Road House (1989)

Kuvaus: Dalton (Patrick Swayze) on ulosheittäjistä parhain, joka nakkaa sinut alta aikayksikön takaisin luontoon, mikäli muita asiakkaita häiritsevä känniääliöintisi karkaa pahemman kerran lapasestasi. Vuosien varrella miehestä tästä onkin muodostunut elämää suurempi legenda, jonka uskomattomista urotöistä paikalla olleet aikalaiset kertovat edelleenkin kiikkustuolissa kiikkuessaan lattialla istuville lastenlapsilleen.

Samainen legenda on kantautunut monen mutkan kautta myös Double Deuce nimistä kapakkia pyörittävän Frank Tilghmanin (Kevin Tighe) korviin, ja iltana eräänä hän saapuukin tapaamaan Daltonia työpaikalleen työtarjous mielessään. Frankin Missourin Jasperissa sijaitseva juottola on nimittäin ajan saatossa rappeutunut järjettömän väkivallan ja maallisten paheiden likaiseksi pesäkkeeksi, jonka siivoamiseen vain Dalton erikoistaitoineen on kykeneväinen. Vastaansa Dalton saa sikäläisen hämärämiehen Brad Wesleyn (Ben Gazzara) ja tämän kovanyrkkiset sikaniska-apurit, jotka keinoja kaihtamatta ovat valmiita pistämään pisniksiinsä sekaantuvan bouncerin tuhannen halki, poikki ja sitä myöden myös pinoon. Lopullisesti.

Tuomio: Zenbuddismia, läskin tummumista, machopullistelua, tissejä ja takapuolia, ja homoerotiikkaakin tasapuolisesti tihkuva kasariäksöneeri, josta on turha lähteä etsimään älyllistä tarinankerrontaa, sillä sellaisen löytäminen tästä pätkästä on yhtä vaikeaa, kuin heinän löytäminen neulasuovasta. Kyseessä onkin hyvin pitkälti totaalinen aivotoiminnan nollaava turpaanmättöooppera, jonka parissa viihtyy parhaiten pienessä sievässä ja kaveriporukan kanssa sitä katsoen.

Jeff Healey Bandin soittama musa luo mukavasti tunnelmaa, ja tärkeässä sivuroolissa mukana heiluva Sam Elliott on olemukseltaan supercool ilmestys. Swayze osoittaa puolestaan hallitsevansa hojohojon salat kohtuullisen hyvin, saaden tiukan vastuksen taistelulajeja harjoittavasta Marshall R. Teaguesta, jonka naama on monelle meistä tullut tutuksi monenmonituisista tv- ja elokuvarooleistaan. Onpa mukaan menoon saatu huijattua myös showpainikehistä mainetta itselleen roppakaupalla haalinut Terry Funk, jonka verenkyllästämät Hardcore-matsit alan toista legendaa Mick Foleya vastaan ovat luokkaa legendaarisia.

Niin ja sitten siellä on vielä itse pääpahista esittävä Ben Gazzara, joka on kyllä tässä leffassa sen luokan ketku, että meikäläisenkin teki mieli käydä sipaisemassa kaveria leukaan jalastani ottamalla sukalla. Naiskauneutta tässä elokuvassa edustaa pääosin Kelly Lynchin esittämä lekuri, jonka roolina on paranella Swayzen taiston tuoksinassa saamat haavat, näyttää silmälaiseneen fiksulta, ja olla se nainen, jota kaikki elokuvan kaksilahkeiset itselleen tavoittelevat.

Kokonaisuutena Road House - kuuma kapakka on kaikessa pölhöydessään tyypillinen 80-lukuinen väkivaltasirkus, jonka parissa pari tuntinen vierähtää oltermannisissa tunnelmissa, sillä onhan tämä pätkä kaikilta osiltaan sen luokan juustoa, ettei paremmasta väliä. Mutta oikealla tavalla niin, ja se tekeekin leffasta sillä kurin ajattoman klassikon, jonka pariin on helppo palata useammankin katselukerran jälkeen.  Jatkoille päästiin yllättävän myöhään, eli vuonna 2006 Road House 2 - Last Callin muodossa.

Traileri: Camino (2016)

Alistair MacLean's Breakheart Pass (1975)

Kuvaus: Eletään vuotta 1873. Ilkeähkön puoleinen kurkkumätäepidemia piinaa Fort Humboldin sotilaslinnakkeen asukkeja, ja tilanne siellä näyttää päivä päivältä toivottomammalta. Yhdysvaltain hallitus reagoi tukalaan tilanteeseen ripeästi, lähettämällä tappavan taudin kourissa riutuville soltuille junanvaunullisen lääkkeitä, ja muita tarpeeseen tulevia oheistarvikkeita. Matkan taittuessa läpi Kalliovuorten jyhkeiden ja lumisten maisemien, käy ilmi, että matkustajien joukossa on joku, joka on valmis tekemään kaikkensa, ettei juna koskaan saavuttaisi päämääräänsä. Jopa tappamaan. Useammin vieläpä kuin kerran.

Matkustajilla on kuitenkin onni matkassaan, sillä junan vankityrmässä viruu kahleissaan hirsipuu tuomion osakseen saanut korttia iskevä revolverisankari John Deakin (Charles Bronson), joka Poirotin omaisesti ryhtyy ratkomaan ympärillään vellovaa mysteeriä, saaden selville, että kyse on isomman luokan konspiraatiosta, jollaista ei edes itse Fox Mulder ole konsaan nähnyt.

Tuomio: Viihdyttävän puoleinen mysteeriwestern, joka yhdistelee mitä sopivimmissa määrin dekkareista tutuksi tulleen juonenkuljetuksen villin lännen maisemiin. Charles Bronson on tasokkaan jämerä omassa roolissaan, saaden oivallista tukea esitykselleen pätevästi miehitetyltä sivuosakaartilta, josta löytyy sellaisiakin nimiä kuin Richard Crenna, Ben Johnson, Ed Lauter, Charles Durning ja tietysti Bronsonin oma morsmaikku Jill Ireland. Taustalla soivasta musiikista puolestaan vastaa edesmennyt Jerry Goldsmith, jonka letkeästi eteenpäin svengaava spagulänkkäriteema tuo ajoittain mieleen toisen legendan, Ennio Morriconen maan mainiot sävellykset. Pohjautuu Alistair MacLeanin samaa nimeä kantavaan opukseen, jota en ole muistini mukaan lukenut, mutta mielelläni ohjemistooni otan, jos sen jostakin käsiini vain saan. 

Fake Trailer: Ninja Eliminator I, II, IV

Traileri: The Angry Birds Movie (2016) Trailer #2

Tänään se sitten alkaa

Salaisten kansioiden kymmenes, minisarja muotoon mahdutettu, kuuden jakson mittainen kausi nimittäin. Kahden episodin voimin vieläpä. FOXILLA. Kello 21:00 - 22:50. Muistakaahan katsella. Omakustanteinen FOXIN mainostaminen päättyy tähän.

Täytyy sanoa, että mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää tämän minisarjan suhteen, Olin aikoinani (ja olen edelleenkin) nimittäin aikasta iso X-Files fani, ja minulta löytyy luonnollisesti kokoelmistani kaikki yhdeksän aiemmin ilmestynyttä tuotantokautta, kuin myös ne kaksi elokuvanmittaista tuotantoa. Niin ja iso läjä kaikenlaista oheismatskua, joista täällä jokunen vuosi takaperin jo kirjoittelinkin. Sen postauksen voi halutessaan käydä tsekkaamaassa täältä.

Mielenkiinnon lisäksi suhtaudun alkavaan minisarjaan pienellä varauksellakin. Kakkosleffa, eli The X-Files - I Want To Believe oli nimittäin meikälle aika iso pettymys, ja sitä katsellessa usko oli tosiaan koetuksella moneen eri otteeseen. Oli se vaan sen verran kehno tapaus, että siitä toipuminen on osittain vieläkin kesken. Jospa tämä tänään starttaava pikapyrähdys parantaa nekin haavat lopullisesti.

Mainittakoon tähän loppuun vielä, että sarjan luoja Chris Carter on omien sanojensa mukaan kirjoittanut kässärin kolmanteen X-Files filkkaan, joten saatamme hyvinkin nähdä sankarimme vielä kertaalleen valkokankaallakin seikkailemassa. Onpa ollut puhetta myöskin mahdollisten televisiolle tuotettavien lisäjaksojen teostakin. Toivossa on hyvä elää, sillä totuushan on edelleenkin jossakin tuolla, ellei sitten kaurapuurossa.

Death Rode The Express to Breakheart Pass

Tähän väliin lienee syytä ottaa pikainen katsahdus viimeaikaisiin hankintoihin. Niin leffa, kuin myös kirjallisiin sellaisiin. Arvosteluja odotteleville on syytä mainita se, että niitäkin on piakkoin tuloillaan. Viettänyt viimeaikoina enimmäkseen aikaa kirjallisuuden parissa, eli sain sen Hohdon vihdoinkin luetuksi, aloittaen heti perään jatko-osan, eli Tohtori Unen lukemisen. Leffat ovat siten jääneet hieman taka-alalle, mutta kohtapuoliin palailen taasen niidenkin pariin. Varsinkin kun jokunen hankintakin on tosiaan tullut tässä tehtyä. Niistä lisää seuraavassa...

Ylärivi vas. oik: Breakheart Pass, Carry on Nurse, The Human Centipede (First Sequence)

Alarivi vas. oik: Fearless Hyena, Fearless Hyena II, Crime Story

Ylärivi vas. oik: Big Brother Cheng, Double Trouble, Super Fuzz

Alarivi vas. oik: Voi Juku - Mikä Lauantai, Cinderfella, Snuff Movie

Parit VHS-nauhatkin onnistuin löytämään kaikkien niiden Titanicien, Jerry Maguirien ja Ransomien ynnä muiden keskeltä...

Next of Kin, Mission Mars

Kirjallisuutta...

Leffamusa - Breakheart Pass (Main Theme & Reunited) /End Credits - Jerry Goldsmith

Traileri: They Call Me Superseven (2016)

Onneksi se oli vain unta

Aamuyöstä olin sillä hetkellä näkemässäni unessa päättänyt jostakin kumman syystä lähteä pilkille. Vieläpä sellaiselle järvelle, jonka läheisyydessä oleminen on hyvin pitkälti elokuvallisessa maailmassa hengelle vaarallinen paikka oleskella. Varmaan jo arvaattekin mistä lätäköstä tässä on kyse, mutta niille, joille paikka ei ole ennestään tuttu, paljastettakoon mainitun järven olevan Perjantai 13:sta päivä leffoista tuttu Crystal Lake.

ki ki ki ma ma ma

Siellä minä sitten istua kökötin, keskellä jäätynyttä Kristallijärveä, palellen ja odotellen josko kala vaikka söisi. No söihän se lopulta, mutta tämä kala oli jotakin aivan muuta. Jotakin sellaista, jota kukaan ei halua pyydykseensä saada. Kävi nimittäin niin, että jossakin vaiheessa mormuskaani tarttui jotakin, joka ensin nykäisi onkeani hetkellisesti kevyesti. Sitten hieman voimallisemmin, ja lopulta niin rajusti, että koko hemmetin onki lennähti käsistäni suoraa jäähän kairaamastani aukosta vesistön alle uppoilemaan. Aluksi olin asiasta tästä tietenkin äärimmäisen pöllämystynyt. Mikä ihmeen kala voisi olla noin vahva, että se veisi riuskaisullaan kalamiehen työvälineen mennessään. Pöllämystymisen jälkeen uteliaisuus voitti, ja tyypilliseen kauhuleffatyyliin lähestyin jään pinnalla olevaa aukkoa, tuumien ohessa jos vaikka näkisin onkeni menetyksen aiheuttajan. Virhe, joka hetkeä myöhemmin osoittauisi kohdallani kohtalokkaaksi.

Doomed... You're all doomed!

Siinä jään pinnassa maatessani aukosta syöksähti esiin isohko käsi, joka kietoutui tiukasti kiinni kaulani ympäri, kuristaen minusta ilmat kertalaakista pihalle. Otteessa räpiköidessäni koitin parhaan kykyni mukaan irroittautua siitä, mutta turhaan, sillä mitä enemmän rimpuilin vastaan, sitä tiukemmin käsi kuristi kurkkuani. Ohessa huomasin jotakin muutakin. Jään alta kurottava käsi oli kuristamisen lisäksi ryhtynyt vetämään minua lähemmäs jään pitää, kohti kairamaani reikää, ja siinä tajuttomuuden ja todellisuuden välimaastossa harhaillessani tajusin, että jään allehan tämä kätönen minua väkipakolla vetää.

En ole kooltani mikään pikkumies, mutta niin vain kävi, että käsi onnistui lopulta vetämään minut pienestä aukosta kokonaisuudessaan jään alle, valtoimenaan ympäriinsä roiskuvan hurmeen ja sinkoilevien suolen pätkien koristellessa lumivalkoisen ympäristön kauttaaltaan punaisella. Hetken aikaa vallitsi aavemainen hiljaisuus. Mutta vain hetken, sillä yhtäkkiä ja pyytämättä kuului valtava paukahdus, jonka seurauksena jäälautat lennähtivät massiviisella voimalla ilmaan, peittäen hetkellisesti näkyvyyden tyystin.

I've seen enough horror movies to know any weirdo wearing a mask is never friendly

Tilanteen rauhoittuessa jään pinnalle oli ilmaantunut jo parhaat päivänsä nähneeseen, risaisen oloiseen asusteisiin sonnustautunut hahmo, joka selin kameraa kohti seistessään hengitti tasaisen rauhallisesti jonnekin kaukaisuuteen tuimasti tuijottaen. Mainittu kamera lähestyi muutamalla kuvan välistä poistaman editin avulla tuota hahmoa, joka lopulta käänsi nopeasti pahoin kulahtaneen jääkiekkomaskin taakse piilottamansa kasvot kohti kameraan. Jason Voorheeshan se siinä...

Some folks have a strange idea of entertainment

Enpäs heti muista koska olen viimeksi nähnyt unta, saati sitten painajaista, mutta tänä aamuna sekin ihme tapahtui. Tapahtuman tärkeyttä lisäsi vielä sekin, että tämän painajaisen minä muistin herätessäni, joten pakkohan se oli ylös jonnekin heti kirjata, ja nyt sitten myös tänne teidänkin iloksenne/kauhuksenne.

Sängynlaidalla istuessani mietin ohessa myös sitä, jotta tässähän olisi varsin loistava alku vaikkapa jouluaiheiselle Friday the 13th-spesiaalille, joka alkutekstiensä jälkeen voisi hyvinkin jatkua läheiselle leirintäalueelle bussilla saapuvien ihmisten ajouneuvossaan matkansa ratoksi suorittamalla joululaulusikermällä tai jotakin sen sorttista. Spesiaalin edetessä Jason voisi sitten käydä jakamassa oman käsityksensä joulurauhasta näiden poloisten keskuudessa. Mahtiviihdettä tulisi olemaan se spesiaali kaikille Friday-faneille aina alkumetreiltä hamaan loppuun saakka.

Tiiseri: Attack of the Lederhosen Zombies (2016)

Traileri: Backtrack (2016)

The Shining - Board Game

Tiesittekös lapsukaiset, että Stephen Kingin kirjoittamasta Hohdosta on tekaistu myös lautapelillinen variaatio. Minä en tiennyt, enkä jaksa oikein uskoa, että tekään sitä tiesitte, vaikka kommenttiosioon varmastikin mielellänne muuta väitätte. Noh, semmoinen lautapeli on kaikesta huolimatta tehty, ja tarina kertoo vielä senkin, että kirjailija itse olisi ollut tätä peliä pelintekijöiden mukana suunnittelemassa. Niin ja tarjosipa King vielä palveluksiaan pelitestaajanakin, mikäli tähän maailman turuilla ja toreilla suusta korvaan liikkuvaan stooriin on yhtään uskominen. 

Mistä tätä peliä sitten oikein saa? Anttilastako? Valittettavasti ei, eikä sitä oikein saa mistään muualtakaan, paitsi internetin syövereistä, ja eritoten täältä. Tuon laittamani linkin takaa olette jokainen kykeneväinen lataamaan halutessanne ilmaiseksi (ja ihan laillisesti) Hohto-lautapelin (zip-paketti) ohjeineen päivineen vaikkapa PDF:nä. Latauksen jälkeen paketti purkuun ja pelilautaa muine tilpehööreineen printtaamaan. Itse en ole peliä vielä kokeillut, minulta kun puuttuu printteri, mutta enköhän minä sellaisen vempeleen äärelle jossakin muualla pääse, joten pääsen siten itsekin peliä muiden mukaan huijatuiden kera kokeilemaan. 

Fast 8 (2017) Teaser Poster

Töllömusa - You Belong To The City - Glenn Frey

Glenn Frey

1948 - 2016

Traileri: Barbershop - The Next Cut (2016)

36th Golden Rasberry Award Nominations

Kaikki vaan höpisee jostakin Oscareista, mutta kukaan ei tunnu muistavan, että Kultaiset vatut, Razziet, ovat nekin tänä(kin) vuonna jaossa. Alla olevalta videolta voipi selvitellä itselleen, jotta keitä ovat ne näyttelijät/ohjaajat, jotka ovat vatutuksen kohteena tällä erää, ja mitkä ovatkaan ne leffat, jotka kilvoittelevat keskenänsä huonoimman tuotoksen vatusta. Edellä mainittujen lisäksi elämäntyövattujakin on joillekin näyttelemistaiteen edustajille tarjolla. Enjoy...

Mikäli videon katsominen ei jostakin syystä onnistu, tai muuten vain ei jaksa viehättää, niin alta voi käydä teksimoodissa pälyilemässä samaiset ehdokkaat.

WORST PICTURE 
Fantastic Four 
Fifty Shades of Grey 
Jupiter Ascending 
Paul Blart Mall Cop 2 
Pixels 

WORST ACTOR 
Johnny Depp / Mortdecai 
Jamie Dornan / Fifty Shades of Grey 
Kevin James / Paul Blart Mall Cop 2 
Adam Sandler / The Cobbler & Pixels 
Channing Tatum / Jupiter Ascending 

WORST ACTRESS 
Katherine Heigl / Home Sweet Hell 
Dakota Johnson / Fifty Shades of Grey 
Mila Kunis / Jupiter Ascending 
Jennifer Lopez / The Boy Next Door 
Gwyneth Paltrow / Mortdecai 

WORST SUPPORTING ACTOR 
Chevy Chase / Hot Tub Time Machine 2 & Vacation 
Josh Gad / Pixels & The Wedding Ringer 
Kevin James / Pixels 
Jason Lee / Alvin & The Chipmunks: Road Chip 
Eddie Redmaine / Jupiter Ascending 

WORST SUPPORTING ACTRESS 
Kayley Cuoco-Sweeting / Alvin & The Chipmunks: Road Chip [Voice Only] & The Wedding Ringer
Rooney Mara / Pan
Michelle Monaghan / Pixels
Julianne Moore / Seventh Son 
Amanda Seyfried / Love the Coopers & Pan 

WORST REMAKE/RIP-OFF/SEQUEL 
Alvin & The Chipmunks: Road Chip
Fantastic Four
Hot Tub Time Machine 2 
Human Centipede 3 (Final Sequence) 
Paul Blart Mall Cop 2 

WORST SCREEN COMBO All Four “Fantastics” / Fantastic Four 
Johnny Depp & His Glued-On Moustache / Mortdecai 
Jamie Dornan & Dakota Johnson / Fifty Shades of Grey 
Kevin James & EITHER His Segue OR His Glued-On Moustache / Paul Blart Mall Cop 2 
Adam Sandler & Any Pair of Shoes / The Cobbler

WORST DIRECTOR ©
Andy Fickman / Paul Blart Mall Cop 2 
Tom Six / Human Centipede 3 (Final Sequence) 
Sam Taylor-Johnson / Fifty Shades of Grey 
Josh Trank (& Alan Smithee?) / Fantastic Four 
The Wachowskis (Andy & Lana) / Jupiter Ascending 

WORST SCREENPLAY 
Fantastic Four Screenplay by Simon Kinberg, Jeremy Slater and Josh Trank, Based on the Marvel comic book by Stan Lee and Jack Kirby
Fifty Shades of Grey Screenplay by Kelly Marcel, Based on the Novel by E.L. James 
Jupiter Ascending Written by Andy and Lana Wachowski 
Paul Blart Mall Cop 2 Screenplay by Kevin James & Nick Bakay
Pixels Screenplay by Tim Herlihy and Timothy Dowling, Story by Herlihy, Based on a Work by Patrick Jean

RAZZIE® REDEEMER AWARD:
Elizabeth Banks (RAZZIE® “Winner” for MOVIE 47 / Multiple Hit Movies This Year)
M. Night Shyamalan (Perennial RAZZIE® nominee & “winner” / THE VISIT) 
Will Smith (For following up AFTER EARTH with CONCUSSION) 
Sylvester Stallone (All-Time RAZZIE® Champ / Award Contender for CREED)

Aattelepa ite oma otsikko tähä

Niin kauas taaksepäin kuin jaksan muistaa, ovat elokuvien ja televisiosarjojen soundtrackit olleet meikäläiselle leffojen ohella tärkeä juttu. Jopa siinä määrin, että kakarana äänittelin (...noir tietää mistä puhun) töllösarjojen musakit c-kasetille laittamalla nauhurin vasten television kajaria, painaen recin pohjaan. Varsinaisia levyjä, joissa näiden sarjojen musiikkia olisi tarjolla, ei tuolloin ollut tarjolla, ja vaikka olisi ollutkin, niin eipä minulla viikkorahat olisi sellaisten ostoon riittäneet. Säästämällä ehkä, mutta minä en ole koskaan ollut kovin tasokas tyyppi säästämisessä, heh.

Kuvassa näkyvä kasettisoitin ei liity tekstiin sitten niin mitenkään,

eikä se liioin esiinny siinä luonnollisessa koossaankaan.

Kasettisoitin oli siis kovassa käytössä tuolloin, ja tämä mainittu kasetti on minulla edelleenkin jossakin tallessa. En tosin pysty sitä enää soittamaan, sillä stereolaitteeni ei sellaiseen touhuun ole kykeneväinen. CD-levyjä se kyllä soittaa, ja siitä päästäänkin tämän päivän aiheeseen, eli kirpparikierrokseen, joka elokuvallisesti jäi vaisuksi, mutta soundtrackillisesti varsin antoisaksi.

Noiden lisäksi mukaan lähti myös hieman epävirallisempia, mutta silti erittäinen mainioita musalevyjä. Nämä lätyt pitävät sisällään enimmäkseen sekailaista sorttia elokuvamusaa, että myöskin televisionpuolelta tutuksi tulleita teemoja. Ja onpa sinne mukaan eksynyt myös yksi showpainin ihmeelliseen maailmaan sijoittuva entrance-musiikki levykin.

Tuon jälkimmäisen kuvan tapaisia levyjä saattoi joskus bongailla esim. Anttilan alennusmyynneistä, joista niitä sitten tulin aikoinaan ostettua enemmän kuin laki sitä ehkä sallisi. Nyttemin niiden löytäminen mainitusta marketista onkin sitten ollut huomattavasti vaikeampaa, kuten on myös jossain määriin ylemmän kuvankin levyjen laita. Levykauppoja on onneksi kuitenkin vielä parisen kipaletta, joista leffamusalevyjä saa lompakkoystävälliseen hintaan hankituksi. Niin ja sitten on tietysti vielä divarit ja kirpparit, joista jälkimmäisistä tämänkin postauksen levykkeet tulivat siis hankituksi.

In Memoriam

Dan Haggerty

1941 - 2016

Leffamusa - Doubleback - ZZ Top

Traileri: 10 Cloverfield Lane (2016)

Katsottua

Muutaman leffan (ja yhden musiikkituokion) olen tässä tullut katsoneeksi. Arvostelujen kirjoittaminen niistä ei tosin jaksa pahemmin tällä hetkellä kiinnostaa, vaikka joukossa oli muutama varsin mainiokin tapaus. Jatkan siis samalla kaavalla, kuin edellisessä vastaavanlaisessa postauksessanikin.

Turbo Kid (2015): Ydinsodan jälkeiseen maailmaan ajallisesti sijouttuva retrosplatteri, joka kokonaisuutena on varsin messevä tapaus. Michael Ironside esittää vaihteenvuoksi tarinan konnaa, ja pitää siinä ohessa hauskaa. BMX-pyörät ovat edelleenkin nastoja kapistuksia, ja taustalla soiva syntsamusa luo oivallisesti 80-lukuista tunnelmaa. Jos jotakin negatiivista pitää sanoa, niin VHS-nauhana tämä olisi ehdottomasti pitänyt julkaista, eikä minään dvd-läpyskänä.

The Dead Inside aka Infected (2013): Joukko brittinuoria lähtee illan viettoon paikalliseen ravinteliin. Kesken rankan bilettämisen viruksen raiskaamat juoksuzombiet hyökkäävät, eikä kenellekään ole enää yhtään kivaa sen jälkeen. Keskivertoa zombailua, joka ei eroa muusta massasta juuri mitenkään.

Raising Cain (1992): Jännityksen mestarin Brian De Palman tirehtöröimä trippi skitsofrenian mieleipuolisiiin syövereihin. Ei millään muotoa De Palman parasta tuotantoa, mutta silti katsottava tuotos enimmäkseen Lithgowin esittämien multipersoonien vuoksi. Kärsii paikoittaisesta sekavuudesta, jonka kuitenkin oletan olevan tarkoituksellista ottaen huomioon leffan teeman.

Ennio Morricone Arena Concerto (2007): Kuten olettaa saattaa tämä oli loistavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Niin ja antoipahan se meikälle hieman esimakua siitä, mitä tuleman pitää, kun Helsinkiin menen Morriconea oikein livenä kuuntelemaan. Sain nimittäin joululahjaksi lipun konserttiin. Paras joululahja ikinä :D Postauksen päätteeksi Morriconen sijasta musiikkia elokuvasta Turbo Kid. Take it away, Le Matos....

The X-Files "re-opened" Featurette

I Still Want To Believe The Truth Is Out There...

Traileri: 11/22/63 (2016)

In Memoriam

Alan Rickman

1946 - 2016

Päivän boksibongaus: Los Mejores Draculas De Christopher Lee

Espanjan kielen taitoni on melkolailla kehno, mutta uskoisin tuon kääntyvän suomeksi Christopher Leen parhaat Draculat. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, sillä tuppaan olemaan väärässä melkolailla usein, heh.

Boksi pitää sisällään kolme levyä, joilta jokaiselta löytyy kaksi Dracula pätkää. Scars of Draculaa tältä kokoelmalta ei kuitenkaan jostakin kumman syystä löydy, vaikka onhan se elokuvana parempi, kuin vaikkapa sarjan päättänyt (ja tämän lootan levyiltä löytyvä) The Satanic Rites of Dracula ikinä. Noh. väliäkö tuolla. Scars of Dracula löytyy hyllystä erillisenä julkaisunaan, joten en jaksa rutista moisesta puutoksesta tässä kohdin sen enempää.

Vaikka kyseessä on spaniardijulkkari löytyy levyiltä myös englanninkielinen ääniraita, joten se helpottaa elokuvien katsomista huomattavasti. Kaikin puolin kannattava ostos, vaikka itse sen taasen sanonkin.

Töllömusa - Bring 'Em Back Alive (Main Theme) - Arthur B. Rubinstein

Katsottua

Tullut tässä viikon sisällä muutama leffa katsottua. Ovat tosin kaikki olleet sellaisia tapauksia, joista en pahemmin viitsi arvosteluja tänne kirjoitella, joten heitänpä niistä kehikkoon pienimuotoisen listauksen niistä kommentteineen päivineen.

A Good Man (2014): Pullataikinaksi paisuneen Steven Seagalin tähdittämä Direct to Video toimintaräpellys, joka nimensä perusteella mainostaa Seagalia hyväksi mieheksi. Noh, leffa itsessään on täyttä kökköä, eikä se Seagalin mainekaan ole niin puhtoinen, että häntä voisi hyväksi mieheksi sen kummemmin tituleerata. Jatko-osa vuonna 2013 ilmestyneelle Force of Executionille.

War Pigs (2015): Toisen maailmansodan tuoksinaan ajallisesti sijoittuva pienibudjettinen Dirty Dozen variaatio, jossa joukko-osastonsa mokansa vuoksi menettänyt kapteeni Jack Wosick (Luke Goss) saa komennettavakseen rykelmän niskurointiin ja rettelöintiin syyllistyneitä solttuja, tehtävänään ottaa selvää Hitlerin uuden superaseen olemassa olosta. Dolph Lundgren näyttelee mukaalaislegionaassa koulutuksensa saanutta fransmannia, joka lyöttäytyy joukkoon mukaan. Mickey Rourke puolestaan näyttää naamaltaan entistä oudomman näköiseltä. Ei kovin kaksinen tapaus, jos nyt ei aivan täys susikaan.

Charleston (1977): Parrakkaan ison miekkosen, eli Bud Spencerin tähdittämä veijarihuijarikomedia, jossa tylsiä hetkiä on liiaksi pitääkseen katsojansa mielenkiinnon loppuun asti yllä. Myös Spencerille ominaiset turpakäräjät uupuvat tästä pätkästä lähes tyystin, joka sekin lisää pettymyksen määrää entisestään.

The Black Hole (1979): Disneyn tuottama avaruusseikkailu, joka nimekkäästä kastistaan huolimatta jää tarinaltaan varsin valjuksi katselukokemukseksi. Leffan loppukin on sitä luokkaa hämmentävä tapaus, etten vieläkään ole aivan satavarma, mitä sillä loppujen lopuksi yritettiin viestittää. Vaan liekö sillä sitten niin väliäkään. Leffassa esiintyvät robotit ovat cooleja, etenkin pahisrobo Maximilian, jonka täyttä iiveliä uhkuvan olemuksen voitta havaita yllä näkyvän julisteen oikeassa nurkkauksessa.

Hitman: Agent 47 (2015): Joo-o. Olihan se.... olihan se elokuva... tämäkin... kai...
Ei kunnioita alkuperäismateriaalia tippaakaan, paitsi nimensä ja Agentti 47 ulkoisen olemuksen puolesta. On viivakoodi niskassa, tumma puku ja punainen kraka. Siinä se. Hitman-pelit eivät perustu silmittömään räiskintään, vaan varjoissa hiippailuun, valeasujen käyttöön, ja palkkamurhan kohteeksi valittujen henkilöiden hengiltä hiljaisuudessa ottamiseen. Että jos nyt siellä Hollywoodissa vielä kertaalleen yritätte tehdä Hitmanista leffaa, niin kokeilkaapas vaihteen vuoksi tehdä se niin, kuin peleissäkin. Ei sen nyt niin vaikeata olla pitäisi...

In Memoriam

Angus Scrimm

1926 - 2016

In Memoriam

David Bowie

1947 - 2016

Arnold Schwarzenegger mainostaa

Get to the choppa!!!!

Leffamusa - Bruce Lee - A Warrior's Journey Main Theme - Wayne Hawkins

Traileri: The Conjuring - The Enfield Poltergeist (2016)

Päivän kirjabongaus: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula

Kuva on vähän huono laatuinen, mutta toivon, että saatte selvää mistä kirjasesta tässä postauksessa on kyse. Ja näkyyhän se nimi tuolla otsikossa, joten sieltä se ainakin on paremmin luettavissa, jos ei mistään muualta.

Mutta joo. Tämmötis opus tuli tuossa hommattua. Siinä kertoillaan historiallisen Vlad Seivästäjän elämäntarina, jonka jälkeen siirrytään sitten Bram Stokerin luoman vampyyrikreivi Draculan pariin.

Sisällöltään erittäin mielenkiintoinen kirja, jonka parissa varmasti tulen viihtymään, siitä ei ole epäilystäkään. Sen verran kiinnostava heppuli tämä Vlad Seivästäjä nimittäin on. Eikä se Stokerin luoma Draculakaan nyt aivan turha jäpikkä siinä sivussa ole, jotta näin...

Millennium (1989)

Kuvaus: ...we've got stars directing our fate. And we're praying it's not too late Millennium... öh.. joo... sorry... Kaksi taivaankannella kiitävää jumbojettiä törmää selittämättömällä tavalla toisiinsa, pudoten iso lujaa tonttiin tuhoisin seurauksin. Juttua tutkimaan määrätään työkseen lentoturmia tutkiva William "Bill" Smith (Kris Kristofferson), jonka tehtävänä on selvittää oliko onnettomuuden syy mekaaninen, vaiko ihmisen aiheuttava inhmillinen erhe. 

Onnettomuusaluetta läpi haravoidessaan Bill törmää kauniiseen lentoemäntään Louise Baltimoreen (Cheryl Ladd), ihastuen tämän enkelimäiseen olemukseen heti ensilmäyksellä, jopa siinä määrin, että vaakamamboiluksihan se menee myöhemmin Billin hotellihuoneessa. 

Päivänä seuraavana Bill löytää koneen romujen keskeltä oudohkon näköisen vempainen, jota räplätessään onnistuu saattamaa itsensä puolitajuttomuuden tilaan. Hangaarin lattialla toimintakyvyttömänä maatessaan Bill havaitsee lähistöllään jonkinlaisen portaalin avautuvan. Sen syövereistä astuu esiin kolmisen kipaletta naisihmisiä, joista yksi on madmaxmaisellä tukkatyylillä varustettu lentoemo Louise Baltimore.

Louise kehottaa pöllämystynyttä Billiä unohtamaan välittömästi kaiken näkemänsä, sillä muutoin iskisi päällensä kammottava ilmiö nimeltä (lue seuraava sana kaikuvalla äänellä) PARADOKSI. Nyt te kysytte, että mikä paradoksi? Ja minä vastaan, että aikajatkumollinen sellainen tietysti. Nythän on nähkääs niin, että tuossa kuvassa näkyvät naiset ovat kaikki ajassa menneisyyteen matkaavia aikamatkaajia, joiden tehtävänä on kaapata (ja korvata sieluttomilla kopiolla) erinäisiltä lennoilta mukaansa tulevaisuuteen sopivia ihmisiä, joiden avulla olisi tarkoitus turvata ihmiskunnan jatkumo ajasta ikuisuuteen. Maapallosta on nimittäin hamassa tulevaisuudessa tullut saasteiden vuoksi ikävystyttävän puoleinen loukko, jonka asukit ovat kykenemättömiä lasten tekoon, ja siitä syystä siis kaikki tämä ajassa edestakaisin poukkoilu. Edellä mainittu on sitten muuten salaistakin salaisempaa tietoa, joten parempi kun unohdatte tekin heti kaiken sen minkä juuri luitte, tai muutoin päällensä iskee... (lue seuraava sana edelleenkin kaiun kanssa)... PARADOKSI. 

Palatessaan takaisin tulevaisuuteen Louise saa aikamonitoria tuijottaessaan kauhukseen huomata, että Bill tuntee hänet nimeltä, vaikkei heitä hangaarissa virallisesti toisilleen koskaan esiteltykään. Tämähän taasen tarkoittaa sitä, että Louise ja Bill ovat kuitenkin jossakin kohtaa aikalinjaa jo tavanneet, mutta aikamatkaajanaisen tulevaisuudessa tätä tapaamista menneessä ei vielä tässä vaiheessa ole tapahtunut, joten sen tulee tapahtua myöhemmin hänen tulevaisuudessaan, jotta se tulisi tapahtumaan menneessä. Sekavaa, vai mitä? Niinpä Louisen on siis myöhemmin matkava takaisin menneeseen tapaamaan Billiä, jottei aikalinja sotkeutuisi enempää. 

Mutta ennen sitä hänen matkattava vuoteen 1963 lisää ihmisiä reittilennolta kaappailemaan. Reissu, joka menee pahemman kerran reisille sekin. Eräs aikamatkaajanaisista menettää konekaapparin vuoksi henkensä ja jääpä koneeseen hänen stunnerinsakin. Vempele, jolla Bill vaivutti itsensä puolikoomaan. Tämä stunner löytää lopulta tiensä tohtori Arnold Mayerin (Daniel J. Travanti) hoteisiin, joka jo tulloin oli kiinnostunut aikamatkailusta ja muusta siihen liittyvästä, ollen sitä edelleenkin vuonna 1989, jonne Louisen on seuraavaksi palattava pitääkseen Billin pois hangaarista, estääkseen siten PARADOKSIA tapahtumasta. Ei mene putkeen sekään keikka. Louise saa nimittäin selville, että Mayerilla on hallussaan se vuonna 1963 hukattu stunner, joka olisi hyvä saada häneltä pois, koska PARADOKSI. 

Samaan aikaan toisaalla Mayer ja Smith tapaavat, ja käy ilmi, että Smith oli teininä siinä samaisessa koneessa, jonne aikamatkaajat vuonna 1963 hyppäsivät, ja stunnerinsa epähuomiossa jättivät. Niinpä Louise saapuu paikanpäälle sitä hakemaan, koska PARADOKSI. Käy kuitenkin niin, että Mayer ottaa itsensä stunnerilla hengiltä ja se pentelee PARADOKSI tapahtuu kaikesta huolimatta. Ei tosin Mayerin olohuoneessa, vaan siinä tulevaisuudessa, jonne Louise ja Bill kumpainenkin matkaavat. Toisin sanoen, Louisen maailma on tuhoutumassa, ja ainoa keino pelastaa pelastettavissa olevat on lähettää heidät vielä kauemmas tulevaisuuteen, aikaan parempaan, jossa sana PARADOKSI on täysin tuntematon tekijä.

Tuomio: Idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan auttamattoman diibadaabainen aikamatkailusekoilu, johon on ympätty mukaan myös täysin kemiaton rakkaustarina Kristoffersonin ja Laddin esittämien hahmojen välille. Pohjatuu John Varleyn kirjoittamaan lyhytstooriin Air Raid, jota en ole lukenut, mutta jonka sanotaan olevan tasoltaan huomattavasti parempi, kuin elokuvallinen versionsa. Ai niin.... PARADOKSI!

Tiiseri: The Conjuring - The Enfield Poltergeist (2016)

First Look: Godzilla in Godzilla - Resurgence (2016)

It's a Bird... It's a Plane... It's SuperBatman

Vuoden 2016 ensimmäinen divarikierros on nyt  hyytävästä pakkasesta huolimatta virallisesti suoritettu. Elokuvallisesti tämä eka rundi jäi valitettavan kehnoksi, sillä matkaan ei tarttunut mitään sen suuntaista. Sarjakuvallisesti katsottuna reissu taasen osoittautui menestykseksi. Mukaan kun lähtivät ensin nämä...

Sitten vuoronsa sai tämä...

Ja kaupan päälle nappasin vielä tämmötisenkin opuksen...

Kaikin puolin varsin antoisa kiekero, vaikka pakkanen ja kylmä viima laskikin tunnelmaa jonkin asteen verran. Elokuvien ja niiden hankkimattomuusden suhteen en ole millään muotoa huolissani. Vuosi on vasta aluillaan, joten eiköhän tässä ehdi kaikkea kivaa siihenkin formaattiin ahdettua roipetta vielä useampaan kertaan löytämään.

There's Only One Way These Two Are Going to Get Along... The Hard Way

Tästä se taas lähtee, eli otetaanpas pienoinen katsaus viime vuoden lopun elokuvallisiin löytöihin. Ei mitään maata mullistavia hankintoja, mutta kohtuullisen hyviä kuitenkin...

Ylärivi vas. oik: Dirty Tiger, Crazy Frog, Sweat, The Hard Way

Alarivi vas. oik: The Marine 4 - Moving Target, Battledogs, Italian Stallion

Ylärivi vas. oik: L.A. Vice, Riot, Chance

Alarivi vas. oik: National Lampoon's Vacation, The Cincinnati Kid, Bram Stoker's Dracula

Ylärivi vas. oik: Dead Kids, Fire!, Rough Air - Danger on Flight 534

Alarivi vas. oik: TekWar - TekJustice, Grave Secrets - The Legacy of Hilltop Drive, Hong Kong '97

Ja sitten olisi vielä tämä...

Hyvää uutta vuotta