perjantai 31. tammikuuta 2014
Sakura Killers (1987) aka American Killers
Kuvaus: Joukkio ilkeitä pahisninjoja murtautuu yösydännä Los Angelesin keskustassa sijaitsevaan tutkimuslaitokseen, vieden sieltä mukanaan tärkeän näköisen beta-nauhan. Hiukkasen myöhemmin, eli seuraavana päivänä, samaiset ninjat hiippailevat Everstin (Chuck Connors) ranchin tietämissä, aikeinaan ottaa golf-swingiään harjoittava ukkelinpaha hengiltä. Pieleenhän se menee, sillä Eversti ampuu varjosoturit kuoliaaksi laukustaan esiin kaivamallaan haulikolla. Booya! That's what you get, when you try to mess with The Colonel!
Käy ilmi, että varastettu nauha on löytänyt tiensä Taiwaniin, ja jotta se saataisin sieltä takaisin, on jonkun lähdettävä sitä hakemaan. Niinpä Eversti kääntyykin parhaan tuntemansa operatiivin, Dennisin (George Nichols) puoleen. Dennis kun on aiemmin viettänyt paljolti aikaa saarella, tuntien tavat ja ihmiset paremmin kuin omat taskunsa. Ihan ypönä Dennisin ei kuitenkaan tarvitse pahaa Ninja-organisaatiota vastaan taistella. Mies saa nimittäin paikan päällä avukseen ystävänsä Sonnyn (Mike Kelly), kuvan kauniin Manjin (Manji Otsuki), sekä vanhan viisauksia pullollaan olevan Mestarin (Jack Long), jonka omalaatuisen treenimontaasin ansiosta dynaaminen duommekin oppii ninjutsun salat. Sillä vain ninja voi päihittää toisen ninjan...
Tuomio: 80-luvun kuumimman ninjabuumin aikaan tuotettu toimintapökkelöinti, jossa tahaton huumori, kömpelöhkö näyttelemistyö, että myöskin totaalisen överiksi vedetyt taistelukohtaukset lyövät kättä yhteen mitä herkullisimalla tavalla. Täyttä parhautta edustavaa pölhöviihdettä koko rahan edestä siis. Epäsuorille jatkoille päästiin myöhemmin samana vuonna White Phantomin muodossa....
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
torstai 30. tammikuuta 2014
Escape from L.A. (1996)
Kuvaus: Los Angeles vuosimallia 2000. Voimakas maanjäristys irroittaa enkelten kaupungin Kalifornian osavaltiosta. Veden ympäröivästä saaresta muodostetaan rikollista elementtiä edustaville rötöstelijöille oma oleskelupaikkansa. Sanomattakin selvää, ettei alue ole mikään rattoinen country-klubi, vaan siellä vallitsee viidakon sana ja laki. Silmä silmästä, lammas lampaasta ja niin päin pois.
Kolmetoista vuotta myöhemmin Yhdysvaltain presidentin (Cliff Robertson) silmäterä, tyttärensä Utopia (A.J. Langer), varastaa hetken mielenhäiriössä isänsä hallussa olevan mustan laatikon, joka pitää sisällään vempeleen, jolla maapallon sähköt saadaan yhdellä napinpainalluksella lopullisesti katkaistuksi. Laatikko muassaan Utopia katoaa mutkaista tietä näkymättömiin, kohti Los Angelesin vankisaarta. Presidentti on luonnollisesti tyttärensä touhuiluista hyvin hyvin vihainen, peläten ohessa tuomiopäivän aseen joutumista vääriin käsiin. Laatikko pitää siis saada takaisin. Mitä pikimmin, sen parempi.
Lootaa noutamaan pakotetaan silmälappuinen Snake Plissken (Kurt Russell), jolla on ruhtinaalliset kymmenen tuntia aikaa tehtävän suorittamiseen. Muutoin suonissaan kiertävä myrkky (johon presidentillä on vasta-aine) tappaa hänet hengiltä. Armoton taistelu aikaa vastaan on jälleen kerran valmis alkamaan...
Tuomio: Surkeahkoa mainettaan ehdottomasti parempi toimintaseikkailu, joka ei aivan yllä loistokkuudessaan originaalin tasolle, ollen silti erinäisistä pikkufiboistaan huolimatta äärimmäisen äijämäinen viihdepläjäys. Olisi tämän suonut paremminkin aikoinaan menestyvän, sillä lippuluukkufloppauksen takia emme koskaan tule näkemään Snaken Pakoa maapallolta. Sääli sinänsä sekin...
Tunnisteet:
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
John Carpenter,
Kurt Russell,
scifi,
Snake Plissken,
toiminta
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
Oceans of Fire (1986)
Kuvaus: Ben Laforche (Gregory Harrison) saa tehtäväkseen toteuttaa projekti Prometheuksen, maailman syvimmälle yltävän öljynporaustornin rakentamisen. Olosuhteiden ollessa pahimmat mahdolliset, tapahtuu erinäisiä onnettomuuksia, joiden seurauksena hommansa osaavia sukeltajia menettää henkensä. Jotta urakka saataisin valmiiksi, on menetyt sammakkomiehet tietenkin korvattava uusilla. Niinpä Laforche suuntaa tiensä lähimpään rangaistuslaitokseen, palkaten sieltä joukon erityiskoulutuksen saaneita rötöstelijöitä jatkamaan tornin rakentamista. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Laforche on pakotettu taistelemaan raivoavaa merta vastaan, kuin myös pitämään värväämänsä vangit kurissa projektin loppuun saakka...
Tuomio: Alkuperäisidealtaan mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan kuolettavan tylsä katastrofipätkä, joka ripeähkön toiminnan sijasta keskittyy enimmäkseen leukojen loksuttamiseen ja kakan jauhamiseen. Parempiakin disaster leffoja on tarjolla, joten kantsii mieluummin etsiä käsiin joku sellainen, ja jättää tämä kuorsausfesti tyystin oman onnensa nojaan. Että näin.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
draama,
elokuvat,
katastrofi,
seikkailu,
televisio,
toiminta,
tulipalo,
vankila,
vhs,
öljy
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Pistin tilaten: Rewind This!
"Expertly tells a comprehensive story of the rise and fall of the VHS format."
Tuon luettuani olin täysin myyty ja pistin levyn heti kättelyssä tilaukseen. Olihan sillä hintaa, sen myönnän häpeilemättä. Vaan jotenkin minusta tuntuu, että tämä dokumentti on sisältönsä puolesta takuuvarmasti jokaisen siihen sijoittamani euron arvoinen.
The Condemned (2007)
Kuvaus: Välimamerikkalaisessa vankilassa viruva, entinen erikoisjoukkojen sotilas, Jack Conrad (Steve Austin), odottelee rähjäisessä sellissään kuolemanrangaistuksensa täytäntöönpanoa. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahdu, sillä sikarikas mediamoguli ostaa Conradin vapaaksi, värväten hänet osaksi uutta (ja kaiken lisäksi vielä laitonta) reality-sarjaansa.
Ex-solttu roudataan kiireenvilkkaa syrjäiselle saarelle, jossa tämän tulisi taistella yhdeksää eri puolilta maailmaa sinne kiikutettua vankia vastaan. Miljoonien katsojien seuratessa tuomittujen taistelua internetin välityksellä, jokaisen osaa ottavan vangin päässä takoo ajatus: vain yksi heistä voi selvitä voittajana hengissä maaliin...
Tuomio: Isojen henkselihousuisten poikien suoran toiminnan täyttämä Hunger Games, jossa nyrkit viuhuvat, kallot murskautuvat ja ruumiita tulee tasaisen tappavasti kuin liukuhihnalta. Keskinkertaiseen ja nopeasti unholaan painuvaan tapaan. Stone Cold Steve Austinin debyyttipääosaleffa, jossa mukana menossa myös legendaarinen ex-futaaja Vinnie Jones.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Leffamusa - Life in a Dangerous Time - Cutting Crew
Soi elokuvassa White Water Summer...
DeathSport Isn't Just a Game. In The Year 3000, It's the Only Way to Survive!
Tässä tulisi nyt näitä edellisessä postauksessa lupaamiani leffalöydöksiä...
Ghoulies/Ghoulies II: Gremlinsin jälkimainingeissa tehtyä miniörkkimörkkeilyä kahden elokuvan verran.
DeathSport: Death Race 2000:sen epäsuora jatko-osa, jossa ajellaan kilpaa futuristisilla moottoripyörillä. Mukana menossa David Carradine sekä Richard Lynch.
The Hike: Ostin kun halvalla sen sain.
Exit Speed: Ei mitään hajua minkälaisesta leffasta tässä on kyse. Fred Ward ja Lea Thompson näyttäisivät olevan mukana menossa, joten kaippa tästäkin jotakin irti saapi.
Bloodsport II: Van Dammen tähdittämän Bloodsportin eka jatke. Ilman Van Dammea tosin...
The Last Detail: Kasettiversioni alkoikin jo olemaan aikalailla valmis kaatopaikalle roudattavaksi. Erittäin mieluinen päivitys onpi tämä siis.
The Condemned: Ex-showpainijan Stone Cold Steve Austinin pääosittama toimintarymistely. Battle Royaleahan tässä apinoidaan niin maan perusteellisesti ja tasaseen, että heikompaa alkaa jo heti alkumetreillä hirvittämään isosti.
Virtuosity: Ruohonleikkaajan ohjanneen Brett Leonardin virtuaali/todelliseen maailmaan sijoittuva scifistely, jossa Denzel Washington ottaa yhteen Russell Crowen kera. Vuosia ennen American Gangsterin ilmestymistä vieläpä...
Battle Force aka The Biggest Battle: Umberto Lenzi taas, mutta jälleen kerran kukaan ei oikein tunnu tietävän minne...
White Water Summer: Tästä minulla ei ole minkäälaista muistikuvaa, joten on hyvinkin mahdollista, että en ole sitä aiemmin edes nähnyt.
The Prophecy of the Tiger: Ehdottomasti viikon WTF leffa ainakin mitä juonikuovioon tulee. Tämä pätkä nimittäin yhdistelee itämaiset taistelulajit, mystiikan ja Robert Louis Stevensonin Jekyll ja Hyde tarinan yhdeksi kokonaisuudeksi. Veikkaan, ettei kovinkaan hyvin kuitenkaan...
4 You Scifi Classics: Pitää sisällään seuraavat elokuvalliset tuotokset: The Man From Planet X, Beyond the Time Barrier, The Time Travelers, The Angry Red Planet.
Tämmöisiä löytöjä tulin eilisen pakkaspäivän aikana tehneeksi. Ensi kerralla luvassa taasen sitten jotakin aivan muuta.

divari,
draama,
dvd,
elokuvat,
Jack Nicholson,
Jekyll ja Hyde,
karate,
kauhu,
Kevin Bacon,
kirjat,
kirpputori,
komedia,
Robert Louis Stevenson,
scifi,
seikkailu,
showpaini,
toiminta
perjantai 24. tammikuuta 2014
Talvinen Tammerkoski
Kävin tuossa aamusella kiertelemässä jälleen keskustan kirpparit/divarit lävitse, tehden mukavasti erinäisiä löytöjäkin. Niistä kuitenkin enemmälti huomenissa, sillä tämä postaus on pyhitetty muutamalle valokuvalle, jotka nappasin Tammerkoskea ylittäessäni....
Ai niin! Jos joku siellä nyt ihmettelee mihin se Wicker Man postaus hävisi, niin otin sen pois. Tässä illan mittaan minulle tuli sellainen fiilis, ettei siihen kisaan juurikaan kukaan osaa tulisi ottamaan, ja päätin välttää isomman pettymyksen poistamalla postauksen kokonaan. Samalla ilmoittelen tässä, että moiset kilpailut ovat ainakin tällä haavaa ohi. Vannomaan en tosin mene, ettenkö jotakin leffantynkää tulevaisuudessa vielä tyrkylle laittaisi, mutta näillä näppäimillä niin tuskin tulee ihan heti tapahtumaan. Ugh, olen puhunut!

torstai 23. tammikuuta 2014
Shadow Conspiracy (1997) aka The Shadow Program
Kuvaus: Presidentin tiedonantajana työskentelevä Bobby Bishop (Charlie Sheen) on Washingtonin poliittisten piirien todellinen Power Player. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Bobby vedetään tahtomattamaan mukaan likaiseen peliin, jonka lopullisena tarkoituksena on hallituksen kaataminen. Valkoisen talon sisuksissa liikuskelee häikäilemätön petturi, jonka henkillöllisyyttä selvitäessään Bobby joutuu suoraa tämän tulilinjalle. Sisäpiirien luottomiehestä on tullut silmänräpäyksessä julkista riistaa, josta jokainen taho tahtoo saada osansa. Huikea, vaarojen täyttämä kujanjuoksu on valmis alkamaan....
Tuomio: George P. Cosmatosin (mm. Rambo: First Blood Part II, Tombstone) ohjastama poliittinen salaliittotrilleri, joka onnistuu olemaan käänteissään ennalta-arvattava, että myöskin äärimmäisen epäuskottava. Tätä pysty millään tosissaan ottamaan, vaikka mukana olevat, pätevätkin näyttelijät parhaansa kyllä yrittävät. Kaiken kaikkiaan alta riman vedetty suoritus, jolle olen pakotettu antamaan kaksi tähtöstä, kun en käyttämäni asteikon vuoksi puoltatoista voi sille antaa.
Tunnisteet:
arvostelut,
Carlos Estevez,
Charlie Sheen,
dvd,
elokuvat,
politiikka,
trilleri
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
tiistai 21. tammikuuta 2014
Past, Present or Future, Never Count Out The Count!
Otetaas tähän väliin muutama viimeaikainen VHS-löytö. Edellisistä sellaisista kun on ehtinyt jo vierähtää vähän liiankin pitkä tovi...
A Feast at Midnight: Ei haisua harmaintakaan mistä tässä leffassa on kyse. Muuta kuin, että Christopher Lee on siinä mukana, ja se jo pelkästään riittää elokuvan ostosyyksi.
The Torture Chamber of Dr. Sadism: Tämän nähnyt viimeksi kakarana, ja ainoa muistikuvani tästä leffasta on kohtaus, jossa hevoskärryt kuskeineen päivineen matkaavat läpi hirtettyjen ihmisten metsikön. Oli kait siellä jotakin muutakin karmivaa, mutta tähän hätään en muuta muista... :D
Dracula A.D. 1972 aka Dracula Today: Tuli lähinnä ostettua siksi, että se sattui olemaan samassa pöydässä kirpparilla kuin tuo listan ensimmäinen. Löytyi ennestään jo DVD:nä ja niin pois päin.
The Horror of Frankenstein: Komediallista Frankensteinelua Hammer Filmsin tyyliin.
Asylum: Hammer Filmsin kilpailijan Amicuksen hullujen huoneelle sijoittuva (3 tarinan) kauhuantologia. En muista tätä aiemmin koskaan nähneeni. Voi olla hyvä. Voi olla olemattakin...
The Mummy's Shroud: Hammer Filmsin muumio leffojen kolmas osio. Tätäkään en muista aiemmin nähneeni. Tämäkin siis voi olla hyvä, vaan voipi se toisinkin olla...
The Old Dark House: Hammer Filmsin päivitysversio Universalin kolkytluvun alkupuolella tuottamasta klassikosta.
The Creeping Flesh: Christopher Lee ja Peter Cushing ties monettako kertaa samassa leffassa. Ei sillä, että se olisi mitenkään huono juttu. Pikemminkin päinvastoin...
Että tämmöisiä löydöksiä tällä erää. Ensi kerralla tuttuun tapaan taasen jotakin aivan muuta.

Amicus,
antologia,
Bram Stoker,
Christopher Lee,
Dracula,
elokuvat,
Frankenstein,
Hammer Films,
kauhu,
kirjat,
kirpputori,
Mary Shelley,
Peter Cushing,
vhs
maanantai 20. tammikuuta 2014
The Bodyguard (1976) aka Karate Kiba aka Viva Chiba! The Bodyguard
Kuvaus: Karatemestari ja narkoottisia aineita kiihkeästi vastustava Chiba (Sonny Chiba) palailee reittilennolla New Yorkista takaisin kotiin Tokioon. Lento sujuu suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Mitä nyt muutama konekaapparin ketku käy ryttyilemään sankarillemme, ja tämä hakkaakin ketaleista oikeutetusti ulosteet (ja tekohampaat) pihalle alta aikayksikön.
Tokioon saavuttuaan Chiba järjestää mediaa varten tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoittaa puhdistavansa rakkaan kotomaansa kadut kaikenmaailman pulveri- ja pillerikauppiaista kertarysäyksellä. Samalla hän tarjoaa palveluksiaan henkivartijana sille henkilölle, jolla on tiedonjyväsiä tarjolla diilerien ja huumeparonien edesottamuksista. Heti lehdistösession jälkeen mysteerinen nainen lähestyy Chibaa, kertoen omaavansa tuikitärkeää informaatiota edellämainituista rötöstelijöistä ja heidän likaisista pisneksistään. Nainen kuitenkin pelkää henkensä puolesta, ja niinpä hän tarttuukin Chiban tarjoukseen, palkaten miehen henkilökohtaiseksi kevincostnerikseen. Aluksi yhteistyö sujuu auvoisesti, mutta onko naiseen sittenkään lopulta luottaminen....
Tuomio: Ripeän toiminnan puutteesta kärsivä Chibailu, jonka pahimpiin synteihin kuuluvat (ensin mainitun lisäksi) liian lähelle zoomailtu shaky-cam, täysin luokaton editointi, sekä korvia raastavan karmaiseva dubbaus. Kaiken kukkuraksi tämän jenkkijulkaisun alkumetreille on menty ymppäämään täysin turha kohtaus, jossa kaksi newyorkilaista karate-opea keskustelee Chiban ja Bruce Leen eroavaisuuksista. Ilmankin oltaisiin pärjätty vallan mainiosti. Yksi starba irtoaa meitsiltä tälle kompostiläjälle, josta olisi osaavimmissa käsissä voinut tulla jotakin huomattavasti parempaa...
Tunnisteet:
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
huumeet,
karate,
mafia,
Manga,
rikos,
sarjakuvat,
Sonny Chiba,
toiminta
lauantai 18. tammikuuta 2014
perjantai 17. tammikuuta 2014
If Chins Could Kill
tiistai 14. tammikuuta 2014
maanantai 13. tammikuuta 2014
My Mom's a Werewolf (1989)
Kuvaus: Kotirouva Leslie Shaberin (Susan Blakely) elämässä ei ole pahemmin hurraamista. Miehensä Howard (John Schuck) kun on jatkuvasti töissä, ja Leslie tuntee siten itsensä täysin hylätyksi. Turhautumistaan purkaakseen Leslie tekee kuten moni muu samassa tilanteessa oleva nainen: lähtee eläinkauppaan koiralle kirppukauluria ostamaan.
Pet Shopissa ollessaan Leslie kohtaa hyllyjen välissä lymyilevän liikkeenpitäjän, Harry Thorpenin (John Saxon), jolla on silmillään tosi kuulit aurinkolasit, ja hypnoottinen katse piilossa niiden takana. Näin siksi, että Thorpen on yrittäjänä olemisen ohella myös täydenkuun aikaan karvaa kasvava, mainittua taivaankappaletta kitapurje kierona ulvoskeleva ihmissusi. Thorpen iskee silmänsä Leslieen ja terävät hampaansa tämän varpaiden väliin. AUTS!
Purema saa Lesliessä aikaan epämiellyttäviä muutoksia, joita nainen parhaan kykynsä mukaan koettaa peitellä muulta perheeltään. Turhaan, sillä tyttärensä Jennifer (Tina Caspary) ja tämän (kauhuleffoista ja Fangorian sivuilta oppinsa saanut) ystävänsä Stacey (Diana Barrows) huomaavat pian missä mennään, ja neuvokkaan kaksikon tehtäväksi jääkin löytää jokin keino, jolla palauttaa äitikulta takaisin normaalitilaansa.
Tuomio: Karmaisevan kehno ja äärimmäisen epähauska kauhukomediaviritelmä, joka olisi aivan hyvin saanut jäädä kokonaan tekemättä. Yksi tähti. Sekin menee John Saxonille, ei itse elokuvalle.
Tunnisteet:
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
ihmissudet,
kauhu,
komedia
lauantai 11. tammikuuta 2014
Everything or Nothing: The Untold Story of 007 (2012)
Kuvaus: Nimen ja numeron tietävät kaikki, mutta kuinka moni tietää tarinan siitä, kuinka Bond sai alkunsa, ja kuinka tämä tänäkin päivänä supersuosittu agentti aikoinaan päätyi Flemingin kirjoittamien opusten sivuilta valkokankaalle seikkailemaan. Tämä dokumentti kertoileepi sen...
Tuomio: Mielenkiintoinen ja erittäin informatiivinen katsahdus maailman kuuluisimman salaisen agentin, James Bondin syntyyn, sekä läpikäytyihin komplikaatioihin hahmon kääntämisessä elokuvalliseen muotoon. Ehdoton Must See kaikille Bond-faneille, ja oivallinen tutumissessio niille, joille mainittu vakooja on totaalisen tuntematon tekijä.
Tunnisteet:
agentti,
animaatiot,
arvostelut,
dokumentti,
dvd,
elokuvat,
Ian Fleming,
James Bond,
kirjat,
lego
torstai 9. tammikuuta 2014
The Kidnapping of the President (1980)
Kuvaus: Hail to the chief we have chosen for the nation.... Amerikan Yhdysvaltain presidentti Adam Scott (Hal Holbrook) lähtee diplomaattiselle vierailulle pohjoisessa sijaitsevaan naapurivaltioon, jota myös Kanadaksi kutsutaan. Pian Torontoon saavuttuaan Scott joutuu häikälemättömän etelä-amerikkalaisen terroristin, Roberto Assantin (Miguel Fernandes), ja tämän vastakkaista sukupuolta edustavan naisapurinsa kaappaamaksi. Aivan salaisen palvelun johtajan Jerry O'Connorin (William Shatner) hölmistyneen nenän alta.
Assanti pitää pressaa vankinaan panssaroidussa, räjähtein varustellussa rahankuljetusautossa, josta vapaan maan el jefeä on äärimmäisen vaikea saada millään tavoin ulos. Yritykset autoon sisään pääsemiseksi kun johtaisivat sen välittömään räjäyttämiseen. Kaiken kukkuraksi Assanti ilmoittaa, että mikäli hänen esittämiinsä vaatimuksiin ei suostuta, auto räjähtää taivaan tuuliin tasan kello 24 reikä leipä. Jotta näin ei pääsisi tapahtumaan, O'Connor on pakotettu löytämään jokin keino tai konsti, jolla päästä Assantista eroon, ja saada presidenttikin ulos autosta, ennen kuin se olisi liian myöhäistä....
Tuomio: Jännittävä, sujuvasti liikkeessä oleva kidnappaustrilleri, joka kärsii ajoittain pienoisista tarinallisista epäuskottavuuksista. Mutta niin kärsii moni muukin leffa, joten who cares, sillä onhan tässä pätkässä pääosassa sentäs William Shatner, joka heittää kehiin yllättävän tiukkaa settiä, jättäen ylenpalttiset juustoilut vähemmälle. Toisin sanoen hän siis näyttelee vakavasti... tai ainakin näyttelee näyttelevänsä niin.
Shatnerin lisäksi Hal Holbrook on myös hyvässä vedossa sarkastisen kuivaa huumoria viljelevänä (ja pelottomana) presidenttinä, ja aika vaikea minun on löytää pahaa sanottavaa konnagalleriaa edustavan Miguel Fernadesinkaan suorituksesta. Kokonaisuutena erittäin positiivisen oloinen tuotos, jolle annakin tässä kohdin arvosanaksi kolmisen kappaletta kultaisia tähtösiä. Pohjautuu käsikirjoitustakin rustaamassa olleen Charles Templetonin samaa nimeä kantavaan novelliin.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
draama,
dvd,
elokuvat,
kidnappaus,
kirjat,
rikos,
toiminta,
trilleri,
William Shatner
Traileri: Outpost: Rise of the Spetsnaz (2013)
Missä lie viipyilee tämäkin leffa? Viime vuonna kesällä kuitenkin saanut jo ensi-iltansa ja kaikki. Luulisi siis, että olisi jo pukannut tiensä vuokraamoihin ja myyntiin tännekin...
Synopsis: The third instalment in the popular Nazi zombie saga restores the series to its WW2 origins and introduces a new hero in Dolokhov (Bryan Larkin), a member of Russia’s elite special forces. His strength and survival skills are sorely put to the test when he is captured by the Germans and taken to an underground bunker, where the most horrifying experiments are under way.
Street Crimes (1992) aka Dead Even
Kuvaus: Brian O'Neal (Dennis Farina) sekä partnerinsa (Mc Hammerilta housunsa ostanut) Tony Carter (Michael Worth) ovat kumpainenkin poliiseja, partioiden Los Angelesin rikoksen kyllästämiä katuja. Brian, vanhan liiton jepari kun on, luottaa oikeutta jakaessaan käsiaseensa voimaan, kun taasen Tony puolestaan kieltäytyy käyttämästä tuliasetta tyystin, pistäen konnat ketoon mahtavan kung funsa avulla. Äly hoi älä jätä!
Suorittaessaan jengipidätystä eräskin Jimmy (Ron Yuan) haastaa Tonyn katutappeluun, nyrkein ja jaloin käytäväksi. Kaikkien yllätykseksi Tony ottaa haasteen vastaan, ja pian kaksikko löytääkin itsensä vastatusten hylätyn nyrkkeilynsalin kehästä. Tony osoittaa olevansa parhaista parhain voittamalla matsin, ansaiten siten myös Jimmyn vastahakoisen kunnioituksen osakseen. Sana taistosta leviää kulovalkean tavoin naapurustoon, eikä aikakaan kun muutkin kriminaalit ryhtyvät kilvan haastelemaan heitä kiusaavia kyttiä otsaanlyöntikisailuihin. Fight Club lainvalvojien ja lakia rikkovien välillä on juuri syntynyt.
Paikallinen rikollispomo Gerardo (James T. Morris) on enemmän kuin käärmeissään taistoklubin saavuttamasta suosiosta. Sen sijaan, että konnanketaleet tekisivät rötöksiä, he keskittyvätkin enemmän tappelemaan kehässä kyttiä vastaan. Sellainen peli ei Gerardon mielestä vetele alkuunkaan. Niinpä hän ottaakin Tonyn (joka joskus kauan sitten pelasti henkensä) julman kostonsa kohteeksi. Viimeinen taisto kahden gladiaattorin välillä on valmis alkamaan....
Tuomio: Merhi/Pepin asteikolla mitattuna semmottis keskivertotuotos. Enimmäkseen edesmenneen Dennis Farinan ansiosta. Kaksi tähteä pläjäytän tässä kohdin tälle hojohojoilulle.
Inside King Fu Magazine????
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
maanantai 6. tammikuuta 2014
Blow Out (1981) aka Personal Effects
Kuvaus: Jack Terry (John Travolta) työskentelee halpiskauhuleffoja tehtailevan yhtiön ääniteknikkona. Eräänä iltana äänitysreissulla ollessaan Terry todistaa jotakin kauhistuttavaa: auto syöksyy sillalta veteen, vieden sen sisuksissa olevat kaksi ihmistä mennessään.
Äänimies syöksyy sukkana uppoavan auton perään, onnistuen pelastamaan menopelin interiööristä pelkääjän paikalla istuneen nuoren naisen, Sallyn (Nancy Allen), mutta kuskin virkaa hoitanutta ei. Pian tapahtuneen jälkeen onnettomuuden uhri paljastuu merkittäväksi presidenttiehdokkaaksi. Terry alkaakin epäillä, oliko todistamansa happeninki sittenkään aksidentti, ja oliko sillalta kuulunut pamahdus pistoolinlaukaus?
Tuomio: Brian De Palman tirehtöröimä, jännityksen mestarin Alfred Hitchcockin jalanjäljissä kohtuu sujuvasti tarpova salaliittotrilleri. Ei ehkä miehen parasta antia, mutta varsin viihdyttävä teos kuitenkin. Kolme tähteä meitsiltä saapi tää.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
Brian de Palma,
dvd,
elokuvat,
John Travolta,
murha,
Nancy Allen,
rikos,
trilleri
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Leffamusa - Fight Escape/Main Title - Harold Faltermeyer
Tunnisteet:
80's,
Arnold Schwarzenegger,
elokuvat,
Harold Faltermeyer,
kirjat,
musiikki,
scifi,
Stephen King,
toiminta
lauantai 4. tammikuuta 2014
Päivän leffakokoelmalöytö: Rare Cult Cinema (12 Films)
Tämmötis kokoelmahässäkkä löytyi tällä kertaa kirpparilla poiketessani. Pitää sisällään seuraavat harvinaiset kulttikuvatukset....
- African Safari
- Almost Hollywood
- Deathrow Gameshow
- Indian Paint
- The Kidnapping of the President
- Liar's Moon
- My Mom's a Werewolf
- Road to Nashville
- Santee
- Secret File: Hollywood
- The Specialist
- The Young Graduates
- African Safari
- Almost Hollywood
- Deathrow Gameshow
- Indian Paint
- The Kidnapping of the President
- Liar's Moon
- My Mom's a Werewolf
- Road to Nashville
- Santee
- Secret File: Hollywood
- The Specialist
- The Young Graduates
Tunnisteet:
80's,
Adam West,
draama,
dvd,
elokuvat,
ihmissudet,
Johnny Cash,
kauhu,
kirpputori,
komedia,
musiikki,
toiminta,
trilleri,
western,
William Shatner
perjantai 3. tammikuuta 2014
torstai 2. tammikuuta 2014
Dead People Don't Cry
Alkaneen vuoden kunniaksi pieni esittely viime vuoden loppupuolella tekemistäni elokuvallisista hankinnoista....
Silent Hill - Revelation: Ei kovinkaan kaksinen tasoltaan tämä Silent Hillin jatke. Tuli hankittua enimmäkseen siksi, että sillä kurin tämäkin leffasarja on täysipäinen.
Boxcar Bertha: En ole ihan varma olenko tätä koskaan nähnyt, vaikka Scorsesen leffoja olen paljolti nähnytkin. Noh, sehän selviää vain katsomalla elokuva jossakin kohtaa poikkee...
Fantomas Collection: Pitää sisällään kaikki kolme Fantomas pätkää. Joskus tulleet töllöstäkin, mutta joka kerta olen jostain syystä onnistunut missamaan ne. Nyt ei sitä vaaraa enää ole...
Everything or Nothing - The Untold Story of 007: Nimen ja numeron tietävät kaikki, mutta kuinka moni tietää tarinan siitä, kuinka Bond aikoinaan päätyi Flemingin kirjoittamien opusten sivuilta valkokankaalle seikkailemaan. Tämä dokumentti kertoileepi sen...
Dracula: Yksi monista Dracula filmatisoinneista. Pääosassaan Masters of the Universe leffan Skeletor.
Possessed by Night: Eroottista trillerin (ainakin oletan niin) tynkää Shannon Tweedin ja Sandahl Bergmanin tapaan....

Footprints On The Moon aka La Orme: Saapasmaasta lähtöisin oleva seiskytlukuinen tsykologinen trilleri. Voi olla hyvä, voi olla että ei ole....
Who Saw Her Die? aka Chi l'ha vista morire?: Ex-James Bondin George Lazenbyn tähdittämä italomurhamysteeri. Voi olla hyvä, voi olla että ei ole...
Heroes Two aka Fang Shiyu yu Hong Xiguan: Mukava lisäys alati kasvavaan Shaw- Bros kokoelmaani.
The Wizard of Gore (2007): Herschell Gordon Lewisin vuonna 1970 ulospykäämän kulttikauhistelun riimeikki, joka ei tasoltaan juurikaan päätä huimaa. Joku tosin voisi sanoa samaa siitä originaalistakin, heh.
Blow Out: Joskus kauan sitten nähnyt tämän töllöttimestä. Ihan kauheasti en siitä muista, mutta nythän minä pääsen tämän läpyskän avulla muistojani verestelemään...
Operation Condor: Armour of God II: Jos seikkailulla on nimi, sen täytyy olla Jackie Chan....
Että tämmöisiä olivat viime vuoden lopun vimoset leffahankinnat. Ensi kerralla sitten luvassa taasen jotakin aivan muuta.
Tunnisteet:
Bram Stoker,
divari,
dokumentti,
Dracula,
dvd,
elokuvat,
Fantomas,
Ian Fleming,
Jackie Chan,
James Bond,
kauhu,
kirjat,
kirpputori,
pelit ja konsolit,
seikkailu,
Silent Hill,
toiminta,
trilleri
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Happy New Year
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)