lauantai 31. joulukuuta 2016
perjantai 30. joulukuuta 2016
Elvis & Nixon (2016)
Kuvaus: Eletään vuotta 1970. On joulukuu ja Elvis Presley (Michael Shannon) ampuu televisionsa tuhannen tuusan nuuskaksi mieltä masentavan ohjelmatarjonnan vuoksi. Amerikan yhdysvallat on nimittäin uutistarjonnan mukaan hyvää vauhtia luisumassa kohti hallitsematonta anarkiaa, huumeiden, rikollisuuden ja erinäisten väkivaltaa harjoittavien ääriliikkeiden toimesta, ja se jos mikä saa rock'n rollin kiistattoman kuninkaan huolestumaan maansa tulevaisuudesta isosti. Niinpä Elvis ottaa ja lähtee siltä istumalta Washingtoniin vapaan maan johtajaa Richard Nixonia (Kevin Spacey) tapaamaan, uskoen lujasti saavansa tältä asiaan kuuluvan virkamerkin sekä täydet oikeudet toimia salaistakin salaisempana agenttina huumeiden vastaisessa taistelussa.
Valkoisen talon portille yllättäen ja pyytämättä ilmaantuva Elvis saa kuitenkin pian huomata, ettei presidentin puheille niin vain lampsitakaan, ja tärkeä tapaaminen onkin näin ollen vaarassa mennä pahemman kerran myttyyn. Elviksen ja avustajansa Jerry Schillingin (Alex Pettyfer), että myöskin henkivartijansa Sonny Westin (Johnny Knoxville) sinnikkyyden ansiosta tapaaminen lopulta järjestyy, ja hyvä niin, sillä tämäkin kuvitteellinen, mutta samalla historiallisesti jossain määrin paikkansa pitävä pätkä olisi jäänyt sitä myöden kokonaan tekemäti, ja minulta siten myös täysin arvostelemati.
Tuomio: Paikoin hieman hidastempoinen ja loppua kohden ehkä hitusen hyytyvä kevytkomedia, joka taustoittaa katsojalleen yhden maailman kuuluisimmaksi valokuvaksi aikojen saatossa päätyneen otoksen tarinan. Kevin Spacey on pelottavan hyvä Richard Nixonina aina puhetyyliä ja tarkoin opiskeltuja maneereja myöden. Jopa niin hyvä, että heikkona hetkenä miestä voisi hyvinkin luulla aidoksi tapaukseksi. Michael Shannon on tasokas näyttelijä hänkin, mutta kieltämättä hieman outo valinta Elvistä esittämään. Kohtuu hyvin mies kuitenkin roolistaan suoriutuu, joten en minä häntä tässä rupea sen enemmälti parjaamaan. Sen sijaan heitän kehiin tähtimäärän ja kolmisen kappalettahan Elvis & Nixon niitä meikäläiseltä saa.
torstai 29. joulukuuta 2016
tiistai 27. joulukuuta 2016
maanantai 26. joulukuuta 2016
lauantai 24. joulukuuta 2016
perjantai 23. joulukuuta 2016
Bad Georgia Road (1977)
Kuvaus: New Yorkissa asuva Molly Golden (Carol Lynley) saa yllätyksekseen perinnöksi 100 000 dollaria, että myöskin piskuisen maatilan edesmenneeltä Peyton sedältään, jonka olemassa olon hän oli jo aikaa sitten sujuvasti unohtanut. Muistamattomuudestaan huolimatta Molly ottaa hatkat työstään, pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa kapsäkkiinsä, ja suuntaa tiensä ystävänsä Darrylin (Tom Kibbe) kanssa hiippakuntaa hiljattain vaihtaneen setänsä asunsijoille Keski-Länteen, Alabamaan.
Maatilalle saavuttuaan Molly saa kuitenkin suureksi pettymyksekseen havaita, että mistään luksuslukaalista isoine tiluksineen ei todellakaan ole kyse, vaan enemmänkin pahoin ränsistyneestä rotankolosta, jota mainitut jyrsijät sun muut tuholaisetkin karttavat kuin ruttoa. Ohessa selviää kaiken kukkuraksi vielä sekin, että Peyton oli ehtinyt eläessään ajaantumaan pahaan velkakierteeseen, ja kuten me kaikki hyvin tiedämme ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tilaa asuttaa kaksin kappalein Peytonin jälkeensä jättämiä "liikekumppaneita", joista toinen kulkee nimellä Arthur Pennyrich (Royal Dano), toisen puolestaan ollessa Leroy Hastings (Gary Lockwood). Ensin mainittu keittelee pannussaan pontikkaa, jota jälkimäinen sitten käy kaupittelemassa maakunnassa oleville kanssaihmisille. Aluksi Molly suhtautuu meininkiin tähän äärimmäisen kielteisesti, mutta muuttaa pian mielensä huomatessaan rahan tunkevan sisään niin ovista kuin ikkunoistakin. Kun tieto Mollyn pisneksen haltuunotosta sitten leviää ympäri maita ja mantuja, saa kova kolmikko kannoilleen virkavallan lisäksi myös paikalliset rötösherratkin. Väkivaltainen takaa-ajo alkaa, kumi sulaa asfaltilla... ja hillitömät ponubileet ne sen kun vain jatkuvat...
Tuomio: Tuota kirjoittamaani kuvausta lukiessa sitä voisi helposti luulla, että tässäpäs onkin varsin vauhdikkaalta kuulostava elokuva, jonka parissa irtoaa helposti naurukin. Totuus on valitettavasti kuitenkin toisenlainen, sillä tämä pätkä etenee etanan lailla eteenpäin, keskittyen liiankin pikkutarkasti kaikkeen muuhun kuin kumin sulamiseen asfaltilla. Jokunen takaa-ajo tästä toki löytyy, mutta huomattavasti enemmän niitä olisi kyllä saanut olla, kuten myös muutakin toiminnallista aktiviteettia. Sääli sinänsä, sillä osaavimmissa käsissä tästä olisi saanut hyvinkin messevän kaahailukomedian. Tällaisenaan se toimii vain ja ainoastaan hyvänä unilääkkeenä, mikäli nukkuminen sinulle iltasella vaikeuksia tuottaa. Kumi sulaa asfaltilla saa arvosanakseen meikältä kaksin kipalein taivaan kappaleita, joista toinen menee itse elokuvalle, toisen puolestaan menessä vuoden 1970 Plymouth Road Runnerille, jolla Leroy Hastings lestinheittonsa tässä pätkässä suorittaa. Melkoinen on menopeli meinaten se.
torstai 22. joulukuuta 2016
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Bigfoot (2012)
Quint ei kuitenkaan ole ainoa, joka tykkää kyttyrää Andersonin toimista. Alueella mesoava, ihmisiä lounaakseen popsiva, tietokoneella äärimmäisen kehnosti animoitu Isojalka haluaa sekin tasata tilit alueelleen tunkeutuneen, ja sitä vahingoittaneen pahantekijän kanssa. Konserttipäivänä kävelevä karvamatto sitten iskee kuolettavasti astuen isolla jalallaan (mainitsinko jo, että Isojalka on tässä pätkässä King Kongin kokoinen... aina välillä.) keikkaa heittävän Alice Cooperin (Alice Cooper) päälle. Höh, ei Cooper nyt ihan sentäs noin huono ollut, että päälle piti sen takia astua. Harley näkee tässäkin kuitenkin tilaisuuden tehdä tuohta, palkaten ryhmän metsästäjiä jäljittämään ja sen jälkeen ottamaan otus hengiltä. Täyttämällä siitä saisi varsin messevän nähtävyyden kaupunkiin eksyville turisteille. Quint on taasen puolestaan valmis tekemään kaikkensa, jotta Isojalkaa ei otettaisi hengiltä. Lajinsa viimeinen edustaja kun on.
Tuomio: Halpisleffayhtiö The Asylumin ja SyFyn yhteistyönä pykätty Isojalka kehnoilu, jonka parhaaksi anniksi jää ilman muuta Alice Cooperin pikainen cameorooli mainitun monsterin tallomaksi tulevana rocklegendana. Siitä tuo antamani yksi tähtönen. Mukana menossa Bonaducen ja Williamsin lisäksi Twin Peaksistä tutuksi tullut Sherilyn Fenn ja Harry and the Hendersonin televisiosarjaversiossa Isojalan kanssa asunut Bruce Davison, joka muuten vastaa myös tämän elokuvan ohjauksesta.
maanantai 19. joulukuuta 2016
Olettekos koskaan miettinyt?
Olettekos koskaan miettinyt, että kuinkas paljon rahaa palaa päivittäin Kuolemantähden...
...käyttökustannuksiin. Jaa ette ole vai? Noh, en ole kyllä minäkään, mutta brittiläinen energiatoimittaja Ovo sen sijaan on. Laskelmissaan saamansa summa on hiukkasen isompi, kuin mitä sinun tai minun taskunpohjalta vaihtorahoina löytyy, joten kannattaa varmuuden vuoksi parisen kertaa miettiä, ennen kuin ryhdytte omaa vastaavaa vempulaa kotiverstaallanne rakentelemaan.
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Päivän DVD-bongaus: Cyborg 2 - Glass Shadow
Se fiilinki, kun kirpparikierroksella bongaa leffan, johon aamulla herätessään ei ikimaailmassa olisi uskonut törmäävänsä...
perjantai 16. joulukuuta 2016
maanantai 12. joulukuuta 2016
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
lauantai 10. joulukuuta 2016
perjantai 9. joulukuuta 2016
Päivän sarjisbongaus: Vincent Price Presents
Tämmöisen sarjakuvan olemassa olosta edes tiennyt ennen tätä aamua, kun divarissa tapani mukaan poikkeilin. Sarjakuvalliseen muotoon hahmotetun Vincent Pricen hostamaa antologiakauhisteluahan sitä tuon läpyskän sivuilla tarjoillaan. Ja se ei ole ollenkaan huono juttu, vaan se on hyvä juttu se. Vincent Price kuitenkin yksi suosikeistani ja silleen.
Jos nyt jälleen jotakin negatiivista tästäkin löydöksestä on pakko hakea, niin noita vastaavia on tehty lisääkin. Mielelläni nekin itselleni kokoelmaani halajaisin, mutta taitaa jäädä haaveeksi se täysin, sillä eipä noita tätä ennenkään kovin usein vastaan ole tullut, joten tuskinpa tilanne muuttuu kovinkaan dramaattisesti tästä eteenpäin mennessä. Täytyy siis tyytyä tuohon toistaiseksi. Parempi sekin kuitenkin kuin ei mitään.
torstai 8. joulukuuta 2016
Elvira's Haunted Hills (2001)
"Heeere's Johann!!!"
...ajaen raivokkaalla mesoamisellaan pennitömät matkaajattaret hippulat vinkuen ikkunasta mäjelle. Jalkaa toisen eteen laittaessaan Elvira ja Zou Zou kohtaavat vastaan tulevat vaunut ajureineen päivineen. Vaunun pysähdyttyä sen sisuksista astuu ulos salskean näköinen nuorimies, joka kohteliaasti esittelee itsensä tohtori Bradley Bradleyksi (Scott Atkinson), kaveriksi, joka on niin kiva, että äitinsä nimesi hänet kahdesti. Bradley tarjoaa matkaa taittavalle kaksikolle kyydin kukkuiloilla olevalle Castle Hellsubukselle, joka kaikessa goottimaisessa poemaisuudessaan langettaa kammottavien salaisuuksien verhoaman varjonsa laakossa sijaitsevan kylän ylle.
Kolkkoa linnaa asuttaa henkisti pahoin rappioitunut, muusta maailmasta aikaa sitten syrjäytynyt Hellsubuksen aatelisperhe, jonka päämiehenä häärii puoliksi kuuro, oudosti käyttäytyvä lordi Vladimere Hellsubus (Richard O'Brien). Lordin lisäksi linnassa asuu ladyn arvon omaava, vahvasti vainoharhainen ja pikku-ukkoja ympärillään alati näkevä Ema Hellsubus (Mary Scheer), että myöskin katalepsiaa sairastava tyttärensä Roxanna (Heather Hopper), jolla mainitun sairauden lisäksi tuntuu hänelläkin vippaavaan päässään isosti.
Elviran ulkoinen olemus aiheuttaa perheen sisällä suurta hämmennystä, sillä räväkän oloinen kabareetähti on täsmälleen samannäköinen, kuin lordi Vladimeren ensimmäinen vaimo Elura (Cassandra Peterson), joka kertoman mukaan riisti hengen itseltään linnaa vaivaavan kirouksen vuoksi. Castle Hellsubuksessa mikään ei ole kuitenkaan sitä, miltä aluksi päällepäin näyttää, ja niinpä Elvira löytääkin itsensä pian pohtimasta ottiko Elura todellakin itsensä hengiltä, vai murhattiinko hänet katalasti? Päänvaivaa sankarittarellemme pukkaa edellä mainitun mysteerin lisäksi myös romanssipokkarin kannesta suoraa irtirempaistun tallirengin uskomaton kyky puhua niin, että huulensa liikkuvat eriaikaan kuin suustaan tuleva puhe. Outoa vai mitä?
Jotakin positiivista? Noh, Cassandra Peterson ehdottomasti. Elviran hahmo toimii tässäkin leffassa lähinnä siksi, että Peterson tietää luomansa hahmon vahvuudet heikkouksineen, eikä siksi lähde keksimään pyörää uudestaan. Petersonin suoritus on juuri se tarvittava liima, joka pitää tämän tuotoksen alusta loppuun koossa, vaikkei lopputulema ehkä ole kuitenkaan aivan sitä, mitä hän alunperin suunnitteli. Kokonaisuutena tämä Elviran toinen elokuvallinen tuleminen jää lopulta keskiverron vaisuksi katselukokemukseksi, jolle antamani kaksi tähteä on mitä sopivin määrä. Mainittakoon vielä tähän loppuun, että elokuva on omistettu Cormanin Poe tarinoihin pohjautuvissa tuotoksissa moneen otteeseen esintyneen Vincent Pricen muistolle.
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
tiistai 6. joulukuuta 2016
Black Christmas (1974) aka Silent Night, Evil Night aka Stranger in the House
Jokusen aikaa myöhemmin Clare (Lynne Griffin) valmistautuu lähtemään kotiin perheensä luo. Sinne hän ei kuitenkaan koskaan ennätä, sillä tyttö katoaa mystisissä merkeissä isompia jälkiä jättämäti. Äkillinen katoaminen saa Claren isän (James Edmond) huolestumaan jälkikasvunsa kohtalosta, ja niinpä hän päättää jututtaa tyttärensä opiskelutovereita, josko he tietäisivät tarkemmin missä missään Jouko ja Kosti. Poliisin juttusillakin käydään, mutta päivystävä konstaapeli Nash (Doug McGrath) suhtautuu Claren hukuksiin joutumiseen välinpitämättömän nuivasti. Asiaan tulee kuitenkin muutos, kun Claren kanssa deittailut Chris (Art Hindle) käy kertomassa poliisivoimia johtavalle kapteeni Fullerille (John Saxon) oman kärkevän mielipiteensä konstaapeli Nashista, ja tämän pätevyydestä työhönsä.
Samaan aikaan toisaalla Jess (Olivia Hussey) ilmoittaa pianistipoikaystävälleen Peterille olevansa tälle pieniin päin, mutta harkitsevansa vakavasti aborttia. Peter suhtautuu uutiseen tähän... huonosti. Pääjuonikin etenee, sillä puistosta löytyy teini-ikäisen tytön ruumis, ja se saa poliisienkin kinttuihin mukavasti vipinää. Claren katoamista ryhdytään tutkimaan hanakammin, eikä läpi leffan jatkuneet härskit puhelut jää nekään virkavallalta huomioimatta. Fuller asennututtaa nimittäin kuuntelulaitteen tyttöjen asuntolan puhelimeen, yrittäen siten jäljittää mistä "Billyksi" itseään kutsuva mielipuoli häröilypuhelujaan oikeasti soitteleekaan. Kun sitten ilmenee, että puhelut tulevat tyttöjen asuntolan sisältä, tulee polisiille ja Fullerille kiirus rynniä paikan päälle, ja pysäyttää talossa asuvan väkimäärän väheneminen, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä.
Tuomio: Kaikin puolin onnistunut, psykologisia elementtejä sisältävä slasher-pätkä, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä mainittuun genreen kuuluvista puukkohippasteluista. Etenee paikoin ehkä hitusen verran hitaasti, mutta eipä tuo nyt pahemmin haittaa, sillä kierotuneen vinksahtanut tunnelma on muutoin varsin mainiosti kohdallaan. Billyn suorittamat pilapuhelut ovat sisältönsä puolesta ahdistavan häiriintyneitä, ja piilossa pitämisensä (silmää ja satunnaista käden vilahdusta lukuunottamatta) toimii vallan loistavasti. Se, mitä ei näytetä, on monesti nimittäin paljolti pelottavampaa, kuin jatkuva esillä oleminen. Kysykää vaikka Spielbergiltä, jos minua ette asiassa tässä usko. Uudelleen lämmittelyn pariin päästiin vuonna 2006, jonka senkin omistan ja olen sen katsellutkin, mutta siitä arvostelun kirjoittaminen on toistaiseksi vielä auki. Sen kirjoitan, minkä kirjoitan, eikä siitä tässä kohdin sen enempää.
maanantai 5. joulukuuta 2016
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
lauantai 3. joulukuuta 2016
torstai 1. joulukuuta 2016
Terror Has a Reflection All It's Own
Katsastetaas pikaisesti tässä kohdin vimosimmat leffabongaukset...
Ylärivi vas. oik: The Hammer Horror Series, The Hound of the Baskervilles, Blood from the Mummy's Tomb
Alarivi vas. oik: Jackie Chan: My Story/Jackie Chan: My Stunts, Dead Shadows, Amityville: A New Generation
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)