää jalkansa, selviten koettelumuksesta kuitenkin hengissä.

Neljäkymmentävuotta myöhemmin tri Michelle Herman (Renee O'Connor) on avustajansa Pipin (Derrick Scott) kera testailemassa laitetta, joka generoi valaan laulua. Paikalle pälähtää mittatilaustyönä Ahabille tehty suklari USS Pequod, ja sen uumenista aluksen komentajakapteeni Starbuck (Adam Grimes), joka ohjaa tiedemieskaksikon puoliväkisin venhon sisuksiin. Siellä he tapaavat tekojalalla varustetun kapteeni Ahabin (Barry Bostwick), kärttynä kuin persiiseen ammuttu karhu. Ahab värvää Hermanin ja Pipin osaksi miehistöään, lähtien pian alueella silminnäkijöiden mukaan nähdyn Moby Dickin perään. Kostoa raivoisasti janoten... 

Tuomio: Jos edusti Abraham Lincoln vs Zombies halpisleffayhtiö The Asylumin paremmistoa, niin tämä tekele puolestaan onkin sitten sitä toista ääripäätä, eli suoraan sanoen sieltä ja syvältä osastoa. Pohjautuu Herman Melvillen kirjoittamaan klassikkokirjaan Moby Dick. Sydämeni pohjasta toivon kirjailijan käyneen rankasti kummittelemassa tämän kammotuksen tekijöille. He kun ovat sen täysin ansainneet.


tiistai 21. elokuuta 2012

Dreamscape (1984)

Kuvaus: Meedion vikaa omaava Alex Gardner (Dennis Quaid) painostetaan puoliväkisin osaksi valtion rahoittamaa, ja tri Paul Novotnyn (Max Von Sydow) johtamaa, sekä avustajansa Janet DeVriesin (Kate Capshaw) avustamaa unitutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää ovatko selvännäkijät kykeneväisiä valvotuissa olosuhteissa tunkeutumaan koenhenkilön uniin. Inception-style!!!

Käy ilmi, että ovat, ja kun sitten yksi näistä testihenkilöistä menettää henkensä erään session yhteydessä, Gardnerin epäilykset heräävät. Kyseessä ei olekaan ihan normi unitutkimus, vaan jotakin paljon kammottavampaa. Rahamies Bob Blair (Christopher Plummer) näet haluaa käyttää Novotnyn kehittelemää tekniikkaa salamurhatakseen painajaisten piinaaman (Eddie Albertin esittämän) Yhdysvaltain presidentin. Tehtävää suorittamaan Blair on valinnut psykopaattisen meedion, Tommy Ray Glatmanin (David Patrick Kelly), joka muitta mutkitta sujahtaakin pressan unosiin pahat mielessään. Peräänsä Glatman saa Gardnerin, jonka jobina on pysäyttää ilkeä murhamies... keinoja kaihtamatta ja niitä säästämättä....

Tuomio: Tämä 80-luvun Inception on harhaan johtavasta posteristaan, kaukaa haetusta juonestaan, vanhentuneista erikoistehosteistaan (kärmesmies eritoten), ja epätasaisuudestaan huolimatta ihan a okay tekele. Moiset seikat, tasokkaan näyttelytyön (enimmäkseen Plummer ja Von Sydow) ohella, kun tekevät tästä pätkästä juurikin sen pölhönhauskan scifistelyn, joka se vielä tänäkin päivänä on. Kolme tähtelöä.

Dredd 3D: Lockdown


maanantai 20. elokuuta 2012

In Memoriam

Tony Scott
1944 - 2012

Mission of Justice (1992) aka Martial Law III

Kuvaus: Korttelipoliisit Kurt Harris (Jeff Wincott) ja Lynn Steele (Karen Sheperd) pidättävät erään partioreissunsa yhteydessä naistaan nyrkkeilysäkkinään käyttäneen konnanketaleen. Mies pääsee posesta kuitenkin pois alta aikayksikön, sillä sattumoisin hän on Harrisin esimiehen paras vasikka. Harris ei katso moista pelleilyä hyvällä, lähtien vasikan perään. Tyyppi onkin sillä välin ehtinyt ottaa aiemmin hakkaamansa naisen hengiltä ja tämä saa Harrisin veren kiehahtamaan yli pahemman kerran. Hän mottaa veemäistä pomoaan turpiin niin että raikaa, jättäen polisiivoimat taakseen tapahtuneen jälkeen.

Kun Harrisin ystävä Cedric Williams (Tony Burton) sitten löytyy eräänä aamuna murhattuna omistamaltaan kuntosalilta, ex-poliisi aloittaa omat tutkimuksensa tappajan henkillöllisyyden selvittämiseksi. Jäljet johtavat "Rauhantekijät" nimisen katupartioryhmittymän pakeille, jonka johtohenkilönä häärii reitevän oloinen tohtori Rachel K. Larkin (Brigitte Nielsen), veljensä Tituksen (Matthias Hues) avustamana. Päällisin puolin tämä katujen turvallisuudesta huolta kantava organisaatio näyttää hyvältä, ja ihmiset ovat onnesta soikeana heidän toiminnastaan, pitäen poliisia pelkkinä virkamerkkiä kantavina pelleinä. Suosiosta kertoo jotakin myös se, että Larkin on erittäin vahva ehdokas kaupungin uudeksi pormestariksi. Mutta pinnan alla totuus on kuitenkin toinen. Larkin halajaa valtaa ja sitä saadakseen on valmis tekemään aivan mitä tahansa. Jopa tappamaan viattomia sivullisia. Harrisin onkin pistettävä peliin kaikkensa estääkseen Larkinin nousu valtaan ja saadakseen tämä vastuuseen kammottavista tekosistaan...

Tuomio: No joo. Semmoista perusmättöähän se tämä. Aivan kuten ne aiemmatkin samaan sarjaan kuuluvat pätkät. Rothrockia hieman jäin kaipamaan, vaikkei Karen Sheperdkään täysin toivoton tapaus ole. Wincott on se sama pökkelö kuin ennenkin ja konnan tointa hoitava Nielsen on roolissaan ihan ookoo. Ja jumalattoman pitkä naiseksi... :D

perjantai 17. elokuuta 2012

Batman: Puppet Master


9 1/2 Ninjas! (1991)

Kuvaus: Ilkeä kiinteistöpamppu Arnold Gruber (Robert Fieldsteel) on jo pidemmän aikaa haaveillut omaa nimeään kantavasta kaksoistornihässäkästä. Niinpä hän onkin ostellut hullun lailla tontteja ja taloja ympäri Losia kuin Monopolissa ikään. Harmikseen hän saa kuitenkin huomata, että unelmansa lopullisen toteutumisen esteenä ovat niin Lisa Thorne (Andee Gray) kuin myös Joe Vogue (Michael Phenicie), jotka eivät millään muotoa haluaisi luopua asumuksistaan. Tästä johtuen Gruber lähettääkin kaksikon perään ryppään ninjoja, tehtävänään hoitaa jatkuvaa päänvaivaa aiheuttava kaksikko pois kuvioita sotkemasta.

Samaan aikaan toisaalla Joe, ninja itsekin, opettaa Lisalle hojohojoilun saloja, jotta tämä pystyisi puolustamaan itseään hyökkääjiä vastaan. Ohessa Joe tietysti rakastuu naiseen päätäpahkaa. Kun sitten yön mustat paholaiset kidnappaavat Lissun, Joen ei auta muu kuin ninjailla Gruberin luo rakkautensa kohdetta pelastamaan....

Tuomio: Omituinen ja äärimmäisen epähauska komedia, jonka pilailun kohteena ovat Adrian Lynen ohjaama 9 1/2 Viikkoa sekä 80-luvun alkupuolella megasuosiotaan nauttineet ninjailu-pätkät. Yksi tähti ja siinäkin on puolet liikaa. Turha tieto: Eräs Gruberin liikkeelle laittamista ninjoista suree nuoliensa perään suomeksi dubattuna.     

Traileri: Bullet To The Head (2013)

Sedät ne vaan jaksaa heilua. Edellisessä heilui Arska, tässä taas Syltty....

Synopsis: After watching their respective partners die, a cop and a hitman form an alliance in order to bring down their common enemy. 

Ensi-ilta USA: 01.02.2013

torstai 16. elokuuta 2012

Traileri: The Last Stand (2013)

Arnold ja kartelli tappeli, Chuck Norris voitti... tai jotain.

Synopsis: Arnold Schwarzenegger stars as Sheriff Owens, a man who has resigned himself to a life of fighting what little crime takes place in sleepy border town Sommerton Junction after leaving his LAPD post following a bungled operation that left him wracked with failure and defeat after his partner was crippled. After a spectacular escape from an FBI prisoner convoy, the most notorious, wanted drug kingpin in the hemisphere is hurtling toward the border at 200 mph in a specially outfitted car with a hostage and a fierce army of gang members. He is headed, it turns out, straight for Summerton Junction, where the whole of the U.S. law enforcement will have their last opportunity to make a stand and intercept him before he slips across the border forever. At first reluctant to become involved, and then counted out because of the perceived ineptitude of his small town force, Owens ultimately accepts responsibility for one of the most daring face offs in cinema history.

Ensi-ilta USA: 18.01.2013

The Star Wars That I Used To Know

Dredd 3D Featurette


tiistai 14. elokuuta 2012

Traileri: Universal Soldier: Day of Reckoning (2012)

Siis hetkinen? Van Damme näyttäisi olevan tämän leffan pahis, vaikka edellisissä osissa ei sitä ollut? O-kei... ja Lundgrenkin näkyy taas olevan mukana siitäkin huolimatta, että aiemmin hänet on otettu kahdesti hengiltä... Van Dammen toimesta vieläpä. Jälleenkö klooni vai mitäkö että? Noh, oli miten oli, eiköhän tämäkin tule läpi tuijoteltua kun DVD-läpyskänä kuvioihin ilmaantuu. Edellisetkin kun on tullut katsottua...  

Ensi-Ilta USA: 30.11.2012

Kirjallisia ostoksia

Kävin tsekkaamassa tuossa aamusella uuden Akateemisen kirjakauppamme. Muutti entisistä tiloistaan viereiseen Stockmanniin. Sinänsä järkevää kun samaa organisaatiota kuitenkin ovatten. No löysinkö sieltä mitään? Tottakait löysin. Niinkuin esim. tämän....

Bram Stokerin kirjoittaman Draculan virallinen jatko-osahan se siinä. Ennen tätä aamua en ollut edes tietoinen semmoisen olemassa olosta. Vaan nyt tiedän ja olen erittäin tyytyväinen asiasta tästä, heh. Draculan jatkeen lisäksi ostin myös....

Tässä kirjassa minua kiehtoi se, että sen kannessa lukee Hammer. Tarkoittaen kirjan olevan tuotettu yhdessä tunnetun Brittiläisen elokuvastudion kera. Eli toisin sanoen pakkohan tuo oli ostaa. Olisin ostanut muutkin samaan sarjaan kuuluvat teokset, mutta rahatilanne ei antanut myöden. Täytyy hommata ne muut sitten myöhemmin. Testaillaan tätä nyt näin aluksi. Että tämmöisiä kirjallisia ostoksia sitä tuli aamusella tehtyä...

maanantai 13. elokuuta 2012

First Look: The Tomb (Arnold ja Sly)



Eka kuva Arskan ja Slyn tähdittämästä The Tomb leffasta. Ei tuo otos mikään tajuntaa räjäyttävä ole, mutta selviää siitä ainakin se, että vankilassahan kaksikko siinä näyttäisi olevan...

Prophecy (1979)

Kuvaus: Tri Robert Verne (Robert Foxworth) saa ystävältään vihiä, että jotakin outoa ja ihmeellistä on meneillään Mainessa sijaitsevassa metsikössä. Niinpä hän pakkaa kimpsunsa ja vaimonsa Maggien (Talia Shire) reissua varten, suunnaten sitten tiensä kohti korpikuusien kuiskintaa. Keskellä metsän käy nopeasti ilmi, että seudulla asuvat intiaanit ovat varsin kärttyistä sakkia, eivätkä liiemmin pidä lähistöllä olevasta paperitehtaasta ja sen pomomiehestä, Isleystä (Richard Dysart).

Alkuperäisasukkaiden mielestä tehtaan väki ei välitä tuon taivaallisesta luonnosta ja sen rauhasta, vaan toimillaan tuhoaa kaiken ympärillään olevan. Ja oikeassahan he ovat, sillä samainen yhtiö on onnistuneesti mennyt laskemaan paikalliseen vesistöön massiivisen määrän elophopiaa. Myrkkyvettä antaumuksella nauttineet eläimet ovatkin sivuvaikutusten ansiosta muuntuneet raivopäisiksi mutanttimöhköiksi. Yksi näistä mutaatioista sattuu olemaan aivan helkutin iso karhu, joka päähuvina on repiä kohdalle sattuneet ihmiset tuhannen palasiksi. Tämä kammotus ottaa kohteekseen Vernen joukkioineen, jahdaten heitä väsymättömästi läpi maiden ja mantujen... 

Tuomio: Luonnonsuojeluaiheinen jännäri, joka leffana on täysi susi, mutta pölhöviihteenä vallan mainio. Siitä pitää huolen mutatoitunut Kummelikarhu, jonka raivopäinen riehuminen on väliin suorastaan koomisen hauskaa katseltavaa. Tulkoon tuo elokuvalle annettu tähti puolestaan maisemmallisista arvoista. Ovat meinaten luokkaa hienon jylhähköt. 

Elokuvana:                   Pölhöviihteenä:

Movie Monday - Uudestaan!

Movie Mondayn tämän kertainen haaste koskee sellaisia elokuvia, jotka omalla kohdalla kestävät uudelleen katsomisen kerta toisensa jälkeen. Omalla kohdalla tämän tyyppisiä pätkiä on useampiakin, mutta aikaa säästääkseni en rupea niitä sen kummemmin listailemaan. Heitän kehiin tässä kohdin vain yhden ja se yksi on...

Vuosittain tämä tulee katsotuksi vähintään sen kerran. Useamminkin, jos sattuu vaikka telkasta tulemaan ja kohdalle siten osumaan. Hieno pätkä, josta joka katselukerralla saa irti jotakin uutta, ja johonka en luultavasti koskaan tule kyllästymään. Että näin. :D

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Leffamusa - Theatre of Blood Main Theme - Michael J. Lewis

Horror Express (1972) aka Panico En El Transiberiano

Kuvaus: Jäykän ylähuulen omaava antropologi Sir Alexander Saxton (Christopher Lee) löytää Mantsurian kukkuloilta syvässä jäässä olevan esihistoriallisen olennon - mahdollisen puuttuvan renkaan. Jotta asiaan saataisiin lopullinen varmuus, Sir Alex lastauttaa ihmisjääpuikkonsa sisältävän boksinsa Trans-Siperian pikajunaan, joka hetikohta lähteekin puuskuttamaan täyttä höyryä kohti Eurooppaa.

Taipaleen taittuessa laatikossaan lymyilevä Encino Man alkaa osoittaa yllättäviä elonmerkkejä. Lähinnä poistumalla jaloittelemaan kopistaan. Eikä se toisaalta mikään ihme ole. Ahdas tila ja kaikki. Vähemmästäkin sitä lihakset jäykistyy. Oli sitten jäässä tahi ei. Siinä lenkkiä heittäessään olio tuijottelee tylysti punaisilla Terminator-silmillään matkustajia, imien kaiken aivokapasiteetin uhriensa silmien kautta pois kuin pillillä ikään. Sivuvaikutuksena imetyksi joutuneista tuleekin sitten myöhemmin mielettömiä zombeja, joiden ainoana tehtävänä on jahdata vielä hengissä olevia matkaajia. Jotain tarttis tälle kauhua kylvävälle monsterille kuitenkin tehdä, ja Sir Alex lyöttäytyykin yksiin vanhan kiistakumppaninsa/kollegansa tri. Wellsin (Peter Cushing), sekä päästään vialla olevan kasakkakapteeni Kazanin (Telly Savalas) kanssa - aikomuksenaan pysyttää jäämies zombiarmeijoineen... hinnalla millä hyvänsä....

Tuomio: Hitaasti liikkeelle lähtevä, väliin viipyilevä, mutta vauhdissa ollessaan pätevähkö, scifielementeinkin varustettu EuroShockkeri, jolle Christopher Leen ja Peter Cushingin mukana olo tuo sopivaa arvokuutta. Kylhä mie täst kolmen tähen verran tykkäsin.




lauantai 11. elokuuta 2012

Traileri: Red Dawn (2012)

Wolverines!!!!!!

Synopsis: In Red Dawn, a city in Washington state awakens to the surreal sight of foreign paratroopers dropping from the sky – shockingly, the U.S. has been invaded and their hometown is the initial target. Quickly and without warning, the citizens find themselves prisoners and their town under enemy occupation. Determined to fight back, a group of young patriots seek refuge in the surrounding woods, training and reorganizing themselves into a guerilla group of fighters. Taking inspiration from their high school mascot, they call themselves the Wolverines, banding together to protect one another, liberate their town from its captors, and take back their freedom.
Ensi-ilta USA: 21.11.2012

torstai 9. elokuuta 2012

Fire Birds (1990) aka Wings of the Apache

Kuvaus: Yhdysvaltain armeijan rämäpäinen hekopilotti Jake Preston (Nicolas Cage) saa elämänsä tilaisuuden liittyessään osaksi valiolentäjien koulutusohjelmaa, jonka tarkoituksena on muodostaa osallistujistaan uudenlainen, Apache-taisteluhelikopterein varustettu iskuryhmä Kolumbian huumekartelleja vastaan. Prestonin ryhmään kuuluu hänen lisäkseen myös entinen naisystävänsä Billie Lee (Sean Young), jonka Jake haluaisi mieluusti jälleen itselleen. Juuri kun rakkauden kipinä on aikeissa iskeä tulta, laivue komennetaan taistelulennolle, kohteenaan viidakon kätköissä lymyilevät nenäkarkkitehtaat. Tietämättään, että vastustaja on päättänyt iskeä ensin....

Tuomio: Boorriiiiiiiiinggggggggg!!!!!!!!! 


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Trust no one, Mr. Mulder

The X-Files oli aikoinaan minulle se sarja, josta tykkäsin ylikaiken muun. Tästä johtuen kokoelmistani löytyy (se vähä mitä en divariin hölmöyksissäni vienyt) muutama kirjanen, sarjakuvia sekä jokunen numero virallista The X-Files lehtykäistä julisteineen, juttuineen ja jaksokohtaisine esittelyineen päivineen. Valittelen jälleen kerran otosten huonohkoa laatua. Koittakaa silti saada selvää....



Kuvista uupuvat The X-Files: Resist or Serve Ps2 peli sekä aiheeseen liittyvä, italiankielinen videolautapeli. Ps2 peliä en jaksanut kaivaa esiin ja se lautapeli on jossakin mahdollisimman korkealla muiden vastaavien seassa. Jälleen kerran laiskuus esti senkin noutamisen kuvattavaksi... :D

tiistai 7. elokuuta 2012

What's the matter? The CIA got you pushing too many pencils?

Tässä iltana eräänä järjestelin vaatehuoneessa oleilevan VHS-hyllykköni uuteen uskoon. Siinä samassa hötäkässä bongasin vaatteitteini seasta tämän...

Muskelipaitahan se siinä. Erästä videoprojektia ajatellen sen joskus ostin. Harmi vain, ettei siitä(kään) proggiksesta koskaan mitään tullut. Mutta paita kuitenkin löytyy. Ehkä joskus käyttöäkin sille. Siihen saakka se saa jatkaa roikuskelemistaan vaatehuoneeni kätköissä....

maanantai 6. elokuuta 2012

Pistin tilaten: Horrors of War aka Zombies of War (2006)

Tätä se sitten teettää kun pelailee Wolfensteinia (Xbox360) ja siinä ohessa vähän Call of Duty: World at War: Final Frontsiakin (Ps2)...



SYNOPSIS: Feeling the pressure from Allied advance, Hitler unleashes his secret weapons giving rise to a type of warfare the world has never seen. Throughout the European theater of WWII, Lieutenant John Schmidt comes face to face with these "weapons." The Office of Strategic Services (O.S.S., precursor to the C.I.A.) initiates missions behind enemy lines to find the source of the weapons terrorizing U.S. soldiers fighting the Third Reich. Schmidt is joined by Captain Joe Russo and his group of war-hardened GIs who have experienced for themselves the all-too-real horrors of war in battle. Together, they must find and destroy Hitler's horde of nightmare weapons before his horrific vision can be fully realized.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Traileri: The Prototype (2013) teaser

River of Darkness (2011)

Kuvaus: Idyllisen joenrantakaupungin rauha järkkyy pahemman kerran brutaalien murhien johdosta. Tapausten tutkiminen lankeaa synkeän varjon lailla sheriffi Will Loganin (Kurt Angle) ylle. Keissin edetessä Loganille selviää yhteisönsä jäsenien omaavan karmean salaisuuden. Niin karmean, että se saa kuolleetkin palaamaan rajan takaa elävien joukkoon... kosto mielessään....

Tuomio: ------

lauantai 4. elokuuta 2012

Resident Evil: Retribution Featurette - Alice's Story

Leffamusa - End Title - Richard Band

Mutant (1984) aka Night Shadows

Kuvaus: Veljekset Josh ja Mike (Wings Hauser, Lee Montgomery) ovat karistaneet kaupungin pölyt jaloistaan ja lähteneet autolomalle maaseudun rauhaan. Tuo rauha rikkoutuu kuitenkin pian Leatherfacelle lähisukua olevien punaniskojen toimesta, jotka antiikkisella lava-autollaan vallan vallattomasti kaahaillen, pakottavat velikullat tieltä pöpelikköön.

Kerätessään luitaan tienpielessä kaksikko tekee karmaisevan löydöksen. Penkalla kun köllöttelee pahoin piloille mennyt ruumis. Lainkuuliaiset veljet lähtevät siltä seisomalta tinanappia rinnuksissaan kantavan Will Stewartin (Bo Hopkins) pakeille, pyytäen tätä tulemaan mukaan, jotta tämä voisi ryhtyä tutkimaan mistä oikein onkaan kyse. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä ehdittyään takaisin löytöpaikalle, ei ruumista näy enää missään. Krapulaansa pois nukkuva pultsari kylläkin. Deekun poistuessa omille teilleen, Sheriffi tekee hätkähdyttävän havainnon. Aivan jalkojensa juuresta hän bongaa oudonnäköistä substanssia, jonka koostumus tutkittaessa paljastuu vähintäänkin kiehtovaksi. Mönjä kun on vampyyrinomaisesti kovastikin punasolujen perään.

Putkan sijasta Stewart järjestää lomalaisille yösijan erään paikallisen naisen luota. Yön tunteina Mike tekee tahtonsavastaisen katoamistempun ja aamusella Josh on tapahtuneesta äimänkäkenä. Sen sijaan, että Josh luottaisi Jenni Pääskysaaren ja hänen taustatiiminsä taitoihin, mies päättää lähteä kadonneen jäljille ihan ite. Tai noh, ei nyt ihan ite, sillä sivupotkiakseen hän saa Holly Piercen (Jody Medford), jonka avustuksella kaksikko onnistuu törmäämään veren makuun päässeisiin mutantteihin. Taistelu henkiinjäämisestä on valmis alkamaan...

Tuomio: Hieman viipyilevästi liikkeelle lähtevä, mutta edetessään jatkuvasti tahtiaan parantava mutanttihorrori, jonka loppukliimaksi on vähintäänkin eeppinen. Uudelleen tehty versio ilmestyi neljä vuotta myöhemmin Nightmare at Noon aka Death Streetin muodossa. Mukana tuolloinkin Wings Hauser ja Bo Hopkins.

The Expendables 2: Last Supper juliste

perjantai 3. elokuuta 2012

Traileri: The Revenant (2009)

Tämä näyttää itseasiassa sen verran pölhöltä, että joutuu varmaan katsomaan sen poikkee, jos vaan tänne asti ikinä saapuu...

Synopsis: This breakout horror comedy centers around a fallen soldier who somehow finds he has joined the ranks of the living dead. Bart Gregory (Anders) has just recently been laid to rest - so why is he still up and walking around? The only person Bart can turn to for answers is his best friend Joey (Wylde), and before long the two pals have surmised that blood is life. In order to survive, Bart requires a steady supply of it. Convinced that no one will miss the drug dealers and killers who have transformed LA into a swirling cesspool of crime and vice, the two friends decide to do law enforcement a favor by cleaning up the streets while collecting the precious blood needed to keep poor Bart from withering away into dust!

Ensi-ilta USA: 24.8.2012