torstai 28. joulukuuta 2017

Hammer Films: Hands of the Ripper (1971)

Kuvaus: Ollessaan pieni Anna (Angharad Rees) näkee isänsä Viiltäjä-Jackin ottavan äitinsä hengiltä varsin väkivaltaisin ottein. Viitisentoista vuotta myöhemmin Annasta on kasvanut moniongelmainen nuori nainen, joka saattaa hyvinkin olla edesmenneen isäpappansa pahan sisuisen hengen riivaama. Transissa ollessaan Anna suorittaa isänsä tavoin verisiä veritekoja, muttei jälkeenpäin muista sellaisia tehneensä. Sympatiaa Annaa kohtaan tunteva psykiatri John Pritchard (Eric Porter) ottaa tytön hoidettavakseen, vain pian huomatakseen ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt niin mennä tekemään.

Tuomio: Siitäkin huolimatta, että omistan aika läjän erinäisiä Hammer-pätkiä, niin tämä Tappajan kädet on jotenkin kummassa aina onnistunut välttelemään minua, enkä siis sitä ole reissuillani matkaani mistään saanut napatuksi. Jälleen kerran pikainen käyntini suosikkidivarissa osoittautui hyödylliseksi, sillä sain tämänkin karussa pitkään ollen tuotteen viimeinkin alati kasvavaa kokoelmaani koristamaan. Olen löydökseeni siis enemmän kuin tyytyväinen.  

Millainen itse leffa sitten on? Noh, jossain määrin omituinen, mutta siitäkin huolimatta yllättävän hyvin pelittävä koktaili edwardiaanista pukudraamaa, johon on sekaan miksattu ripaus psykologista jännäriä, että myöskin vivahteita slasher-leffoista jokusen vuotta ennen niiden varsinaista tulemista. Kokonaisuutena ei ehkä parasta Hammeria, mutta tutusta kaavasta sopivasti poikkeavaa (Draculat, Frankensteinit yms.) sellaista, joten kolme tähteä on mielestäni siten oikeutettu määrä Hands of the Ripperille annettavaksi.

Trailer: Mom and Dad (2018)

tiistai 26. joulukuuta 2017

Full Moon High (1981) aka A Transylvanian Werewolf In America

Kuvaus: Tony Walker (Adam Arkin) on Full Moon High Schoolia käyvä nuorukainen, joka odottaa into piukeana tulevaa jalkapallomatsia arkkiviholliskoulu Simpson Highta vastaan. Valitettavasti Tony ei koskaan pääse ottamaan osaa siihen peliin, sillä isänsä William Walker (Ed McMahon), eläköitynyt eversti, nykyinen CIA-operatiivi, tarvitsee poikaansa peitetehtävään Transylvaniassa suoritettavassa tehtävässään. Romaniaan saavuttuaan Tony kohtaa kahvilassa naisen, joka tahtoo kovin lukea poitsun tulevaisuuden hänen kädestään. Näin siksi, että suuri osa kirjoista on kiellettyä kamaa Romaniassa, joten luettavaksi jäävät siis vain ihmisten kätöset. 

Hubaa, eiköstä vain? 

Anyways, nainen vilkaisee Tonyn kättä, ilmoittaen hetikohta tämän olevan kirottua tavaraa. Pentagrammi, ihmissudet, vampyyrit ja neitsyetkin mainitaan, mutta vain Tonyn puolesta. Hän kun ei usko moisiin otuksiin ja niiden olemassa oloon. Yön pimeydessä Tonyn suuntavaisto menee pahan kerran sekaisin, eikä siten löydä tietään takaisin hotellilleen. Jostakin varjojen keskeltä esiin syöksyy verenhimoinen ihmissusihukkanen, joka upottaa terävät hampaansa Tonyn hämmentyneeseen olemukseen. Ja mehän kaikki tiedämme mitä se tarkoittaa. Noh, sitä että naisen ennuste käy toteen, ja Tonysta on nyt tullut yllätyksekseen ja pyytämättä ihmissusi, joka on tuomittu vaeltamaan kuolemattomana maan joka kolkkaan. Tosin vain siihen asti, kunnes hän kyllästyy pakkamaan matkalaukkuaan.

Hubaa, eiköstä vain.

Kotiin takaisin palauttuaan Tony yrittää jatkaa elämäänsä siitä, mihin se ennen Romanian reissua jäi, mutta eihän siitä mitään tule, kun väliin karvoituksen kasvaessa on ulvottava täyttäkuuta kitapurje suorana, ihmisiä ohessa pelotellen. Tonyn ei auta muu, kuin poistua kotikaupungistaan seuraavaksi 20-vuodeksi, jottei hän vahingoittaisi tai ottaisi hengiltä ketään lähellään olevaa. Vuosien täyttyessä Tony viimein kyllästyy reissaamiseen ja matkalaukkunsa pakkaamiseen, palaten takaisin kotiin. Poissaollessaan kaikki on kuitenkin muuttunut, paitsi Tony itse. Hän on yhä se samainen poika, jota ihmissusi aikoinaan puraisi, vanhentumatta päiväkään tuosta tapahtumasta. Tony palaa takaisin koulun penkille ja jalkapallon pariin. Ja siitä se hauskuus vasta alkaakin...

Tuomio: Paitsi että ei ala, sillä Teenwolf - pallokentän kauhu on sisällöltään yhtä hauskaa katsottavaa, kuin vaikkapa raastinraudalla itsensä tyydyttäminen. Vitsejä kyllä lauotaan, mutta eipä niitä oikein parhaalla tahdollakaan sellaisiksi osaa tunnistaa, kun ne penteleet eivät onnistu millään muotoa naurattamaan. Okei, se ennustajaeukon kädestä lukeminen kirjojen sijasta sai minut hetkellisesti hymähtään, mutta se taisikin olla sitten ainoa kerta lajissaan. Ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja Larry Cohen ei siis ainakaan tämän pätkän perusteella ole mikään suuri humoristi, olkoonkin että tämä oli hänen eka kertansa komedian parissa. 

Samoihin aikoihin tehtiin parempiakin ihmissusijuttuja, joten suosittelen lämpimästi katsastamaan tämän sijasta vaikkapa John Landisin ohjastaman Ihmissusi Lontoossa tai vaihtoehtoisesti Joe Danten hitusen vakavamman aikalaisohjaustyön Ulvonnan. Kumpainenkin viimemainituista lyö kevyesti laudalta tämän Cohenin Larryn epähauskan kauhukohkailun suoraa kompostin pohjalle köllöttämään. Turhana tietona tähän loppuun voisin mainita vielä sen, että Arkinin perheestä tässä leffassa esiintyy myös Adamin velipoika Anthony Arkin, että myöskin kummankin isäpappa Alan. Että näin.

Tiiseri: Stargate - Origins (2018)

perjantai 22. joulukuuta 2017

Traileri: Ocean's 8 (2018)

Päivän musalevybongaus: Hammer Horror - Classic Themes 1958 - 1974





Joululahjaostoksia suorittaessani poikkesin ohessa myös levyliikkeessä. Mukaan sieltä lähti joululahja lähinnä itselleni, eli tuo vieressä näkyvä Hammer Horror - Classic Themes 1958 - 1974. Ei ollenkaan hassumpi hankinta, vaikka jälleen itse sanonkin, ja hyvin pitkälti pakollinen hankita meikälle, sillä sen verran lähellä vanhat Hammer-leffat sydäntäni kuitenkin ovat.








sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Traileri: The Strangers - Prey At Night (2018)



Dracula (1974) aka Bram Stoker's Dracula

Kuvaus: Kiinteistöjä työkseen välittävä Jonathan Harker (Murray Brown) matkaa kreivi Draculan (Jack Palance) linnalle esitelläkseen arvon siniveriselle erinäisen läjän Brittilässä sijaitsevia kämppiä, joihin vanha aatelismies voisi hyvinkin nykyisestä asumuksestaan muuttaa. Näin siitäkin huolimatta, että kohtaamansa paikalliset kehottavat Harkeria jättämään reissunsa kesken, ja palaamaan takaisin sinne mistä liikkeelle lähtikin, eli takaisin kotiinsa pikimmiten. Paikalliset asukit nimittäin tietävät, että mainittu linna on itse pahuuden tyyssija, ja sen seinien sisällä asustava kreivi Dracula on suoraa  saatanasta seuraava. 

Varoituksista piittaamatta Harker jatkaa matkaansa, päätyen lopulta Draculan ovelle kolkuttelemaan. Sisään astuttuaan Dracula kehottaa Harkeria syömään, muttei anna hänen kuitenkaan tehdä niin, sillä kreivi on luonteeltaan sillä tapaa mulkero. Sen sijaan hän pyytää Harkeria esittelemään kuvia kiinteistöistä, joihin hän saattaisi olla kiinnostunut kamppeensa kantamaan. Ohessa Dracula havaitsee vieraansa tavaroiden seassa mustavalkovalokuvan, jossa Harkerin lisäksi poseeraa morsiamensa Mina (Penelope Horner) ystävätterensä Lucy (Fiona Lewis) sekä kihlattunsa Arthur Holmwood (Simon Ward). Draculaa kuvassa kiinnostaa eniten kuitenkin Lucyn siihen vangittu olemus. Tämä kun sattuu olemaan kauan sitten edesmenneen vaimonsa ilmetty kaksoisolento. Lucyn näkeminen saa jonkin liikahtamaan verevän vainajamme sisällä, ja siksipä hän päättääkin siltä seisomalta matkata Englantiin, pakottaen ja jättäen poloisen Harkerin kolmen vampyyrimorsiamensa armoille tyhjiin verestään imettäväksi. 

Jokin aikaa myöhemmin The Demeter niminen alus rantautuu Englannin rantavesille kreivi Dracula kyydissään. Todisteena tästä toimii ruoriin sidottu ruumis, jonka suonistosta ei parhaalla tahdollakaan löydy tippasen tippaakaan verta. Pian Draculan saapumisen jälkeen Lucy sairastuu äkillisen vakavasti, josta syystä sulhonsa Arthur ei oikein tunnu tietävän mitä tehdä. Hädissään Holmwood kääntyy tohtori Van Helsingin (Nigel Davenport) puoleen, jolla on omat aavistuksensa siitä, mitä on meneillään. 

Aavituksensa vahvistuvat entisestään, kun Lucy katoaa Hillinghamin kodistaan, löytyen lopulta puunjuurelta kuolleena kuiviin kupattuna. Lucy haudataan, mutta pian hän nousee arkustaan, suunnaten kohti entistä kotiaan, jonka seinien sisällä Arthur käy surunmurtamana läpi menetystään. Lucy koputtelee ikkunaan, pyytäen päästä sisään. Arthur tekee työtä käskettyä ja laskee kuolleeksi luulemansa Lucyn taloon sisään, tietämättä että Lucysta on Draculan pureman seurauksena tullut ihmisverta ravinnokseen janoava vampyyri. Lucy yrittää purra Arthuria kaulaan, mutta Van Helsing risteineen ehtii kreivin aikaan väliin. Yksissä tuumin Van Helsing ja Holmwood suuntavat tiensä Lucyn haudalle, lyöden tammipuisen seipään tylysti tämän sysimustan, sykkimättömän sydämen läpi, vapauttaen hänet siten Draculan ylleen langettamasta kirouksesta. Myöhemmin Dracula itse saapuu Lucyn haudalle vain löytääkseen rakkaansa hengiltä seivästettynä, raivostuen ja veristä kostoa tekijöille, Van Helsingille ja Holmwoodille janoten. Suutuspäinen vampyyrikreivi ottaa raivonsa kohteeksi Mina Harkerin, purren ja juottaen tälle Van Helsingin ja Holmwoodin silmien edessä omaa saastunutta vertaan, poistuen paikalta vampyyrinmetsästäjien sitä sen isommin estelemättä. 

Van Helsing ei kuitenkaan aio päästää Draculaa niin vähällä, vaan hypnotisoi Minan paljastamaan minne kreivi seuraavaksi mahtaisi mennä. Verisen siteen ansiosta Mina on kykeneväinen näkemään Draculan silmin, ja käy ilmi, että takaisin linnalleen käy nosferatumme tie. Sinne lähtevät myös Van Helsing ja Holmwood, sillä ainoa keino vapauttaa Mina vampyyrin vallasta, on tuhota hänet lopullisesti. Viimeinen taisto hyvän ja pirullisen pahan välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Dan Curtisin (Dark Shadows) televisiolle ohjastama ja Richard Mathesonin (I am Legend) käsikirjoittama keskivertoinen variaatio Bram Stokerin samaa nimeä kantavasta romaanista, joka kokonaiskuvaa katsottaessa jää lopulta valitettavan vaisuksi tapaukseksi. Mathesonin kynäilemä kässäri tuo Draculan tarinaan mukanaan ensimmäistä kertaa romanttisemman aspektin vampyyrikreivin ja tämän edesmenneen morsiamen inkarnaation välillä, mutta hukkaan menee sekin, sillä Jack Palance nyt vain ei uhku olemuksellaan sen luokan romantiikkaa, että se olisi edes hitusen uskottavaa katsottavaa. Väliin kasvoilleen loihtimansa ilmeet tuovat mieleen liiaksi ilmavaivoista kärsivän miekkosen, joka pakolla koittaa saada aikaiseksi pierun tulemaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väkivaltaa ja raivoa mies ilmentääkin sitten paremmin, mutta nekin hetket menevät osittain piloille tuon edellä mainitun ilmehdinnän vuoksi. Muista näyttelijöistä mieleen ei jäänyt sitten oikeastaan juuri kukaan, sen verran värittömiä ja mauttomia suorituksissaan olivat.

Juonikuvio puolestaan seurailee kyllä alkuperäistarinaa, jättäen kuitenkin tapahtumistaan ja hahmogalleriastaan kokonaan pois niin Renfieldin, tohtori Sewardinkin, kuin myös muistakin filmatisoinneista usein ulos jäävän Quincey Morrisin. Viimeksi mainitun poissaolon kykenen hyvinkin ymmärtämään, sillä aika turhasta hahmosta lopulta on hänen kohdallaan kyse. Ötököitä syövän Renfieldin olisin mielelläni suonut tässäkin leffassa näkeväni, mutta Matheson ei ilmeisesti pitänyt mukana oloa tarpeellisena, joten Renfieldiä ei siksi tässä tuotoksessa siten näy. 

Mitäs vielä? Ai niin. Vaikka tämä aika tylsähkö tapaus olikin, niin muutama hyytäväkin kohtaus tästä löytyy ja pari samaa sorttia olevaa kuvaakin meille tarjoillaan, joten ei tämä Curtisin Dracula sentäs täysi susi siinä suhteessa ole. Enemmän jäin sitä pelottavuutta tässä kuitenkin kaipaamaan. Turhana tietona tähän loppuun voisi vielä mainita sen, että Sarah Douglas (Superman II, Beastmaster II, Return of the Living Dead III) tekee leffadebyyttinsä yhtenä Draculan morsiamista. 

perjantai 15. joulukuuta 2017

Wrestlerock Rumble

Traileri: Journey to China (2018)

Of Unknown Origin (1983)

Kuvaus: Bart Hughesilla (Peter Weller) pyyhkii elämässään enemmän kuin hyvin. Hänellä on rinnallaan kuvaakin kauniimpi vaimo Meg (Shannon Tweed), jälkikasvua yhden kiltin pojanklopin verran, hyvä palkkainen työ new yorkilaisen sijoitusfirman johtoportaassa, ja isohko kartanoa ulkonäöltään muistuttavan talo, jonka mies itse on remontoinut siihen kuntoon, missä se nyt on. Siis kaikkea sitä hyvää, mitä itsekin elämäänsä haluaisi.

Päivänä eräänä Megin isäpappa soittelee Vermontin lumisilta hangilta, pyytäen tytärtään ja tyttärenpoikaansa lomailemaan luokseen. Bart tahtoisi niin kovin hänkin lähteä heidän matkaansa, mutta firmassa hänelle kaavailtu ylennys pakottaa jäämään New Yorkiin töitä niska limassa paiskimaan. Iltana eräänä töistä kotiin palattuaan Bart löytää keittönsä lattian vesivahingon vallassa. Käy ilmi, että astianpesukoneen letku on jotenkin kummassa päässyt vahingoittumaan, ja siinä oleva reikä on saanut veden virtaamaan valtoimenaan. Paikalle hälyttämänsä huoltomies on enemmälti sitä mieltä, että talossa saattaisi hyvinkin olla hiiriä tai vaikkapa ihka oikea rotta. Bart saakin huoltomieheltä kehotuksen viritellä erinäisi ansoja ympäri huoneistoa, josko sillä kurin tuhoa aiheuttava jyrsijä jäisi kiikkiin kiipeliin. Otus osoittautuu kuitenkin metsästäjäänsä ovellammaksi, pistän Bartin virittelemät trapit yksi toisensa jälkeen tuhannen palasiksi. Bart onkin näin pakotettu ottamaan järeämmät aseet käyttöönsä, mikäli mielii päästä mielenrauhaansa alati riivaamasta rotan retkusta kertaheitolla eroon. Taistelu Hughesin perheen kämpän hallinasta on valmis alkamaan...

Tuomio: Tämä Tuntematon vaara kuuluu jälleen kerran sarjaan leffoja, jotka olen nähnyt joskus ikuisuus sitten, ja sen jälkeen en sitten niin kertakaan. Etsinyt sitä itselleni useamman kuin kerran divareista ja kirppareilta, vaan onni ei ole ollut matkassa mukana niillä reissuilla. Paitsi eilen, jolloin onnistuin nimittäin vihdoin paikallistamaan sen suosikkidivarissani pyöriessä. Tottakait nappasin sen sieltä hyllystä heti matkaani, vaikkakin hieman jännitti tehdä niin. Enimmäkseen siksi, että muistelen vuosia sitten tykänneeni tästä enemmän kuin hullu puurosta, ja nyt mielessäni kävi heti taasen ajatus siitä, että nyt kun sitä rupean katselemaan, niin aika onkin jälleen kerran kullanut muistot, ja elokuva onkin täysi susi ja sekunda. Onnekseni sain kuitenkin havaita, ettei niin ole, vaan kyllähän tämä edelleenkin kohdallani toimi oivallisesti, joten en siis heittänyt vähiä rahojani hukan teille. 

Tuntematon vaara on edelleenkin kokonaisuutena hyvin toimiva jyrsijäjännäri, joka panostaa pitkälti toimeliaisuutensa täysin Peter Wellerin ja sen (välillä täysin näkymättömissäkin olevan) rotan varaan (joita leffassa on käytetty ilmeisesti nelisenkymmentä kipaletta). Weller ilmentää hulluuden partaalle ajautumistaan taidokkaasti, roolisuorituksensa hipoen lähes maanista täydellisyyttä. Muut näyttelijät ovat mukana vain silloin, kuin heitä tarvitaan, eikä heidän esittämänsä hahmot ole tässä sillä kurin mitenkään mielenkiintoisia tapauksia. Rouva Gene Simmonsina paremmin tunnettu Shannon Tweedkin passitetaan heti alussa lomailemaan, joten häntäkään emme näe kuin silloin tällöin pieninä välähdyksinä. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on debyyttiroolinsa ja kaikki. Tunnelma on paikoin kihelmöivän jännittävä, jopa ahdistavan pelottavakin, joten sellaisesta menosta pitävät ovat varmasti kuin kotonaan tämän pätkän parissa. Hyvinkin viihdyttävää rottakauhua, jonka parissa viihtyy hyvnkin mukavasti koko kestonsa ajan. Silleen kolmen annetun taivaankappaleen arvoisesti. Turhana tietona tähän loppuun voisi mainita vielä sen, että tämä on kauhukirjailija Stephen Kingin lempielokuva. Ainakin mikäli IMDb:n triviaosastoa on yhtään uskominen. Ja miksi emme uskoisi, sillä onhan se nettiin laitettu, joten tottahan sen silloin olla täytyy.

Happy Horror Days


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Traileri: Please Stand By (2017)

Pound of Flesh (2015)

Kuvaus: Deacon Lyle (Jean-Claude Van Damme) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka elättää itsensä kidnappauksen kohteeksi joutuneiden ihmisten takaisin kotiin omaistensa luo hakemisella. Erään pahoin pieleen menneen keikan jälkeen Deacon havahtuu takaisin todellisuuten hotellihuoneestaan, vain huomatakseen, että perskeles sentään joku kirugin taidot omaava pitkäkyntinen on vienyt häneltä toisen munuaisen pois tiäkseen. Munuaisen, jonka Deaconin oli tarkoitus luovuttaa muutaman päivän päästä veljensä Georgen (John Ralston) kuolemansairaalle tyttärelle. Sisäelin olisi saatava takaisin ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, ja niinpä Deacon värvää reissulle tälle mukaansa vihamiehestä ystäväksi kääntyneen Kungin (Aki Aleong) kuin myöskin veljensä Georgen. Taistelu elämästä ja kuolemasta aikaa vastaan on valmis alkamaan...

Tuomio: Brysselin muskelina tunnettu Van Damme on viimevuosina onnistunut tekemään muutaman ihan mojovan, suoraa videolevitykseen päätyneen toimintapätkän, eikä tämä Pound of Flesh tee siinä suhteessa poikkeusta tuohon kaavaan. Toimintaa piisaa ihan mukavasti, ja juonen kuljetuskin pitää sisällään tarpeeksi käänteitä pitämään leffan mielenkiintoisena katsottavana. Taistelukohtauksiin Van Damme on tutuksi tulleen jalan nostamisen lisäksi ottanut mukaan elementtejä Ultimate Fighting ympyröistä, ja tästä syystä saammekin potkujen ja lyöntien lisäksi nähtäväksemme erinäisiä sidonta- ja painiliikkeitä, joita en muista miehen ennen tätä ikinä käyttäneen. Lähitaistelun vastapainoksi tarjoillaan aseellista toimintaa, joka taasen on puolestaan sitä samaa, mitä ennenkin. 

Valituksen aiheita löytyy enimmäkseen ajokohtausten tajuttoman kehnosta green screenauksesta, joka on tasoltaan täysin ala-arvoista katsottavaa, rikkoen elokuvallisen illuusion heti ensi-silmäyksellä täysin. Pientä ärsytystä meikäläisessä aiheutti myös John Ralstonin esittämän George Lylen uskonnollisuus, jota korostettiin väliin vähän turhankin ahkeraan. Vähempikin mainostus sen suhteen olisi kyllä riittänyt. Mutta muutoin tämä oli kokonaisuutena astetta parempaa Van Dammea, joten kolme tähteä on siinä suhteessa sille ihan hyvä määrä annettavaksi, ja sen verran se minulta siis tässä kohdin saakin.

Tiiseri: Jurassic World 2 - Fallen Kingdom (2018)



lauantai 2. joulukuuta 2017

Leffamusa - Sea Maneuvers - Sylvester Levay

Traileri: Batman Ninja (2018)

The Abduction of Kari Swenson (1987) aka Abduction

Kuvaus: Ampumahiihtäjä Kari Swenson (Tracy Pollan) kuuluu harjoittamansa lajin ehdottomaan eliittiin. Päivänä eräänä lenkkeillessään Montanan metsäisellä vuoristoalueella Kari kohtaa kaksi siellä asustelevaa miestä, isän ja pojan, Don Nicholsin (M. Emmet Walsh) sekä Dan Nicholsin (Michael Bowen), jotka kaappaavat nuoren ampumahiihtäjättären väkisin matkaansa. Danny kun on jo liian pitkään elänyt ilman naisen kosketusta, ja jälkikasvuakin olisi kiva saada, sillä muutoin Nicholsin suku saattaisi hyvinkin lakata top tykkänään olemasta. Kamalata olisi se, mutta vain tämän kaksikon silmin katsottuna.

Karin äkillinen katoaminen saa vanhempansa Bobin (Ronny Cox) ja Janin (Dorothy Fielding) huolestumaan, ja niinpä he kääntyvätkin hädissään virkavallan puoleen saadakseen tyttärensä takaisin kotiin. Sheriffi Onstad (Joe Don Baker) ottaa asian hoitaakseen, kooten ympärilleen ryhmän ihmisiä, joiden tarkoituksena on selvittää mitä Karille tapahtui, ja saattaa tämä, mikäli vain mahdollista, takaisin huolesta soikeana olevan perheensä pariin. Kun sitten selviää, että Kari on joutunut kahden hullun vuoristolaisen kidnappaamaksi, alkaa armoton Ihmisjahti, jonka tuoksinassa ihmishengen menetykseltäkään ei valitettavasti kyetä välttymään.

Tuomio: Elokuvaksi, jolle on suomennoksessa annettu niinkin karulta kuulostava nimi kuin Ihmisjahti, tämä oli harvinaisen pitkäpiimäinen ja tylsähkön puoleinen tapaus. Jännityselokuvaksikin kansipaperi kovasti tätä mainostaa, mutta ainoa jännite, jota tätä pätkää katsoessa koin oli enimmäkseen se, että jaksanko katsoa pätkän loppuun asti nukahtamatta. Jaksoin, mutta kyllä se kieltämättä aika vaikeaa oli. 

Walshin ja Bowenin esittämät vuoristolaiset näyttivät ulkonäkönsä puolesta oikeasti ilkeämmiltä kuin lopulta olivat, ja jäin siten väkisinkin kaipamaan heiltä astetta roisimpaa otetta tyyliin Syvä joki. Olihan siellä toki se Walshin hahmon suorittama kylmäverinen murha, josta syystä toiveeni heräsi, että nämä kaverithan ovat sittenkin astetta vaarallisempia tapauksia, ja että Joe Don Baker apureineen joutuisi tosissaan tekemään töitä heidän kiinni saamisekseen. Mutta ei. Harhaa oli kaikki se. Tracy Pollania en muista oikeasti tätä ennen nähneeni missään muualla, kuin Michael J. Foxin kainaloisena punaisella matolla, joten hänen roolisuorituksestaan en osaa sen ihmeemmin mitään sanoa. Veteraanit Ronny Cox ja Joe Don Baker taasen puolestaan vetävät roolinsa rutiinilla läpi, eivätkä siten tarjoa tässä tuotoksessa juuri muuta kuin sen, mitä heiltä luultavasti on pyydettykin. Dorothy Fielding on taasen tullut tutuksi minulla ainoastaan Fright Nightistä, joten oli hauska nähdä häntä välillä muissakin ympyröissä, vaikkei roolinsa ollut hänelläkään mitenkään maata mullistava tapaus. 

Jotain positiivista? Noh, Sylvester Levayn säveltämä syntsamusa toimi hyvin, ja olihan ne Kalliovuorten  jylhät maisematkin, silloin kun niitä näytettiin, varsin jylhää katsottavaa. Joten kaippa niistä yhteisesti voin tälle pätkälle tuon toisen tähden bonuksena antaa. Turhana tietona voisi tähän loppuun mainita vaikkapa sitten sen, että leffan ohjauksesta vastaa kaveri nimeltä Stephen Gyllenhaal, joka taasen sattuu olemaan Maggien ja Jaken isäpappa.

Edit: Ai niin. Meinas kaiken hässäkän keskellä unohtua täysin, että elokuvan alussa näytetyssä ampumahiihtokisassa Swenson ohittaa suomalaisen, nimettömäksi harmittavasti jäävän kilpasiskon, joten tarttiskos tässä nyt taasen lähteä torille tästä mesoamaan? Kommentteja voi tuttuun tapaan jättää tämän lässytyksen alta löytyvään kommenttiosioon.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Traileri: The Reliant (2017)

Päivän opusbongaus: English Gothic - Classic Horror Cinema 1897 - 2015


Lähestyvä ikääntymispäiväni pakotti minut tänään ostamaan itselleni lahjan. Elokuvallista kirjallisuutta, jossa käydään läpi Brittilän kauhuleffatuotantoa alkaen vuodesta 1897 ja päätyen vuoteen 2015. Tuolle aikavälille mahtuu mukasti erinäisiä kauhistelupätkiä, joista jokusen olen saattanut jossakin kohtaa jopa nähdäkin. Ja tällä tarkoitan enimmäkseen tuorempaa tuotantoa, en noita 1800-luvun lopun juttuja. Ihan niin vanha en sentäs kuitenkaan ole.

Samaan kirjasarjaan kuuluu pari muutakin opusta tuon lisäksi, eli Euro Gothic sekä American Gothic, jotka lisäänkin tässä ohessa samoin tein hankintalistalleni. Sen verran mielenkiintoa nuokin opukset minussa nimittäin sisältönsä puolesta herättävät.

torstai 23. marraskuuta 2017

Close Range (2015)

Kuvaus: Sonora, Meksiko. Tuhma huumekartellin johtaja Fernando "El Jefe" Garcia (Tony Perez) on mennyt tekemään sen, mitä hänen ei ikimaailmassa olisi pitänyt mennä tekemään. Jaa mitäkö? Noh, kidnappaamaan punttiksella Irakista olevan jenkkisoltun Colton MacReadyn (Scott Adkins) sisarentyttären Hailey Reynoldsin (Madison Lawlor). Coltonia tämän tyyppinen oma-aloitteisuus ottaa nimittäin sen verran pattiin, että raivosta kihisten hän lähtee sukulaislikkaansa konnan ketaleiden kynsistä siltä seisomalta väkivaltaa hyväksi käyttäen pois hakemaan. 

Yhden miehen pelastusoperaatiota suorittaessaan Colton nappaa matkamuistoksi mukaansa muistitikun, joka pitää sisällään tuiki tärkeää informatsuunia kartellin käymistä pisneksistä ja vähän muustakin harjoittamastaan rikollisesta toiminnasta. Tosin Colton itse ei tässä vaiheessa sitä vielä tiedä, vaan on enemmän keskittynyt toimittamaan Haileyn takaisin äitinsä Angelan (Caitlin Keats) luo Reynoldsin Arizonassa sijaitsevalle tilalle. Garcia puolestaan tietää tasan tarkkaan mitä tikulla on, haluten sen mitä pikimmin takaisin, janoten ohessa veristä kostoa Coltonille pelastusreissunsa yhteydessä tylysti hengiltä tappamiensa alaistensa puolesta. Avukseen Garcia pyytää puhelimitse virkamerkkinsä pimeälle puolelle eksyneen Jasper Callowayn (Nick Chinlund) apulaisineen, ja pian Colton löytää itsensä keskeltä brutaalia henkiinjäämistaistoa, josta selvitäkseen hänen otettava käyttöönsä kaikki armeijassa oppimansa keinot, mikäli mielii pitää rakkaimpansa turvassa murhanhimoisilta, varastettua omaisuuttaan takaisin hakemaan tulleilta rikollisilta....

Tuomio: Halvalla tehty, lähes täysin yhdessä ja samassa paikkaa kuvattu toimintapläjäys, jonka juonellista ohuutta peitellään loppuun asti ruudin käryisillä ammuntakohtauksilla sekä Adkinsin taidokkaasti suoritetuilla lähitaistelusessioilla. Isaac Florentinen ja Scott Adkinsin yhteistuotannoista tämä on ehdottomasti tasoltaan se kaikista heikoin tuotos, pysyen katsottavuuden rajoilla vain ja ainoastaan päätähtensä turpiin mättö taitojen vuoksi. Ilman Adkinsin mukana oloa Close Range olisi saanut minulta yhden tähtykäisen, mutta koska mies on mukana menossa mukana, ja hyvässä vedossakin vielä, niin lätkäisenpä syystä siitä tuon toisenkin taivankappaleen lisää tähän tuomioni julistamisen loppuun. Että näin.

Traileri: Crazy Lake (2017)

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Leffamusa - Back to School - Jude Cole



Bonus: E.G. Daily - Mind over Matter (Summer School Soundtrack)



Bonus Bonus: E.G. Daily - One Way Love (Dance With The Dead Remix) Better Off Dead Soundtrack


lauantai 18. marraskuuta 2017

Aftermath (2017)

Kuvaus: Rakennustyömaata johtava Roman Melnyk (Arnold Schwarzenegger) odottaa innolla raskaana olevan vaimonsa Nadyan (Danielle Sherrick) ja tyttärensä Olenan (Tammy Tsai) paluuta Europaasta takaisin Amerikan mantereelle. Yhteisen kotinsakin Roman on ehtinyt koristelemaan asian kuuluvin tervetuliastoivotuksin ja rinnassaan sykkii jälleennäkemisen riemu.

Käy kuitenkin niin, että kohtalo puuttuu peliin ja Roman menettää läheisensä katastrofaalisen lento-onnettomuuden seurauksena, joka juontuu lennonjohtaja Jake Bonanosin (Scoot McNairy) huolimattomuusvirheestä. Ymmärrettävästi kummankin miehen maailmat romahtavat tapahtuneen johdosta, ja kumpainenkin koittaa jatkaa elämäänsä sisällä alati jäytävästä tuskastaan huolimatta. Ajan kuluessa Roman vaikuttaa päällisin puolin päässeen yli menetyksistään, mutta kaikki tuo on silkkaa harhaa, sillä koston liekki palaa edelleenkin voimakkaana sisuksissaan. Lopulta kostonhalu ja syyllisyys kohtaavat kohtalokkain seurauksin.

Tuomio: Enimmäkseen toiminnallista reippailuelokuvistaan tutuksi tullut Itävallan tammi Arnold Schwarzenegger astuu jälleen kerran mukavuusalueensa ulkopuolelle tässä väkevässä, tositapahtumista pohjan ottavassa draamassa, jonka tuottamispuolesta vastaa pätevistä pätkistään tunnettu Darren Aronofsky. Iso-Arska suoriutuu vaativasta surevan isän roolistaan mallikkaasti, vaikkakin hahmo tuntuukin jossain määrin  hyvin samankaltaiselta, kuin pari vuotta aiemmin ilmestyneessä Maggiessa, jossa Abigail Breslinin esittämä tytär päätyy zombin puremaksi. Se leffa tosin oli enemmälti kauhufantasiaa, kun taas tämä Aftermath on angstissaan kaikin puolin realistisempi tapaus. Loppuaan kohden edetessä saadaan mukaan myös hieman trillerimäisiä elementtejä, joka maustaa muutoin draaman puolella kulkevaa kerrontaa varsin mukavasti. Kolmen tähden arvoisesti.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Another WolfCop (2017) posteri


Madhouse (1990)

Kuvaus: Jessie (Kirstie Alley) ja Mark Bannisterilla (John Larroquette) on kaunis koti, auvoinen avioliitto ja loistokas tulevaisuus töiden suhteen edessään. Täydellistä onnea, josta kumpainenkin osapuoli tuntuu nauttivan täysin siemauksin. Harmi vain, ettei Jessie tai Mark kumpikaan ole ammatiltaan puutarhureita, vaan paikallisen televisiokanavan uutisankkuri ja kohtuu hyvin menestyvän firman toimistorotta, josta syystä heidänkään onnensa ei ole ikuista. 

Käy nimittäin niin, että päivänä eräänä Markin alati vätystelevä serkkupoika Fred (John Diehl) saapuu kajahtaneen, raskaana olevan vaimonsa Bernicen (Jessica Lundy), että myöskin yhdeksän henkeä omaavan kissansa kanssa viiden päivän mittaiselle vierailulle. Parin päivän kuluttua Markin hermot eivät enää kestä ärsyttäviä sukulaisiaan, joten hätäpäissään hän lykkää Fredille ja Bernicelle kummallekin 300 dollaria kouraan, ajaen heidät ovesta ulos nähtävyyksiä katselemaan. Paperilla hyvä idea, mutta käytännössä tuhoon tuomittu, sillä Jessien miehenkipeä sisko Claudia (Alison La Placa) pälähtää paikalle vaatie itselleen asuinsijaa talosta. Suksensa kun menivät pahemman kerran ristiin raharikkaan aviomiehensä Kaddirin kanssa, ja luottokorttinsakin on tästä syystä peruutetut. Pitkin hampain Jesse suostuu avustamaan siskoaan, vaikkei hänestä ja elämää suuremmasta elämöinnistään liioin pidäkään. 

Kaiken muun kamalan lisäksi Fred ja Bernice palaavat kaupunkierrokseltaan takaisin talolle yleistä hämmennystä aiheuttamaan. Bernice onnistuu loukkaamaan itsensä sen verran pahoin, että omalääkärinsä tohtori Penixin ei auta muu kuin määrätä nainen välittömään vuodelepoon. Seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi synnytyshetkeen saakka. Jessie parka joutuu tahtomattaan Bernicen henkilökohtaiseksi palvelijattareksi, ajaen tämän vaatimuksillaan hermorohmaduksen partaalle. Ja ihan kun tässä ei olisi jo ihan tarpeeksi, käy vielä niinkin, että Mark ja Jessie onnistuvat polttamaan naapurinsa Dalen (Robert Ginty) talon asuinkelvottomaksi, ja välttääkseen tuhopolttotuomion, he ovat pakotetut ottamaan Dalen poikineen omaan taloonsa asumaan. Kun soppaan tähän lisätään vielä Bernicen jatkuvasti henkensä heittävä kissa, sekä Claudian huumeita diilava poika Jonathan (Bradley Gregg), ei liene ihme, että pinna Markin  ja Jessien päässä kiristyy entisestään. Talonsa on kuin pommin jäljiltä, jääkaappi ammottaa jatkuvaa tyhjyttään ja puhelinlaskutkin luokkaa tähtitieteellinen. Lopulta Jessiellä ja Markilla on vain kaksi mahdollisuutta: tyytyä kohtaloonsa tai ryhtyä taistoon saadakseen talon takaisin kokonaan itselleen. Arvatkaas piruuttanne kaksi kertaa kumman vaihtoehdon he valitsevat...

Tuomio: Keskivertoisen oloinen ja näköinen talonvaltaus ja sen takaisin lunastus huvittelu, joka vetää loppuaan kohden koko homman yllättävänkin överiksi. Harmi vain, etteivät ilmoille lauotut vitsit osu kaikki kohteeseensa, vaan suurin osa menee reippaasti pöpelikköön sen isommin naurattamatta. Paremmin kirjoitetulla materiaalilla tästä olisi helposti voinut tulla oman lajityyppinsä klassikko. Tällaisenaan se ei sitä ole, vaan enemmältikin helposti unohdettavaa kertakäyttökatsottavaa, jonka parissa kyllä viihtyy, mutta mieleen siitä ei katsomisensa jälkeen jää oikeastaan yhtään mitään. Paitsi Robert Ginty, jonka mukana olo tässä minua edelleenkin hitusen äimistää. Kuitenkin enemmän suoraan toimintaan kuin komediaan suuntaunut kaveri oli aikoinaan hän.

Traileri: Rampage (2018)




torstai 9. marraskuuta 2017

Hider in the House (1989)

Kuvaus: Ollessaan pieni pojankoltiainen vanhempansa kohtelivat nuorta Tom Sykesiä niin kaltoin, ettei mikään ihme, että hänestä kasvoi mieleltään pahoin viistoutunut yksilö. Mielisairaalasta päästyään Tom (Gary Busey) on velvoitettu etsimään itselleen asuinsijan, löytäen lopulta sellaisen juuri valmistuneen omakotitalon tyhjillään olevalta ullakolta. Sinne Tom väkertää itselleen pienen, mutta ah niin kotoisan kolosen pykäämänsä valeseinän taa.

Päivänä eräänä käy sitten niin, että taloon muuttaa Dryerin eloisa perhe, johon kuuluvat äiti Julie (Mimi Rogers), isä Phil (Michael McKean) sekä lapset Neil (Kurt Christopher Kinder) ja Holly (Candace Hutson. Piilopaikastaan käsin Tom tarkkailee perheen yhteiseloa salaa, haaveillen ja uneksien omalle kohdalleen samanlaista onnea ja autuutta. Oma perheensä kun ei moisia kyennyt hänelle ikinä antamaan. Vain tuskaa, kipua ja jatkuvaa mielipahaa. Ajan kuluessa Tomin kehittämä obsessio Julieta kohtaan kasvaa silminnähden maanisiin mittoihin, ja mies onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen ihastuksensa kohteen ja elämän, josta jo pidemmän aikaa on haaveksinut itselleen. Jopa tappamaan...

Tuomio: 


Traileri: Coven (2017)

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Traileri: The Post (2018)

Michael Myersin maski

Jokainen meistä on varmastikin jossakin vaiheessa elämäänsä miettinyt, että miltähän se Michael Myersin Halloweenissa (1978) käyttämä William Shatner maski mahtaa näyttää tänään? Noh, alta voitte katsastaa vastauksen tähän mieltä kutkuttavaan kysymykseen...


Ihan on edelleenkin Shatnerin näköinen, vaikka hieman vuosikymmenten saatossa damagea on osakseen ottanutkin, heh. Maskin muuten omistaa nykyisin Mark Roberts niminen kaveri, joka pyörittää omaa Haunted House yritystään rapakon toisella puolella. Maskin lisäksi miehellä on hallusaan myös Halloween 2:sta tutuksi tullut skalpelli...


...sekä Myersin samaisessa leffassa käyttämät popot...


Kumpainenkaan viimemainituista ei muistuta olemuksiltaan sitten niin yhtään William Shatneria... tai noh, ehkä nuo kengät hitusen...

maanantai 6. marraskuuta 2017

Päivän Blu-ray bongaus: The Punisher (1989)


No nyt siellä joku jo ihmettelee, että mitäs kummallista sitä nyt tuossa on, ja että eikös sinulla tämä jo ennestäänkin hyllyssäsi ole. Noh, on toki, mutta yhden levyn versiona, ja siten ilman tänään hankkimani Saksa-julkaisun kakkoslevyllä bonuksena tulevaa workprinttiä. Keräilijäluonne kun olen, niin olihan tuo pakko napata matkaan, sillä jälleen kerran tiedä koska seuravaan kerran mahdollisuus moiseen eteen ilmaantuu.

Seppo Räty totesi aikonaan Saksan olevan paska maa. Tämän päivän ja niiden aiemmienkin hankintojeni perusteella varaan itselleni oikeuden olla Rädyn kanssa eriävää mieltä, heh.





Traileri: I, Tonya (2017) Red Band Trailer

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Dark Tower (1987/1989)

Kuvaus: Ikkunoita työkseen pesevä ikkunanpesijä syöksyy päätä pahkaa kuolemaansa Barcelonassa korkeuksiin kurottavan pilvenpiirtäjän lasiselta seinältä. Suoraa henkensä samassa rytäkässä menettävän ohikulkijan niskaan vieläpä. Kaikki merkit viittaavat onnettomuuteen, mutta rakennuksessa työskentelevän arkkitehdin Carolyn Pagen (Jenny Agutter) mielestä tapauksen taustalta löytyy jotakin paljolti pelottavampaa. Hän nimittäin uskoo, että pesijän otti hengiltä edesmenneen miehensä kummitus, joka nyt vaeltelee Evil Deadistä tutuksi tulleen kamera-ajon tavoin pitkin rakennuksen sokkeloisia käytäviä.

Poliisi pitää Pagen puheita luonnollisesti täytenä höpönä, mutta kun kuolemantapauksesta nyt kuitenkin on kyse, niin tutkiahan se täytyy, vaikka tapahtuneeseen tavalla tai toisella liittyvät henkilöt kummia puhuisivatkin. Virkavallan lisäksi paikalle kiperää keissiä setvimään saapuu myös turvallisuuskonsultti Dennis Randall (Michael Moriarty), jonka suorittamat tutkimukset johtavat hänet varsin nopeasti umpikujaan. Randall ei kuitenkaan anna periksi, vaan mystisten hengen menetysten jatkuessa jatkaa puuhasteluaan, saaden lopulta selville, että Unicon Placan käytävillä kulkee pahansuopa kummitus, jolle ihmishenki ei merkkaa punaista puupenniäkään, ja jonka pysäyttäminen tulisi olemaan kaikkea muuta kuin pala kakkua...

Tuomio: Tulitikkuaskin kanteen kokonaisuudessaan helposti mahtuvan juonikuvion omaava, sekavahkon pökkelö kummittelupätkä, joka lupaavan alkunsa jälkeen lässähtää kasaan kuin ilmapallo kaktuksen sitä halatessa. Järin pelottavakaan se ei ole, vaan pikemminkin tylsääkin tylsempi tuotos, jossa parempiakin suorituksia uransa aikana tehneet näyttelijät käyvät jokainen vuorollaan ruudullamme pitkästymässä, jos ei nyt aivan kuoliaiksi, niin kokovartalopuuduksiin asti kuitenkin.

Jotakin elokuvasta itsestään kertoo sekin, että vuonna 1987 suoritettujen kuvausten jälkeen se hyllytettiin, ja pukattiin ulos suoraa videolevitykseen parisen vuotta myöhemmin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä ohjaajiakin tälle tolloilulle löytyy oikein kaksin kappalein, eli Hammer elokuvistaan tuttu Freddy Francis, joka myöhemmin korvattiin syystä tai toisesta Ken Wiederhornilla. Saattoi tuo vaihdos olla toisinkin päin, mutta eipä sillä isommin väliä ole, sillä kumpainenkin sai lopulta krediitin tehdystä työstään tämän tuotoksen parissa pseydonyymillä Ken Barnett. Lienee parempi niin, kun ottaa huomioon, ettei Pimeä torni todellakaan ole sellainen tuote, josta olisi syytä olla millään mittapuulla mitattuna mitenkään ylpeä.

Leffamusa - No Man's Land Music Suite - Basil Poledouris

Turn Back The Clock (1989)

Kuvaus: On uudenvuodenaatto. Näyttelijätär Sheila Powers (Connie Selleca) on juuri ampunut elokuvia työseen ohjaavan aviomiehensä Barneyn (David Dukes) kuoliaaksi. Vuoden vaihteen juhlahumussa ollessaan Sheilaa alkaa kuitenkin kaduttamaan kammottava tekosensa, ja niinpä hän esittää kotiin kanssaan palaavan ystävänsä William Hawkinsin (Jere Burns) kuullen viattoman oloisen toiveen, että saisi elää kuluneen vuoden uudestaan, tehden asiat täysin toisin kuin nyt. Varohan vain Sheila mitä toivot, sillä toivomuksilla on väliin ilkeä tapa käydä toteen. 

Kuin taikaiskusta Sheila löytää itsensä jälleen uudenvuoden pippaloista, mutta vuotta aiemmin. Samassa hän tajuaa saaneensa uuden mahdollisuuden ja ryhtyy siten kaikin voimin pitämään aviomiestään erossa viehättävästä Tracy Alexanderista (Wendy Kilbourne), jonka vuoksi Sheila päätyi tylynpuoleiseen ratkaisuunsa Barneyn suhteen. Uusi vuosi, uudet kujeet, vaan toistaako historia kaikesta huolimatta Sheilan kohdalla itsensä...

Tuomio: William O'Farrellin kynäilemään novelliin pohjautuva, televisiolle tuotettu fantasiatrilleri, joka lopputulemaltaan jää kokonaisuutena värittömän mauttomaksi tuotokseksi.  Jos nyt jostakin tässä pidin, niin alun ja lopun osittain värivapaasta film noir tunnelmasta löysän jazzin sävyttämänä. Hyvä idea, jonka olisin suonut kestävän läpi leffan. Mutta kun ei kestänyt, niin ei kestänyt. Tehty kertaalleen aiemmin vuonna 1947 ilmestyneen Repeat Performancen muodossa. En ole sitä nähnyt, mutta jos kohdalle joskus osuu, niin mielenkiinnosta sen voisin hyvinkin pois kuleksimasta kastastella. Ei se nyt ainakaan huonompi voi olla verrattuna tähän keskivertoisuuteen, jonka juuri tulin katsoneeksi.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Traileri: The Doll (2017)



It Is The Future. He Fought the Horror of Robots Programmed to Kill

Edellisestä löydösesittelystä on kulunut sen verran pitkä aika, että lienee syytä luoda pikainen katsahdus niihin tässä vaiheessa elämän menoa. Blu-ray levyjä enimmäkseen. Saksa-julkkareita aika moni, sillä suosikkidivarini on ottanut sellaisia viimeaikoina reilusti listoilleen. Kansipaperien mukaan oikein leikkaamattomiakin ja Lontoon murteella varustettuja, joten mikäs niitä on ostellessa, kun hintakin on lompakkoystävällinen. No joo. Asiaan, eli itse esittelyyn....


Ylärivi vas. oik: The Monster Club, Runaway


Tiiseri: Ash vs Evil Dead Season 3 (2018)

tiistai 31. lokakuuta 2017

Fright Night: Resurrection (2018) Book Cover

Tahtoo tämän sitten, kun se ilmestyy...

Fright Night: Resurrection

Lokakuu kuuluu kauhulle - Jälkiväristelyt

Lokakuu kuului tänä vuonna kokonaisuudessaan kauhulle. Kymmenen pelotteluun pohjautuvaa pätkää sain katsotuksi ja arvostelluksi, vaikkakin hieman ...noirin heittämään haasteeseen hieman skeptisesti aluksi suhtauduinkin. Tiedä nyt sitten olenko itsestäni ylpeä suoritukseni suhteen, mutta jos jotakin tiedän, niin sen, että pienoisen leffaähkyn tämä putki meikäläisessä onnistui aiheuttamaan. Sielunsyöjän (Devour, 2005) en ole nimittäin katsonut yhtä ainuttakaan leffaa, enkä varsinkaan kauhua. Joten jos joku siellä nyt on ihmetellyt arvostelujen puutetta, niin selitys siihen on tuo juuri mainitsemani. Lähitulevaisuudessa arvosteluja on luvassa lisää, mutta ei ihan heti, sillä toipuminen edellisistä on vielä hieman kesken. Ei silti, olihan tämä ähkyä lukuunottamatta silti mielenkiintoinen kokemus, jonka ainakin näillä näkymin näen toistavani ensi vuonna näihin samoihin aikoihin. Eipä minulla muuta, joten hyytävää Halloweenia toivottelen kaikille vielä sen, mitä sitä tämän päivän osalta jäljellä on...


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 10: Devour (2005)

Kuvaus: Viimeisen neljän kuukauden aikana Jake Gray (Jensen Ackles) on kärsinyt väkivaltaisista visioista, joiden toistuvana teemana ovat veren kyllästämät hengiltä otot ja oman itsensä silpominen. Päivänä eräänä Jaken ystävät Dakota (Dominque Swain) sekä Conrad Dean (Teach Grant) tutustuttavat hänet peliin nimeltä The Pathway, joka pohjimmiltaan on kaikkea muuta kuin tavallinen videopeli. Jaken aiemmin kokemat näyt pahenevat entisestään ja todellisuus tuntuu menevän kammottavalla tavalla sekaisin mielikuvituksensa tuotanneiden kanssa.

Kun sitten Dakota ja Conrad kumpainenkin vielä kokevat väkivaltaisen lopun, ei Jake enää tiedä mitä tehdä. Paitsi syyttää ystäviensä kuolemasta pelaamaansa peliä. Noituutta harrastava Marisol (Shannyn Sossamon) yrittää auttaa Jakea selvittämään syyn väkivaltaisiin näkyihinsä, mutta kun selviää Jaken perheen liittyvän meneillään oleviin tapahtumiin, saa tarina aivan uuden, entistä karmivamman käänteen...

Tuomio: Verkkaisesti etenevä, oudolla tavalla mielenkiintoinen kauhistelupätkä, jonka loppu ampuu hitusen yli, muttei onneksi kuitenkaan niin paljon, että sen vuoksi joutuisin antamaani tähtimäärää yhdellä pudottamaan.Turhana tietona voisin tähän loppuun mainita vaikkapa sen, että Acklesin perheestä Jensenin lisäksi leffassa esiintyy isäpappa Alan Ackles, joka ei niin kovin yllättäen näytteleen poikansa näyttelemän Jake Grayn isää.