Traileri: Andre The Giant (2018)

Traileri: Deep Blue Sea 2 (2018)

Traileri: Heathers (2018)

Jonathan of the Bears (1994) aka Jonathan Degli Orsi aka Keoma 2 - The Violent Breed

Kuvaus: Ollessaan pieni pojan koltiainen Jonathan Kowalski (Igor Alimov) joutuu tahtomattaan todistamaan, kuinka hänen vanhempansa murhataan tylysti paikalle osuneen konnajoukkion toimesta. Orvoksi jäätyään Jonathan asettuu löytämäänsä luolaan asumaan, jakaen sen omat vanhempansa menettäneen karhunpennun kanssa. 

Päivänä eräänä Jonathan päätyy intiaanikylään, jonka asukkeja päällikkö Tawanka (Floyd 'Red Crow' Westerman) johtaa suurella viisaudellaan voiman sijaan. Tawanka tykästyy nuoreen pellavapäähän siinä määrin, että ottaa tämän kasvattipojakseen. Aikuiseksi kasvettuaan Jonathan (Franco Nero) jättää kylän taakseen, etsiäkseen käsiinsä vanhempansa murhaajat. Aikansa näin tehtyään Jonathan havaitsee kuitenkin tulleensa pettymyksekseen liiaksi tavoittelemiensa tappajien kaltaisiksi, jättäen siten leikin kesken, palaten takaisin intiaanikylään, jota Tawankan kuoleman jälkeen johtaa nyt velipuolensa Chatow (Knifewing Segura). 

Rauhaisa elämä maaseudulla kestää kuitenkin vain sen hetkisen, sillä läheiseen kaupunkiin saapuu liikemies Fred Goodwin (John Saxon), joka pisnestensä ohella on kehitellyt aivan uudenlaisen keksinnön, jota polttomoottoriksi  kutsutaan. Käydäkseen polttomoottori vaatii tietenkin öljyä, ettekä ikinä arvaa mistä tätä musta kultaa mahtaakaan löytyä? Noh, intiaaniheimon mailtapa hyvinkin. Goodwin onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen alueen haltuunsa, eikä mikään mahti maailmassa estäisi häntä sitä saamasta. Ei edes Jonathan, jonka yritykset taivutella Goodwin jättämään kyläläiset rauhaan kaikuvat kuuroille korville. Ei niin paljon pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Jonathan nimittäin havaitsee keskustelujen ohessa Goodwinilla olevan äidilleen aikoinaan kuuluneen korun, josta syystä epäilykset kieroon kasvaneen liikemiehen osallisuudesta elokuvan alussa nähtyihin veritöihin heräävät. Toisaalta kyseessä on John Saxon, joten sen jo pitäisi olla riittävä todiste siitä, että tämän leffan pahishan se siinä keekoilee.

Kylään palattuaan Jonathan ryhtyy yhdessä Chatown kanssa valmistelemaan puolustautumista Goodwinin ja tämän miesten hyökkäyksen varalta. Hyvä niin, sillä pian pääketkumme miehineen jo kolkutteleekin kylän portteja pahat mielessään. Ovelahkon juonen ansiosta Jonathan ja Chatow selviytyvät ensimmäisestä taistelusta voittajina, tietäen varsin hyvin, että koko sotaa he eivät silti ole vielä voittaneet. Pian käy ilmi, että Jonathanin mielitietty Shaya (Melody Robinson) on jäänyt Goodwinin miesten vangiksi, jolloin sankarimme on pakotettu lähtemään pulassa olevaa neitokaista pelastamaan. Ei mene sekään reissu ihan putkeen, sillä Jonathan itse jää kiikkiin konnien armoille. Mutta kun hätä on suurin, niin apukin on lähellä. Tällä kertaa mainittu apu tulee suunnalta, josta Jonathan sitä vähiten osasi kuitenkaan odottaa.

Tuomio: Joku tarkkasilmäinen siellä saattoikin jo huomata, että eräs tämän pätkän vaihtoehtoisista nimistä viittaa vahvasti Enzo G. Castellarin ja Franco Neron aiempaan yhteistyöhön, eli Keomaan, jonka muistelin täällä jo arvostelleeni, mutta näköjään en sitten niin ole kuitenkaan tehnyt. Täytyypä korjata tuo erhe jossakin kohtaa lähitulevaisuutta, jahka sille päälle paukahdan.

Suoranaisesti tämä leffa ei niinkään ole jatkoa Keomalle, vaan enemmältikin se vaikuttaa vahvemmin uudelleenlämmittelyltä, sillä sen verran samankaltaisuuksia tästä Karhujen Joonatanista löytyy. Tunnelma on tälläkin kertaa haikean surumielinen  ja takaumia käytetään tarinan eteenpäin viennissä aivan samoin kuin Keomassakin. Tosin tässä niitä takaumia olisi voinut huoletta trimmailla kestoltaan lyhyemmiksi. Liian pitkään nimittäin tuntuivat kestävän ne. Toiminnallista reippailuakin jäin hieman enemmäti kaipailemaan, sillä paikoin puhumiseksihan tämä menee. Eritoten luonnonsuojelemisesta ja ihmisoikeuksista tuntuu juttua piisaavan aina kyllästymiseen saakka. Ei silti, tärkeitä asioitahan kumpainenkin tahoillaan on, joten olen valmis antamaan hieman löysää tässä kohdin, kun muutoin elokuvasta kuitekin pidin. Samankaltaisuuksista voisin vielä mainita senkin, että sankarishahmomme on tälläkin kertaa puoliveristä sorttia, tosin sillä pienellä erotuksella, että kumpikaan Kowalskin vanhemmista ei edustanut olemassa olollaan alkuperäiskansoja, vaan tämä puoliverisyys ilmenee tällä kertaa hyvin pitkälti henkisellä tasolla. 

Visuaalisesti leffa on hienon näköistä katsottavaa. Luontokuvaus pelaa kuin unelma, toimien hyvänä kontrastina elokuvan lopussa nähtävän, varsin djangomaisen rähjäisen ja kaduiltaan iljettävän mutaisen loppuhuipentuman välillä. Tavallisuudesta poiketen tämä elokuva kuvattiin muuten Venäjällä, eikä niinkään vaikkapa Espanjassa, jossa moni spaghetti westerneistä kulta-aikoina kuvattiin. Tieto, joka yllätti meikäläisen ainakin erittäin positiivisesti. Location scoutille täydet pointsit näyttävien kuvauspaikkojen löytämisestä ja vallinnasta.

Musiikistakin diggailin paljolti Keomaa enemmän. Siinä leffassa naislaulajan jatkuva ylimaallinen kiekuminen  ja mieslaulajan örinä ärsytti minua siinä määrin isosti, että muistelen joutuneeni pitämään sitä katsoessa useampia taukoja korvaparkojeni vuoksi. Tässä pätkässä musiikki toimii osana tarinankerrontaa, ollen laadultaan huomattavasti rauhallisempaa sortimenttia ja korvia säästävämpää. Näytteen musasta voitte halutessanne käydä kuuntelemassa antamani tähtimäärän alta.

Entäs näyttelemispuoli sitten? Noh, ei tässä pätkässä mitään Oscarin arvoisia suorituksia nähdä, vaan enemmäkin sellaisia perusesityksiä, joita olemme tottuneet Nerolta, Saxonilta ja muutamalta muulta näkemään. Rutiinisuorituksilla siis mennään, mutta se riittää. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, jos aiemmin ulos pykätty toimii edelleenkin. Kokonaisuutta ajatellen Jonathan of the Bears on puutteistaan ja virheistään huolimatta yllättävän tasokas throwback aikaan, jolloin italowesternejä pukattiin ulos kuin liukuhihnalta ikään. Kolme tähteä, ei enempää, ei vähempää.

Leffamusa - Live to Tell - Madonna

Traileri: The Cured (2018)

Päivän DVD-bongaus: Antropophagus aka The Grim Reaper aka Man Beast aka The Savage Island aka Man Eater

Jokin aika sitten tulin löytäneeksi divarista The Grim Reaper nimellä kulkevan variaation Joe D'Amaton ohjastamasta italokauhistelusta. Tuolloin sain suureksi pettymyksekseni havaita sen löydöksen olevan piloille sensuroitu jenkkiläpyskä. Kaikki hauska goreilu oli siitä poissa. Mälsää, eiköstä vain?

Toivuttuani harmistuksestani päätin, että etsin jostakin käsiini täyspitkän version tuon jenkkitorsoilun sillä korvatakseni. Vuosien vieriessä toivo leffan löytämisestä ehti kuitenkin hiipua siinä määrin, etten sitä enää tohtinut lopulta etsiä sen isommin. Tulin siihen lopputulemaan, että osuu sitten kohdalle, jos on osuakseen. No, tänään osui, sillä divarissa käydessäni löysin tuon vieressä näkyvän sieltä monen muun julkaisun joukosta yksin kököttelemästä. Saapasmaan oma julkkari, josta alkuperäiskielen lisäksi löytyy myös englanninkielinen ääniraita sekä tekstitys. Kakkoslevykin löytyy, joten ekstramatskuakin pääsen halutessani siis katselemaan. Kaiken kaikkiaan jälleen kerran varsin onnistunut bongaus, vaikka sen tässä ihan itse taasen toteankin.

Traileri: Ash vs Evil Dead Season 3 (2018)

Dead Before Dawn (2012)

Kuvaus: Casper Galloway (Devon Bostick) on arka ja nörttimäinen teini, jolla on taipumus olla liikeissään vähän turhankin ylivarovainen. Näin siksi, että isänsä kuoli tapaturmaisesti Occult Barn nimisessä okkultismitavarakaupassa ollessaan. Kaupassa, jonka muuten omistaa Casperin isoisä Horus Galloway (Christopher Lloyd). Päivänä eräänä käy ilmi, että Okkultisiten seura haluaa palkita Horuksen elämäntyöstään ja pystin pois hakeakseen hän tarvitsee liikkeeseen tuuraajan. Kuten hyvin arvata saattaa arpaonni osuu tietenkin Casperin kohdalle, joka pitkin hampain lopulta suostuu ottamaan pestin vastaan.

Ennen lähtöään Horus ohjeistaa sukulaispoikaansa, ettei kauppaa saa missään nimessä sulkea sen aukioloaikana, ovet on syytä lukita ennen pois lähtöä, ja ettei kukaan tai mikään saa lähestyä sylkyetäisyydelle hyllyn päällä nököttävää pääkallollista uurnaa, sillä sen sisällä asuu itse ultimate pahuus, jonka Horuksen isä Gilbert sen pohjalle aikoinaan onnistui vangitsemaan. Mikäli vangittu pahuus sattuisi jostakin syystä vapaaksi kuitenkin pääsemään, seuraisi siitä se, että ikiaikainen kirous pääsisi jälleen ihmisten ilmoille, muuntaen kaupungin asukit aivottomiksi zombeiksi... vai oliko se sittenkin demoneiksi? Ei kun nythän minä muistankin... zemoneiksi.... eli yhdistelmäksi ihmislihan makuun päässyttä elävää kuollutta sekä vanhan vihtahousun alaisuudessa työskentelevää katalan ketkua kätyriä.

Casperin kaverit saapuvat joukolla vierailemaan liikkeessä, ja jonka seurauksena edellä mainittu uurna päätyy tuhannen palasina lattialle köllöttämään, kirouksen lähtiessä leviämään kulovalkean tavoin lähimaastossa olevien kaupunkilaisten keskuuteen. Zemonien määrän hälyttävästi lisääntyessä Casperin on ystävineen saatava valloilleen päästämänsä pahuus pysäytetykse ennen aamunkajastusta, tai muutoin heidän kaikkien tulisi käymään isosti kalpaten. Taistelu aikaa ja zemoneita vastaan on valmis alkamaan...

Tuomio: Kauhuelokuvaksi tämä ei ollut tarpeeksi pelottava. Komediaksi taasen sitä luokkaa epähauska, etten oikein tiedä mihin kategoriaan tämän voisin työntää. Paitsi ehkä roskiin, mutta siinäkin on se vaara, että jään kiinni ympäristörikoksestä. Sisälsi muutamia hyviä oivalluksen poikaisia, muttei juuri muuta. Niin ja tietysti aina mainion Christopher Lloydin, joka tässäkin tekeleessä vastaa leffan parhaasta, joskin osaltaan liian vähäiseksi jäävästä annista. Yksi tähti leffalle, toisen mennessä ansaitusti legedaariselle veteraaninäyttelijä Christopher Lloydille.

Michael Myers Versus Jason Voorhees - Part 3

Traileri: Showdown in Manila (2016/18)

Death Kiss (2018) tiiseriposteri

Friday the 13th Part III - The Memoriam Documentary

The Russian Ninja (1989) aka Russian Terminator

Kuvaus: Mark Robinson (Frederick Offrein) on eläköitynyt salaisen palvelun agentti, joka työskentelee nykyisin talvipakkasessa toppatakkimallityttöjä kamerallaan kuvaten. Päivänä eräänä kuvauspaikalle ilmaantuu mystinen limusiinimies (Timothy Earle), jolla on Markille tuomisinaan tehtävä suoritettavakseen. Tehtävä, jonka onnistunut läpivienti saattaisi hyvinkin edistää idän ja lännen turhankin kireäksi pingottuneita välejä. Palkkioksi limusiinimies tarjoaa Robinsonille hulppeaa 200,000 dollarin summaa. Robinson kieltäytyy kuitenkin ottamasta jobia vastaan, sillä hän on - kuten tuli tuossa jo todetuksi - eläköitynyt, eikä siten ole halukas palaamaan takaisin operatiivin hommiin. Ikinä... koskaan... milloinkaan. Niinpä limusiinimiehelle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin viekkaudella ja vääryydellä kierosti kiristää vastahakoinen sankarimme takaisin suoran toiminnan pariin. Pumppuhaulikko tiukasti hyppysissään Robinson lähtee keikalle, estääkseen salaisten papereiden päätymistä pahat mielessä olevalle salaiselle organisaatiolle, jonka palkkalistoilla työskentelee pahamaineinen, mustiin kiireestä kantapäähän sonnustautunut ninja. Eikä mikä tahansa ninja, vaan itse Neukku Ninja!

Tuomio: Tämä Ninja Missionin (1984) itsenäinen jatko-osa on kyllä sen luokan pökkelöinti, että siitä on turha lähteä etsimään sen isommin mitään elokuvallisia arvoja. Pölhöviihteen puolellehan tässä  mennään heilahtamalla, ja siellä pysytään tiukasti aina leffan lopputeksteihin asti. Dialogi on umpisurkeata. Näyttelijäsuoritukset samoin, eikä nähdyissä lähitaistelukohtauksissakaan ole liiemmin hurraamista, sillä sen verran tönkkösuolatuilta nekin näyttävät. Ja siltikin Neukku Ninjan parissa viihtyy mitä mainioimmin. Se kun kuuluu juurikin siihen kuuluisaan kategoriaan niin huono, että se on hyvä. Niin ja onhan tässä taustamusana varsin messevää synamusaa, joka hivelee korvia nautittavasti koko leffan keston ajan. 

Elokuvana:                                    Pölhöviihteenä:

Traileri: Ghost Stories (2018)

The Legend of Tarzan (2016)

Kuvaus: Pöhheikön piällysmies Tarzan (Alexander Skarsgård) jätti vuosia sitten Afrikan tiheän kostean viidakon taakseen, omaksuen uudenlaisen elämän Greystoken lordina, John Clayton III:na rakas vaimonsa Jane Porter (Margot Robbie) vierellään. Päivänä eräänä apinoiden kasvattama aatelinen kutsutaan parlamentin edustajana takaisin Kongoon Belgian kuninkaan Leopold II:n toimesta, sillä tämä halajaa niin kovin esitellä Claytonille valtiossaan suorittamiaan uudistuksia. Clayton kieltäytyy ensin kohteliaasti kutsusta, mutta amerikkalainen poliittinen neuvonantaja George Washington Williams (Samuel L. Jackson) onnistuu puhua pulputtamaan vastahakoisen sankarimme myötämieliseksi reissun suhteen. Jane haluaa hänkin luonnollisesti lähteä miehensä matkaan reissun päälle, vaan Tarzan kieltää tätä tekemästä niin. Viidakko kun pitää sisällään monia vaarallisia juttuja, joista syistä Janen ei olisi hyvä sinne jalallaan astua. Jane kuitenkin muistuttaa miestään, ettei hän ole ainoa, joka siellä puskan keskellä aikuiseksi kasvoi, joten siitäs sait sinä suurin apinamies!

Tuoreltaan muodostettu kolmikko matkaa Kongoon, jonne saavuttuaan heille pian selviää, että salaliittoilua ja kostonhaluahan siellä kaiken taustalla lymyilee. Pääpukarina heiluu panamahattuinen belgialaiskapteeni Leon Rom (Christoph Waltz), jolla on omat katalan murhanhimoiset suunnitelmansa Kongon tulevaisuuden suhteen. Pysäyttääkseen Romin Claytonin on riisuttava paitansa ja päästettävä sisäinen eläimensä irti, sillä vain Tarzanissa - apinoiden kuninkaassa - on tarpeeksi roimaa alkumiehen voimaa lyömään luu tuhmia tuumailevan konnanketaleen kurkkuun.

Tuomio: Tulipa tämäkin tuotos viimein katseltua tuossa pois, ja täytyy kyllä sanoa, että olen minä parempiakin Tarzan leffoja elämäni aikana pois tuijoitellut. Kovin oli tavanomainen (välillä hölmöhkökin) juonenkuljennaltaan tämä, eikä siten oikeastaan eronnut mitenkään mistään muusta toiminnallisesta elokuvasta, joita pukkaa ulos kuin liukuhihnalta ikään. Tietokone-efektit täyttivät paikoin myös ruudun, näyttäen suurimman osan ajasta melkolailla kehnosti tehdyiltä. Eritoten eläimet, joiden näkeminen sai minut väkisinkin kaipaamaan ihka oikeita vastaavia. Oikeissa eläimissä on sentäs tiettyä luonnetta. Tietokoneistetuissa... not so much.

Skarsgård näytti ulkoisesti Tarzanilta niin paljon kuin punttisalilla käynti siihen edellytykset suo. Kovasti vain oli ilmeiltään yksitotinen tyyppi tämä Tarzan. Tyhjää tuijottava jurottaja, ei juuri muuta. Samuel L. Jackson oli taasen puolestaan tapansa mukaan oma itsensä. Jacksonille oli kirjoitettu suuhun sopivaksi muutama hyvä repla lausuttavaksi. Vakioksi muodostunutta motherfuckeria en muista hänen kuitenkaan sanoneen, mutta olisi siellä ainakin yksi kipale shittiä, joten se lienee korvannee ensin mainitun uupumisen. Christoph Waltz esittämä Leon Rom jäi konnanketaleena aikalailla rutiinisuoritukseksi häneltä. Palkkapussi käteen ja kotiin tyyppinen juttu siis. Margot Robbien esittämä Jane taasen koitti niin kovin olla itsenäinen, itsepäinen ja vahva naishahmo, vaan kiiltokuvaksihan se esitys lopulta jäi. Kokonaisuutena The Legend of Tarzan ei jaksanut minua isommin vakuuttaa. Semmoista kertakäyttöistä, tyhjää kolisevaa hömppäilyä, jonka pariin tuskin tulen enää tämän jälkeen sen kummemmin palailemaan.

Traileri: Summer of '84 (2018)

Traileri: Scorched Earth (2018)

Skin Trade (2014) aka Skintrade

Kuvaus: Kansainvälinen ihmiskauppa on kaikkinensa aikasta mälsä juttu. Sitä vastaan on taisteltava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Nykiläiskyttä Nick Cassidy (Dolph Lundgren) tietää tämän varsin hyvin, käyden omaa taisteluaan mainittua kauppaa harjoittavaa serbialaisgangsteri Viktor Dragovichia (Ron Perlman) vastaan. Erään satama-alueelle sijoittuvan ratsian yhteydessä Nick onnistuu nappaamaan Viktorin kiikkiin, mutta sen seurauksena hän tulee ottaneeksi hengiltä yhden konnanketaleen monista pojista. Dragovich on muutoinkin sen luokan limanuljaska, että hänellä on takataskussaan taitavaakin taitavampi lakimies, joka hoitaa ukon vapaalle jalalle tuossa tuokiossa. Nick on syystäkin tästä harmissaan, mutta voimaton tekemään mitään asian estämiseksi, ja niinpä Dragovich kävelee ulos poliisiasemalta virne naamallaan, mutta koston liekki sisällään kytien.

Jokin aikaa myöhemmin Dragovich saa kostonsa, sillä hän lähettää ryppään alaisiaan ottamaan hengiltä Cassidyn perheineen. Kuin ihmeen kaupalla Nick kuitenkin selviää iskusta hengissä, päätyen läheiseen lasarettiin toipumaan. Nyt on puolestaan Cassidyn vuoro janota kostoa, ja niinpä mies lähtee sairaalasta omin luvin kohti Bangkokia, jossa Viktor Dragovich viimeisimmän tiedon mukaan majailee. Paikan päälle saavuttuaan Cassidy törmää sikäläiseen rikosetsivään Tony Vitayakuliin (Tony Jaa), joka hänkin tonkii työkseen ihmiskaupan kimurantteja kiemuroita. Aluksi vastakkaisilla puolilla olevat miehet lyöttäytyvät monien mutkikkaiden tapahtumien jälkeen lopulta yksiin, pistääkseen lopullisen stopin Dragovichin lainvastaisille, ihmisarvoa alentaville puuhasteluille. 

Tuomio: Mienkiintoisella aiheella varustettu toimintapätkä, jonka punainen lanka kuitenkin pian hukkuu turpiinmätön, ammuskelujen ja muiden vastaavien väkivaltatekojen tuoksinassa. Pitää sisällään kaksi taidokkaasti toteutettua otsaanlyöntikisaa, joista päällimmäisenä parhaiten mieleen jää Tony Jaan ja Michael Jai Whiten välinen yhteenotto. Dolph Lundgren puolestaan pitää ikämiesosaston kunniaa yllä osoittaen, että kyllä se jalka hänelläkin vielä nousee, vaikkei ehkä enää niin korkealle kuin parhaina vuosinaan. Peter Weller tekee pikaisen vierailun Lundgrenin pomona, saaden sanottavakseen yhden varsin nasevan repliikin, jääden kuitenkin muutoin taustalla hilluvaksi tyypiksi. Perlmanin Dragovich on konnana hyvä, mutta ei ehkä tarpeeksi uhkaavan oloinen, jotta hänestä olisi sillä kurin vastusta Jaalle ja Lundgrenille. Plussat Lundgrenille myös siitä, että on ollut mukana tätä pätkää käsikirjoitamassa. Jatko-osallekin pedataan paikkaa, vaikkei avointa loppua tekijöiden mukaan siten alunperin kirjoitettukkaan. 

Traileri: Kickboxer - Retaliation (2018)

Daughter of Darkness (1990)

Kuvaus: Cathy (Mia Sara) on jo jonkin aikaa kärsinyt mieltään piinaavista painajaisunista, uskoen vahvasti niiden olevan kytköksissä omaan isäpappaansa. Haudattuaan äitinsä Cathy lähtee reissun päälle Transylvaniaan, etsiäkseen siellä jossakin mahdollisesti majailevan isänsä käsiinsä. Suorittaessaan tutkimuksiaan Cathy saa sapiskaa paikalliselta poliisilta, jolla on omat epäilynsä siitä, miksi amerikkalaisnainen oikeasti on maassa. Samaan aikaan toisaalla hämäräperäinen, mysteerien sävyttämä kultti kiinnostuu sekin Cathyn puuhasteluista. Heillä kun saattaisi hyvinkin olla tuiki tärkeää tietoa Cathyn isästä, tämän olinpaikasta ja edesottamuksista. Mutta onko kaikki sittenkään lopulta aivan sitä, miltä ulkoa päin näyttää?

Tuomio: Televisiolle tuotettu, pökkelön puoleinen ja tahdiltaan kuin täi tervassa etenevä vampyyrikauhistelu, jota katsellessa voi hyvinkin tuntea elämänvoimansa imettävän ulos kropastaan. Täyttää tuubaa, jota ilmankin oltaisiin varsin mainiosti pärjätty.

Kammottavat unet, jotka muuttuvat karmiviksi painajaisiksi.

Öh... okei... ihan sama...

Traileri: Slender Man (2018)

His Curse Is Your Salvation

Jatketaas vielä hetki löydösten parissa, sillä tänään vieraillessani eräässä toisessa divarissa, lähti matkaani sieltä kaikki kolme Lance Henriksenin tähdittämän Millenium töllösarjan esityskautta. Kovin usein en ole näihin reissulani törmannyt, joten käytin tietenkin tilaisuuden hyväkseni ja ostin ne pois ennen kuin joku muu menee niin tekemään. The X-Files saikin nyt sitten seuraa tuolla hyllykössäni, sillä saman poppoon tuottama sarjahan se tämäkin on. Nyt tarttis löytää vielä se lyhyen lännäksi jäänyt The Lone Gunmen, niin saisin siten tämänkin kollektiivin lähes täyteen. Salaisista kansioista kun on vielä se yksi kausi tuloillaan...

A Warlock's Home is His Castle...Forever!

Muutama joulua ennen ja sen jälkeen hommaamani sinireiska...

Ylärivi vas. oik: Theatre of Blood, The Haunted Palace, Hands of the Ripper

Alarivi vas. oik: The Fall of the House of Usher, Saturn 3

Assassin's Creed: Embers

Old Man Ezio...