sunnuntai 31. toukokuuta 2015
perjantai 29. toukokuuta 2015
Kung Fury + Hackerman's Hacking Tutorials - How to Hack Time
Tunnisteet:
aikamatkailu,
David Hasselhoff,
fan made,
Hitler,
komedia,
kung fu,
natsit,
retro,
scifi,
short film,
toiminta
torstai 28. toukokuuta 2015
Predator: Dark Ages
Tunnisteet:
fan made,
predator,
scifi,
short film,
toiminta
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Eyes of a Stranger (1981)
Kuvaus: Miamissa liikuksii enimmäkseen naisia raiskaava/hengiltä ottava mielipuoli, ja se saa televisiotoimittaja Jane Harrisin (Lauren Tewes) niskavillat nousemaan pystyyn. Jopa siinä määrin,että nainen käyttää kaiken hänelle suodun lähetysajan varoittaakseen kanssasisariaan tämän pervertikon sairaanloisista puuhasteluista, vedoten ohessa miljoonakaupungin asukkaita kokoamaan rivinsä murhaajan pysäyttämiseksi. Käsittääkseni semmoiset toimet kuuluvat poliisille, mutta mistäpä se minä mitään tiedän.
Varoituksista huolimatta uhriluku jatkaa kasvottoman tappajan toimesta tappavan tasaisesti. Virkavalta osoittaa edelleenkin olevansa ilmeisen kädetön, eikä leipäkään tunnu maistuvan enää leivälle. Mutta sitten Harris tekee päivänä eräänä mielenkiintoisen, mutta samanaikaisesti kammottavan havainnon. Hän nimittäin näkee naapurustossaan asustavan Stanleyn Herbertin (John DiSanti) käyttäytyvän epäilyttävän oudosti, Voisiko olla niin, että Stanley on se aidosti mieleltään vinohko lunatikki, jonka suorittamat verityöt ovat niin kovin kansalaisia järkyttäneet. Into piukeana Jane kääntyy oikeuslaitosta edustavan miestystävänsä Davidin (Peter DuPre) puoleen, esitellen tälle teoriansa murhaajan mahdollisesta henkillöllisyydestä. Vaan arvatkaas kaksi kertaa uskooko Dave hänelle kerrottua. No ei tietenkään. Sehän nyt olisikin ollut liian helppoa, jos olisi uskonut.
Jane on lisäksi huolissaan siskonlikastaan Tracysta (Jennifer Jason Leigh), joka tyttönä pienenä joutui maanisen molesterin pahoinpitelyn kohteeksi. Traumaattinen kokemus, joka sai hänet uskomaan olevansa eksoottinen tanssijatar Dakota Moss, eikä niinkään Tracy. Heh, ei vaineskaan. Kunhan yritin taasen hoopottaa teittiä. Aikuisten oikeasti tuo traumaattinen tapahtuma vei Tracyltä kyvyn nähdä ja kommunikoida muiden ihmisten kanssa suullisesti. Sokea ja samaan aikaan myöskin mykkä. Ei mikään helppo rasti nuoren naisen alun kannettavaksi. Takaumien kautta tapahtunutta uudelleen elävä Jane on satavarma siitä, että tappaja valitsee Tracyn seuraavaksi uhrikseen. ja sehän ei käy laatuun alkuunkaan. Tomera toimittajatäti onkin valmis tekemään kaikkensa estääkseen historiaa toistamasta itseään, ja pysäyttämään psykopaattisen murhamiehen... lopullisesti.
Tuomio: Alunperin suoraviivaisemmaksi trilleriksi tarkoitettu, mutta tehosteguru Tom Savinin gore-efektien myötä slashermäisiä piirteitä saanut jännityselokuva, joka kaikessa kaavamaisuudessaan jää kokonaisuutena lopulta varsin keskinkertaiseksi tuotokseksi. Jennifer Jason Leigh:n leffadebyytti.
Tunnisteet:
80's,
arvostelut,
elokuvat,
Jennifer Jason Leigh,
kauhu,
Lauren Tewes,
sarjamurhaaja,
slasher,
trilleri,
vhs
tiistai 26. toukokuuta 2015
lauantai 23. toukokuuta 2015
True Survivor - David Hasselhoff Commentary
Tunnisteet:
David Hasselhoff,
kommenttiraita,
Kung Fury,
musiikki,
scifi,
short film,
toiminta
perjantai 22. toukokuuta 2015
I'm Batman
Elokuvallinen tarjonta oli tämän aamun kirpparikierroksella siinä määrin niukassa, etten tullut ostaneeksi tällä erää levyäkään. Yleensä löytyy aina jotakin, mutta nyt ei onni ollut leffojen suhteen matkassa. Ensi kerralla sitten...
Ihan tyhjin käsin en sentäs kuitenkaan kotiin palannut, sillä löysinhän minä sieltä tuon kuvassa näkyvän bobble-head Batmanin. Kirpparin täti tosin uumoili sen enemmänkin sairastavan Parkinsonia, kun päänsä tärisi niin vallan mahdottomasti siinä kassapöydällä rahastamistani odotellessa. Olisko tuo sitten mikään ihme, sillä onhan Batman ottanut iskua päähänsä uransa aikana useammin kuin kerran, joten kyllä sillä höykkyyttämisellä jokin vaikutus kaveriin täytyy olla. Että näin.
Tunnisteet:
batman,
bobble-head,
DC Comics,
kirpputori,
sarjakuvat,
supersankarit
torstai 21. toukokuuta 2015
Meanwhile, at The Joker's Hideout...
Tunnisteet:
DC Comics,
Jokeri,
sarjakuvat,
superrikollinen
Star Trek : Axanar - Prelude to Axanar
Tunnisteet:
avaruus,
intependent film,
Kate Vernon,
prelude,
Richard Hatch,
scifi,
seikkailu,
Star Trek,
televisio,
Tony Todd,
tv-sarjat
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
tiistai 19. toukokuuta 2015
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn
"The most merciful thing in the world . . . is the inability of the human mind to correlate all its contents. We live on a placid island of ignorance in the midst of black seas of infinity, and it was not meant we should voyage far. The sciences, each straining in its own direction, have hitherto harmed us little; but some day the piecing together of dissociated knowledge will open up such terrifying vistas of reality . . . that we shall either go mad from the revelation or flee from the deadly light into the peace and safety of a new dark age."
- H.P. Lovecraft
Tunnisteet:
Cthulhu,
Cthulhu Mythos,
H.P. Lovecraft,
kauhu,
kirjat,
kokoelma,
scifi
maanantai 18. toukokuuta 2015
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Terror Just Beneath the Surface
Sain tuossa jokin aika sitten mahdollisuuden vierailla erään nimeltä mainitsemattoman videovuokraamon kellarissa. Mukaan lähti aika läjä erinäisiä VHS-nauhakkeita, joista seuraavassa kuvallista raporttia linkkeineen päivineen...
Alarivi vas. oik: Alien Nation, Star Trek - The Next Generation II, Stop! Or My Mom Will Shoot
Alarivi vas. oik: The Osiris Chronicles, Wishmaster 2: Evil Never Dies, Hercules and the Amazon Women
Tunnisteet:
80's,
alien,
apina,
Christopher Lambert,
elokuvat,
Emilio Estevez,
kauhu,
Martin Sheen,
scifi,
Simon Templar,
sota,
Star Trek,
Sylvester Stallone,
televisio,
The Saint,
toiminta,
tv-sarjat,
vhs,
vietnam,
Wings Hauser
lauantai 16. toukokuuta 2015
torstai 14. toukokuuta 2015
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
BATHROOM!
Tunnisteet:
bathroom,
Hulk,
Marvel,
sarjakuvat,
supersankarit,
Thor,
äänitehoste
tiistai 12. toukokuuta 2015
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
WARNING! 'Strait-Jacket' Vividly Depicts Axe Murders!
Arvostelun kirjoittaminen tökkii taasen sen verran, että jätän sen hetkeksi hautumaan, ja esittelen tässä kohdin tylsähkösti jokusen tekemäni leffahankinnan...
Ja sitten olisi vielä nämä...
Yllänäkyvien lisäksi tuolla olisi vielä vino pino läpikäymättömiä VHS-tapeja, joista olisi tarkoitus tehdä lähitulevaisuudessa blogipostaus. Niistä sitten enemmälti, jahka ehdin tarkemmin vilkaisemaan mitä tulinkaan oikeastaan hommanneeksi. Sitä odotellessa voitte vaikkapa vilkaista, että kuinkas tuota Strait-Jacketia aikoinaan tehtiinkään....
Tunnisteet:
Charles Bronson,
dvd,
elokuvat,
Hammer Films,
Joan Crawford,
kauhu,
kokoelma,
kotimainen,
kummitukset,
Lee Van Cleef,
lumimies,
making of,
Peter Cushing,
scifi,
slasher,
toiminta,
vhs,
western,
William Castle,
zombiet
perjantai 8. toukokuuta 2015
torstai 7. toukokuuta 2015
Batman, Wolfman, Frankenstein or Dracula - The Diamonds
Tunnisteet:
batman,
Bram Stoker,
DC Comics,
Dracula,
elokuvat,
Frankenstein,
kirjat,
Mary Shelley,
musiikki,
sarjakuvat,
supersankarit,
Wolfman
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Beretta's Island (1994) aka One Man Weapon
"Can't you see I'm retired" - Franco Beretta
Kuvaus: Eläköitynyt Interpol-operatiivi Franco Beretta (Franco Columbu) haluaisi vain ajella moottoripyörällään, pullottaa omatekoista vinettoaan ja pumpata rautaa parhaan ystävänsä Arnold Schwarzeneggerin (Arnold Schwarzenegger) kanssa. Harmi vain, etteivät menneisyyden varjot osaa jättää miestä rauhaan, sillä pian eräs entisistä työtovereistaan (Dimitri Logothesis) ilmestyy Francon kynnykselle sitä kuuluisaa vielä yhtä keikkaa tarjoten. Beretta kieltäytyy aluksi kunniasta, mutta pyörtää puheensa kuulleessaan ystävänsä kuolleen ilkeän pulverikauppiaan Johnny Carreran (Van Quattro) toimesta.
Kosto mielessään Franco suuntaa tiensä Sardinian saarella sijaitsevaan kotikyläänsä, julistaen sinne saavuttuaan sodan rikollista elementtiä edustavia vastaan. Ihan yksin Francon ei kuitenkaan tarvitse sotia, sillä mies saa tarvittavaa tulitukea kuvankauniilta huumekytältä Lindalta (Elizabeth Kaitan), kuin myös Dallasin Cliff Barnesilta (Ken Kercheval), sekä sihteerikkö Celesteltä (Jo Champa). Viimeinen taisto käydään kuitenkin Francon ja Carreran välillä. Armoa antamatta ja keinoja kaihtamatta...
Tuomio: Pökkelömäisen kömpelö toimintareippailu, jossa Ison-Arskan vahvasti pituusrajoitteinen kaveri Franco Columbu ponnistaa maasta vuorosanojaan hepäselvästi mökeltäen, konnanketaleita ketoon ohessa ladaten aivan liian hilpeän syntsamusan säestämänä. Ehtaa pölhöviihdettä siis parhaimillaan.
Arnold itse tekee pikaisen visiitin omana itsenään, maksaen takaisin kaikki ne Columbun tekemät vierailut omissa projekteissaan, joista päälimmäisenä voisi mainita vaikkapa Terminaattorin ja Conan Barbaarin. Mainittakkon tähän loppuun vielä sekin. että Columbulle tämä proggis on ollut varsin henkilökohtainen, sillä miekkonen on ihan itse rustanut käsikirjoituksen ja kaivannut kuvettaan rahoittaaksen leffan tekemisen. Ollaakseen näin osana huumeiden vastaista taistelua ympäri maailman. Hieno ele, joka rainan kehnohkon toteutuksen vuoksi painuu helposti unholaan.
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
Tunnisteet:
Arnold Schwarzenegger,
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
Franco Columbu,
huumeet,
kosto,
poliisi,
rikos,
toiminta
Arnold Acts Out His Films In 6 Minutes
Tunnisteet:
Arnold Schwarzenegger,
Commando,
Conan The Barbarian,
elokuvat,
Expendables,
huumori,
Junior,
Terminator,
The Running Man,
total recall,
True Lies,
Twins,
ura
maanantai 4. toukokuuta 2015
lauantai 2. toukokuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)