maanantai 30. huhtikuuta 2018
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
Never Made Movies: Clive Barker's The Mummy
Tiesittekös, että kauhukirjailija ja elokuvantekijä Clive Barker suunnitteli 90-luvun alussa tekevänsä Mick Garrisin avustamana oman variaationsa Universalin Muumiosta. Ette tienneet vai? Noh, en tiennyt minäkään ennen eilistä iltapäivää, jolloin osuin eräällä elokuvasivustolla pyöriessäni kuviin, jotka erikoistehostevelho Steve Johnson tuolloin otti tätä nimenomaista projektia varten.
Barker ja Garris koittivat myydä ideansa Universalin pukumiehille, joilla heilläkin oli aikeinaan tuottaa uusinta versio Boris Karloffin tähdittämästä kauhistelusta. Tuottaja James Jacksin mukaan tämä uusi tuleminen oli tarkoitus tuottaa mahdollisimman pienellä rahalla, mutta kuitenkin niin, että se olisi aidosti pelottava, ja että siihen olisi mahdollista tehdä monituisia jatko-osia, mikäli tilanne niin vaatisi.
Kävi kuitenkin niin, että Barkerin ja Garrisin luoma visio osoittautui Universalin kannalta katsottuna lopulta liiankin kinkyksi ja perverssiksi tapaukseksi. Pukumiehillle kun tuotti jonkinasteisia vaikeuksia sulattaa sitä, että päähenkilö oli transseksuaali kulttijohtaja, jolla oli iso hinku herätellä muinaisia rättimaakareita henkiin maineikkaan museon sisuksissa. Maailma ja varsinkin Universal ei ollut tuossa vaiheessa vielä valmis tällaisen leffan tekemiseen, josta syystä Barkerin ja Garrisin projekti hylättiin ja jätettiin tyystin toteuttamati.
Vuonna 2015 Clive Barker kertoi kariutuneesta projektistaan Fangoria lehdelle jotakuinkin seuraavaa:
“Looking back, our version of The Mummy was precisely what the powers that were at Universal did not want,” Barker told Fango. “It made the Mummy story over for the late 20th century, not in terms of its effects—this was before CGI brought its dubious gifts to the process of horror filmmaking—but in terms of content. We had one particular narrative hook that we were very proud of. In the first scene, a strange boy-child is born, under circumstances—high howling winds and a ferocious thunderstorm—that suggest something unnatural is afoot. The narrative then jumps ahead 20 years or so, and we pick up the story of how sacred Egyptian artifacts are being brought to America for an exhibition that would put the Tutankhamen exhibit to shame.”
He continued, “An uncommonly beautiful woman is threaded into the action, a seducer and murderer of mysterious origin. Of the boy-child, now presumably grown to adulthood, we get no sight. Meanwhile, our antiheroine is seducing her way through the male character, only to be revealed in the third act as the boy-child, now turned via surgery and hormones into a woman.”
“We loved the idea, so much so that we put the mystery surrounding this ambiguous creature and her extraordinary secret at the heart of our story. Our creation was not welcomed at Universal, needless to say. The script, which Mick had labored hard over, working in a diminutive hotel room in London, which I visited daily for story conferences, was eviscerated by the script readers and our producers. How could we expect to get away with something so weird? Nobody in America, we were told, would accept such a ridiculous premise.”
Universalin yritykset Muumion uudelleen lämmittelyyn eivät kuitenkaan päättyneet tähän, vaan Barkerin ja Garrisin poistuessa kuvioista ohjausvastuuta tarjottiin myöhemmin niin Joe Dantelle, George Romerolle, Wes Cravenille ja hieman yllättäen Mick Garrisille, mutta lopulta kukaan edellämainituista nimistä ei kelvannut Universalille erinäisistä syistä, joista saatan hyvinkin vielä kirjoitella tämän otsakkeen alla, mikäli kiinnostusta niistä lukemiseen joltakulta siellä vähänkin vain löytyy.
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Heroes Three (1988) aka Warriors Three aka Three Warriors aka Hunted in Hong Kong aka To Live & Die in Hong Kong
Kuvaus: Jenkkiläinen sota-alus saapuu Hongkongin satamaan, pudottaen ohessa kyydistä loman viettoon suuntaavat sillit Jimin sekä Dutchin. Hetikohta maihin noustuaan mainittu kaksikko ajautuu tahtomattaan ja pyytämättä vaikeuksiin, sillä paikallinen sormiaan (westsidestorymaisesti) napsutteleva ja naamioita kasvoillaan käyttävä jengi ympäröi upseerin sekä herrasmiehen turpakäräjät mielessään.
Sankarimme taitavat pelätyn kung fun salat varsin oivallisesti, mutta reipasta ylivoimaa vastaan taistellessa väsy iskee nopeasti, eikä aikaakaan kun kaksikkomme jää kovasta vastaanlaitosta huolimatta alakynteen. Mutta kun hätä on suurin, on pelastava enkelikin lähellä. Tällä kertaa enkeli ilmaantuu paikalle yksityisetsivä Horatio Limin hahmossa, jolta löytyy sen verran ruista ranteestaan ja ruutia potkuistaan, että tuhmat jengiläiset katsovat parhaakseen paeta paikalta hippulat vinkuen.
Myöhemmin taitavana taistelijana tunnettu Jim katoaa mystisesti jälkiä sen isommin jättämättä, löytyen lopulta tylysti murhattuna hotellihuoneestaan. Dutch ja Horatio lyöttäytyvät yksiin selvittääkseen kuka Jimin tappoi. Vauhdikas ja vaarojen täyttämä etsintäreissu johtaa Hongkongin rikosten kyllästämään alamaailmaan, ja sitä rautaisella otteellaan hallitsevan kiinalaisen mafian jäljille. Ohessa paljastuu vielä sekin, ettei Horatio ole mikään tavallinen privaatti dekkari, vaan hän omaa ainutlaatuisen aseen, jonka edessä vihollisen kuin vihollisen puntti alkaa väkisinkin tutisemaan. Viimeinen taisto hyvän ja pahan välillä on valmis alkamaan...
Tuomio: Kaikin puolin pökkelön kömpelö kasarikungfuilu, jolla elokuvallisia arvoja ei ole nimeksikään, mutta viihteellistä vastaavaa siltikin roppakaupalla vaikka muille jaettavaksi. Pölhöviihteen puolelle mennään siis jälleen kerran, eikä siinä mitään, sillä Kolme taistelijaa puolustaa mainiosti mainitun kategorian kunniaa kaiken sen puolentoista tunnin kestoaikansa ajan. Hieman hankalasti löydettävä tapaus, vaan jos kohdallenne reisuillanne vain osuu, niin suosittelen ostamaan leffan pois katseltavaksi. Tästä ei leffa enää huonomman hyväksi voi mennä... vai voiko sittenkin? (liitä tähän kohtaan dramaattista musiikkia).
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
Kukkahattutädin aivopieru III
Saatiin sitten trilogia aikaiseksi tästäkin...
Ilta-Sanomien jutun voi halutessaan käydä lukemassa täältä.
perjantai 27. huhtikuuta 2018
torstai 26. huhtikuuta 2018
maanantai 23. huhtikuuta 2018
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
The Runestone (1991)
GRRRRR!!!!
Tuomio: Kirottu kivi ei pahemmin elokuvallisilla ansioillaan pääse loistamaan, mutta onko sillä sitten niin kauheasti väliäkään, sillä olihan tämä kokonaisuutena kuitenkin omassa pökiömäisessä lajissaan hyvinkin viihdyttävä tuotos. Oivallinen pätkä aivotoiminnan nollaamiseen rankan työviikon jälkeen tai vaihtoehtoisesti kaveriporukassa pienessä pöhnäsessä riffailuun.
lauantai 21. huhtikuuta 2018
perjantai 20. huhtikuuta 2018
Striking Distance (1993)
Kuvaus: Pittsburghin teollisuuskaupungin kaduilla lakia ja järjestystä työkseen valvova rikosetsivä Tom Hardy (Bruce Willis) valmistautuu isänsä Vincen (John Mahoney) kanssa matkaamaan poliisien tanssiaisiin. Matkaan tulee kuitenkin mutka, kun kaksikko hälytetään kesken kaiken jahtaamaan muiden ohella raitilla vauhdikasta pakomatkaa suorittavaa sarjamurhaajaa, jota Tomin setä Nick Detillo (Dennis Farina) epäilee vahvasti poliisiksi. Myös Tom epäilee samaa, sillä takaa-ajon tuoksinassa hän havaitsee karkuun epätoivon vimmalla pyrkivän rötöstelijän ajavan ajoneuvoaan kuin lainvartija ikään. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa. Takaa-ajo saa onnettoman lopun, sillä Tomilta menee jalka, ja isä Vinceltä puolestaan henki. Niin ja se murhamies. Lipettiin livahti pahalainen hänkin.
Yllämainitun lisäksi Tomilla on edessään oikeudenkäynti, jossa hänen on määrä todistaa entistä partneriaan, Jimmy Detilloa (Robert Pastorelli) vastaan. Tom kun käräytti tämän liiallisen voiman käytöstä, josta syystä Jimmy velipoika Danny (Tom Sizemore) sekä suurin osa työtovereistaan pitää miestä täytenä törkymöykkynä. Ennen jutun käsittelyä ilmenee, että Vince Hardyn kuolemasta vastuussa oleva murhaaja on saatu kiinni, ja tunnistettu Douglas Kesser (Robert Gould) nimiseksi heppuliksi. Tom on pidätyksestä tästä sitä kuuluisaa toista mieltä. Rautoihin lätkäisty kaveri näyttää nimittäin liian nyhveröltä sukankuluttajalta, eikä miltään mielipuoliselta sarjahenkiltäottajalta. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa.
Jimmy Detillo ei kuitenkaan kovasta odottelusta huolimatta koskaan saavu oikeusaliin tuomiotaan kuuntelemaan, vaan löytyy iltamyöhällä hengailemasta samalta sillankaiteelta, jolta äitinsä aikoinaan syöksyi Ahdin valtakuntaan kuolettavin seurauksin. Jimmy toistaa äitinsä tempun, saaden kyyneeleet virtamaan valtoimenaan niin Nickin, Dannyn kuin myös Tomin poskia pitkin. Danny syyttää raivoissaan Tomia veljensä kuolemasta, ajaen viimemainitun seurustelemaan lähemmin itsensä pullon hengen kera.
Kaksi vuotta myöhemmin Tom edustaa edelleenkin virkavaltaa, mutta ei enää rikosetsivänä, vaan Jokikyttänä ruorijuoppoja ja muita vesistöhörhöjä bongailemassa. Rinnalleen Hardy saa nuoren naispoliisin, Jo Christmanin (Sarah Jessica Parker), jonka tarkoituksena on pitää silmällä viinapirulle antautunutta kollegaansa. Pian kaupungin yli pyyhkii uusi murha-aalto, Tomin ollessa vakuuttunut tappajan olevan se ja sama, joka parisen vuotta takaperin pisti tylysti porukkaa kylmäksi. Hardyn mielestä kaikki keinot ovat sallituja hengenriistäjän kiikkiin saamiseksi. Mutta kun hänen entinen naisystävänsä löytyy raa'asta murhattuna, Hardy huomaa olevansa ykkösenä poliisin epäiltyjen listalla.
Tuomio: Rutiininomaista perusjännäriä tarjoileva Jokikyttä ei millään muotoa kuulu Bruce Willisin karriäärin parhaimmistoon, mutta paremman puuttessa senkin kertaalleen katselee ennen kuin selkäänsä ottaa. Willis esittää jälleen kerran tuliliemelle persoa pääjebua, joka kärsimästään krapulasta huolimatta onnistuu lopulta setvimään eteensä heitetyn rikosmysteerin sopivaksi asetetun kestoajan puitteissa. Krapula on tällä erää kuitenkin hieman lievemmän tyyppinen, sillä mitään Viimeisen partiopojan tai vaihtoehtoisesti Die Hard - koston enkelin tapaista jysäriä emme tällä erää pääse todistelemaan, vaan tämä darra on tosiaankin sellainen hangover light, joka (valitettavasti) pitää päähenkilömme kielenkannatkin kurissa liiankin hyvin. Mitään shaneblackimaisia sutkautuksia on siis Willisiltä tässä turha odottaa, vaikka muutama hyvä letkautus miehen suuhun onkin saatu silti istutettua. Mutta tämä onkin Jokikyttä, eikä mikään Die Hard, vaikkakin kansipaperi sen tyyppistä toimintaa kovasti meille lupaileekin. Ei pitäisi mennä moisia lupailemaan, jos se ei ole alkuunkaan totta.
Kastilista on Willisin lisäksi yllättävän kova, mutta eipä se ennenkään ole leffaa pelastanut, jos kässäripuolella mennään rytinällä metsähallituksen puolelle. Alkumetreillä elokuvan juonenkuljetus vaikuttaa varsin sekavalta päällekkäisine tarinoineen, joten ei ihme että katsojakin saattaa olla hetken aikaa hukassa, että mitäs hittoa onkaan oikein meneillään. Loppua kohden meno kuitenkin tasaantuu ja samalla hyytyy lopulta rutiininomaiseksi perusjännäriksi, johon on ripoteltu hitunen toimintaakin mukaan. Kastilista on siltikin kova, ja hieman ihmettelekin, että mites kaikki nuo mainitut nimet on onnistuttu saamaan menoon mukaan, kun meno ei niin kovin kaksista kuitenkaan ole. Semmoista kahden tähden arvoista, johon Sarah Jessica Parkerkin mahtuu mukaan vallan mainiosti.
maanantai 16. huhtikuuta 2018
lauantai 14. huhtikuuta 2018
torstai 12. huhtikuuta 2018
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
There Comes a Time When We Have to Stand Up and be Counted. This is the Story of One Man Who Did.
Muutama VHS-löydös tähän väliin...
tiistai 10. huhtikuuta 2018
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
lauantai 7. huhtikuuta 2018
Killing Hasselhoff (2017) aka Celebrity Death Pool aka The Hangover Part 4
Kuvaus: Yökerhoa pyörittävä Chris Kim (Ken Jeong) on pahemassa kuin pulassa. Rahat on loppu-slut ja siltikin koronkiskuri Wassersteinille (Will Sasso) pitäisi jostakin nyhjäistä vaivaiset 400 000 dollaria riihikuivaa kahisevaa. Hätä on siis suuri, mutta onneksi keino tilanteen ratkaisemiseksi on sekin lähistöllä. Jo useamman vuoden ajan Chris on nimittäin ottanut osaa "Kuka julkkis kuukahtaa tänä vuonna"- kisaan, veikaten järjestäen nallin napsahtavan itsensä Ritari Baywatch Ässän, David Hasselhoffin (David Hasselhoff) kohdalla. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan rahakas palkinto on mennyt joka ainut kerta sivu Chrisin suun. Tänä vuonna siihen tulisi kuitenkin muutos. Palkkiorahojen toivossa Chris ottaa tehtäväkseen tappaa The Hoff ihan itse ja omin käsin. Suureksi harmikseen Chris havaitsee pian, ettei toisen ihmisen likvidoiminen olekaan niin helppoa kuin hän aluksi kuvitteli. Ei etenkään silloin, kun kohteena sattuu olemaan David Hasselhoff...
Tuomio: Killing Hasselhoff on showpainiorganisaatio WWE:n tuottama antikomedia, jonka parasta antia on yllättäen The Hoff itse. Mies osaa selkeästi edelleenkin nauraa itselleen ja maineelleen, ja sitähän tekee tässäkin leffassa, vaikka katsojia ei välttämättä niin kovin nauratakkaan. Mukana menossa The Hoffin ja Ken Jeongin lisäksi nähdään muitakin "julkimoita" kuten Jon Lovitz, Justin Bieber, Michael Winslow sekä Gena Lee Nolin. Hulk Hogankin oltaisiin nähty, mutta hänen kohtauksensa leikattiin kaikki pois rasisimia sisältävien lausahduksiensa vuoksi.
perjantai 6. huhtikuuta 2018
torstai 5. huhtikuuta 2018
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Gleaming the Cube (1989) aka Skate or Die aka A Brother's Justice
Kuvaus: Brian Kelly (Christian Slater) on nuori skeittarikapinallinen, jonka päivät kuluvat huolettomasti kavereiden kanssa rullatessa Los Angelesin miljoonakaupungin asfalttiviidakossa. Isänsä (Ed Lauter) näkisi mielellään poikansa kuluttavan aikansa jonkin hyödyllisen parissa, eikä vain tuottamassa hänelle jatkuvia pettymyksiä koheltaessaan päättömästi pitkin poikin kaupungin katuja. Äitinsä (Micole Mercurio) puolestaan rakastaa rämäpäistä hulttiopoikaansa kaikesta huolimatta, vaikkakin huoli painaa hänenkin sydäntään. Brian kun ei skeittaillessaan käytä kypärää, eikä liioin muitakaan suojuksia. Perheeseen kuuluu mainittujen lisäksi Vietnamista lähtöisin oleva adoptioveli Vinh (Art Chudabala), joka puolestaan on käytökseltään hyvä ja opiskeiluissaankin hyvin menestyvä nuori mies. Eli toisin sanoen Brianin täydellinen vastakohta.
Päivänä eräänä Brian perheineen saa suureksi surukseen kuulla, että Vinh on löytynyt rähjäisestä hotellihuoneesta hirttäytyneenä. Poliisi pitää tapausta itsemurhana, mutta Brian on asian suhteen epäluuloinen, käynnistäen asian tiimoilta omat henkilökohtaiset tutkimuksensa. Jutun edetessä Brian löytää todisteet, jotka liityvät aseisiin, salakuljetukseen, että myöskin rikoksista kaikkein pahimpaan eli murhaan. Todisteet hallussaan Brian kääntyy virkavallan puoleen, mutta turhaan, sillä kukaan ei tunnu uskovan puheitaan todeksi. Pettynyt Brian ei kuitenkaan anna periksi, vaan aikoo napata veljensä murhaajan itse kavereidensa avustuksella, omilla käytettävissä olevilla aseillaan... rullalaudoilla!
Tuomio: Trashin'in menestyksen vanavedessä tehty skeittailujännäri, jonka juonenkuljetus on sitä luokkaa kaukaahaettua huttua, että aika vaikea tätä pätkää on millään muotoa todesta ottaa. Toimintaa löytyy jonkin verran, muttei tarpeeksi, ja skeittailuakin vain silloin, kun tilanne sitä erikseen vaatii. Elokuvan voisikin paremmin tiivistää siten, että kyseessä on trilleri, johon on ympätty mukaan rullalaudallisia elementtejä höysteeksi. Lopun skeittikliimaksi vetää koko homman lopulta sen verran överiksi, että pölhöviihteen puolelle mennään isosti ja rytinällä. Skeittijengi (joka sekin on hieman harhaanjohtava nimi) saa minulta täten arvokseen kokonaista kaksi taivaankappaletta. Enempi olisi liikaa ja vähempi taasen liian vähän.
Tässäpä mielikuva, jota on vaikea karistaa
pois päästään, kun se kerran sinne pesiytyy.
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)